Kaiken unohdin, niin luulin
kun ikävänluuta alkoi lakaista
paljastui piilossa oleva
muistoni ajasta
josta jäi vain pieniä arpia
Ei se ollut herttaista, aikaa
kipujen raoista, löytää levon hetkiä
sidottuna vuoteessa, odottaa
ja tuntea pelkoa, ja lopulta
vaivojen rauettua, tuntea surua
Näin kaukaa, vuosien takaa
on lohdullista muistella, rakkautta
elämän saattohoitoon selvitä
laistaa kuolema ja virota, askeliin
voipuneesta palata
Pienet arvet mukana
enää kalvenneita rupia
muistona pelosta
ettei selviä vammasta
kykene ottamaan askelta
Suuri hetki syntyy oivalluksesta
olla taas mukana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti