Kalevalainen luonto

Pelkäisinkö yötöntä yötä
kuin turisti ikään
valvoisin ja karkaisin takaisin
etelän maiden pimeään
jossa vaeltaisin
lämmönkaapu olkapäillä
huokailevan meren äärellä
kaukana Lapin itikoista
hillasoiden hetteiköistä
turpeen tuoksusta
suopursujen varpujen kätköissä

Ihana hiljaisuus
kosken kuohun kruununa
rannalla, läsnä omaa ominta
kalevalaista luontoa

Suden ja karhun reitillä
ei kuunnella kaskaiden laulua
ei hurvitella kuppiloissa
napa paljaana nakurannalla
      ollaan vain hiljaa
      osana luontoa

Laiturilla

Valo varpaissa
      kutittaa ajatusta
liike nilkoissa
      oisko pelkkää huvitusta
hetkinen odotusta
      valo ja varjot
seuraa askellusta
      laiturin alla
veden syvyys musta
     pinnassa kimallusta

Kysyin paljonko

Kysyin, uudelleen kysyin
vastaamatta, kannassani pysyin
mietteissäni, viivyin

On huvennut tuntien määrä
minuuteiksi kutistunut
odotuksiin sisältynyt väärä

Himoitut ahneuden kohteet
ohuen lompakon laihuudessa
etukorttien viidakossa

Kysyin paljonko
      vastauksia vailla viivyn
            kusetuksen tunne ilmassa
                  pian suutun, hiillyn

Kukkaron nyöreistä hellitä
setelit, kolikot, tuhlaa, vieritä
bonusten toivo herätä
      kortit ostovimmaan viritä
           
Ei murehdita huomisesta

Sinipunaista

Ah kultaista valoa
hetkeen sukeltavaa kajoa
veden pinnalla kelluva
ui aika pieninä varjoina
hapertuvassa hämyssä
on olo täydellistä
sinipunaista
näen jo varjoissa

Kehtoa tuudittaa

Kehtoa uni tuudittaa
kesäyössä kehrääjälintu
       käärii yön hämärää
            sineä siintävää
                  hiipuva nuotio
entää nukkuva lepoonsa
syvän rauhan nautinto

ikipuinen hirsihuvila
      kantaa yllään
            satoja vuosia
levollisuuden tyyssija
pukkivuoteessa olkipatja
menneisyyden muistona
      alla kahiseva
            rukiin tuoksuisena

Tempur-patjalla tuvassa
uudessa, komeassa tiilitalossa
kuorsaa muovikulttuurin edustaja
kaiken vanhan hyvän unohtaneena
      lukee kauppakirjassa
            voidaan vanha talo purkaa
uudisrakentamisen alta
korvata puu betonilla

Kehtoa uni tuudittaa
kynttilä lepattaa akkunalla
      valvoo orpo kissa verannalla

Menneet

Näetkö unta menneestä
tänään kohdatusta eilisestä
kun kuu kurkkii ikkunasta
käy tuulen vire oven raosta
kesäyön taikaa soittaa
lehdossa mustarastas

Huhuilee huuhkaja

Hamuaa huulet rintaa
pienet kädet ihoon tarraa
ensimmäisen lapsen tuoksu
äidinmaitoinen unelma
rakkauden hedelmä
yössä valvottaa
huulet rintaa hamuaa
lutkuttaa

Älä vielä lopeta
imuttele rakkauden ipana
synnytä muistoja helliä
koskettele nännejä helliä
rakasta, rakasta äitiä

Sunnuntaina kirkossa
veisataan virsiä

Kesy

Kesy on kesäyö
hiljainen kuin kuollut kärpänen
äsken vielä äkeä ja ääniä täynnä
tunkemassa korviin ja kauluksiin
nyt lepää reporankana
elämänsä kadottaneena
kärpäslätkän alla

matkalla manan mailla