Kalevalainen luonto

Pelkäisinkö yötöntä yötä
kuin turisti ikään
valvoisin ja karkaisin takaisin
etelän maiden pimeään
jossa vaeltaisin
lämmönkaapu olkapäillä
huokailevan meren äärellä
kaukana Lapin itikoista
hillasoiden hetteiköistä
turpeen tuoksusta
suopursujen varpujen kätköissä

Ihana hiljaisuus
kosken kuohun kruununa
rannalla, läsnä omaa ominta
kalevalaista luontoa

Suden ja karhun reitillä
ei kuunnella kaskaiden laulua
ei hurvitella kuppiloissa
napa paljaana nakurannalla
      ollaan vain hiljaa
      osana luontoa

Laiturilla

Valo varpaissa
      kutittaa ajatusta
liike nilkoissa
      oisko pelkkää huvitusta
hetkinen odotusta
      valo ja varjot
seuraa askellusta
      laiturin alla
veden syvyys musta
     pinnassa kimallusta

Kysyin paljonko

Kysyin, uudelleen kysyin
vastaamatta, kannassani pysyin
mietteissäni, viivyin

On huvennut tuntien määrä
minuuteiksi kutistunut
odotuksiin sisältynyt väärä

Himoitut ahneuden kohteet
ohuen lompakon laihuudessa
etukorttien viidakossa

Kysyin paljonko
      vastauksia vailla viivyn
            kusetuksen tunne ilmassa
                  pian suutun, hiillyn

Kukkaron nyöreistä hellitä
setelit, kolikot, tuhlaa, vieritä
bonusten toivo herätä
      kortit ostovimmaan viritä
           
Ei murehdita huomisesta

Sinipunaista

Ah kultaista valoa
hetkeen sukeltavaa kajoa
veden pinnalla kelluva
ui aika pieninä varjoina
hapertuvassa hämyssä
on olo täydellistä
sinipunaista
näen jo varjoissa

Kehtoa tuudittaa

Kehtoa uni tuudittaa
kesäyössä kehrääjälintu
       käärii yön hämärää
            sineä siintävää
                  hiipuva nuotio
entää nukkuva lepoonsa
syvän rauhan nautinto

ikipuinen hirsihuvila
      kantaa yllään
            satoja vuosia
levollisuuden tyyssija
pukkivuoteessa olkipatja
menneisyyden muistona
      alla kahiseva
            rukiin tuoksuisena

Tempur-patjalla tuvassa
uudessa, komeassa tiilitalossa
kuorsaa muovikulttuurin edustaja
kaiken vanhan hyvän unohtaneena
      lukee kauppakirjassa
            voidaan vanha talo purkaa
uudisrakentamisen alta
korvata puu betonilla

Kehtoa uni tuudittaa
kynttilä lepattaa akkunalla
      valvoo orpo kissa verannalla

Menneet

Näetkö unta menneestä
tänään kohdatusta eilisestä
kun kuu kurkkii ikkunasta
käy tuulen vire oven raosta
kesäyön taikaa soittaa
lehdossa mustarastas

Huhuilee huuhkaja

Hamuaa huulet rintaa
pienet kädet ihoon tarraa
ensimmäisen lapsen tuoksu
äidinmaitoinen unelma
rakkauden hedelmä
yössä valvottaa
huulet rintaa hamuaa
lutkuttaa

Älä vielä lopeta
imuttele rakkauden ipana
synnytä muistoja helliä
koskettele nännejä helliä
rakasta, rakasta äitiä

Sunnuntaina kirkossa
veisataan virsiä

Kesy

Kesy on kesäyö
hiljainen kuin kuollut kärpänen
äsken vielä äkeä ja ääniä täynnä
tunkemassa korviin ja kauluksiin
nyt lepää reporankana
elämänsä kadottaneena
kärpäslätkän alla

matkalla manan mailla

Sydämeni kultaa

Kurkista sydämeni kultaa
sen hehkua sinuun
houkutusta poski poskea vasten
lämpöä, jossa palaa
ikuisuuden tuli
kuin laava
vuotaa tulivuoreni magma
polttaa, kipunoi, riehuen
rinnoillasi hekumoi
on avoin hehkuva syli
johon sukellan
uskalluksen yli

Kosketa minua sormin
suutele hellästi huulin kostein
viettele jokainen kerta
kuin olisin ensimmäinen

Taivas huutaa ja kipunoi
ilta yöksi kääntää kylkensä
sarastukseen uinumme
hiussuortuvat sekoittuvat toisiinsa
kelluen lemmen unta
raajat toistensa lomassa

rintasi rintaani vasten

Kaunista harsoa

Kauneutta,
silmiä hivelevää suloutta,
ah tuota
      harsopitsistä keveyttä,
hennosti ympärilleni kiertyvä,
kuviopintainen unelma,
      tee minusta
onnesta hehkuva
kesämorsian
       sirosti liikkuva
keijun askelin liihottava
       pikkuprinsessa
joka astelee kohti valtaistuinta
sulhonsa rinnalla tasa-arvoisena
      itsenäisenä naisena

Yliopistonkadulla

Ypöyksin yön selässä, märkänä
sateessa vesihelmiä kalastan
vonkaleita, petokaloja
vallan haukia, yön sydämessä

Aurajoen sillalla on rauhallista
tuomiokirkon varjossa
puiden suojassa istuskella
odotella valkeutta, ahnasta valoa

Tähtitaivas kaiken kattona
pilviverhojen raoista, kurkkimassa
kuu puolikkaana, hento valo
piirtää kajoa kujalla, kirkon takana

Yliopistonkadulla, vesilätäköitä
kuvajaisia yötaivaasta katsoo
koditon kulkija, sielussa nippu
hylätyn haavoja,  vesi pisaroina otsalla

Tuhat iskua

Sade hakkasi minuun tuhat iskua
virutti hikisen otsani, teki pieniä puroja
nenäni varteen ja poskilleni satoivat
sateen kyyneleet sikin sokin seonneet
ukkosen jylistessä raskaasti pudonneet

Huuleni sanoivat sanoja
päästivät äkämysten ääniä kurkusta
kuin haukkuva koira aloin räksyttää
mukamuka vihaisesti manata sadetta
vaikka se virkistäen huuhtoi ihoani

Padot murtuvat tulvan alla
halkeavat tunteiden voimasta
ei mikään ole ikuista, edes veden valta
sekin kuihtuu ja pinnan alta pyrähtävät
kasvuunsa tuhannet versot vihertävät

Kiuru kirmaa korkeuksiinsa ja laulaa
riemunsa, ratkiriemukkaan riemunsa

Yksininen

Olen vain yksi yksinäinen
joukosta erillään, erilainen
tietoisesti tieni valinnut, synnynnäinen
erakko, laitapuolen kulkija vainen

Olen ohuthiuksinen menninkäinen
melkein yhtä kalju kuin teikäläinen
luonteeltani heikko, kerjäläinen
kaikkia rikkaammaksi epäilen

Vaan elämästäni nautin
kunhan tässä lepäilen
otan lungisti ja hengailen
pilanpäiten

Kairankävijä

Enkelkuoro ei tänään laula
on pois matkalla, saattamassa
rakkainta, muistojensa arkussa
kultaharppu kannessa, elämännuotit
siististi suljettuna kirjana, odottaa
kunnes saa avata

Ruutuvihko ja lyijykynä
piirtäen tallentaneet ovat kuvan siitä,
mitä on elämä

Satoi lunta keväällä, hangessa syvällä
on hiljaisen lämmintä, valkoista
puuterilunta hiuksissa, liekö vanhuutta

kairankävijän nuotiopaikalla enää
jäljellä vain muistojen helmiä
hiljaa loistostaan hiipuvia

Itken tahdon

Minä itken
itken sisälläni
kuin suuri koski
pauhaavat kyyneleeni
surua, jonka epätoivo
sisääni rakensi
ja toivon, toivon tykösi
yhä toivon
tykösi

Tykönäsi niitä vuosia
ilon vuosia kaipaan
kun sydän lauloi, nauroi
ilkamoi onnellisuuden
hehkua, hehkua jossa kyti
ihana elämän syli
syliisi takaisin tahdon
minä tahdon takaisin
sinut, sinut minä
tahdon

Pienet arvet

Kaiken unohdin, niin luulin
kun ikävänluuta alkoi lakaista
paljastui piilossa oleva
muistoni ajasta
josta jäi vain pieniä arpia

Ei se ollut herttaista, aikaa
kipujen raoista, löytää levon hetkiä
sidottuna vuoteessa, odottaa
ja tuntea pelkoa, ja lopulta
vaivojen rauettua, tuntea surua

Näin kaukaa, vuosien takaa
on lohdullista muistella, rakkautta
elämän saattohoitoon selvitä
laistaa kuolema ja virota, askeliin
voipuneesta palata

Pienet arvet mukana
enää kalvenneita rupia
muistona pelosta
ettei selviä vammasta
kykene ottamaan askelta

Suuri hetki syntyy oivalluksesta
olla taas mukana

Kylymä

Häpiä tunnustaa
ettei oo komiaa
ko kylymäsä kyhyjöttää
pohojosemman pohojanmaan
murteesa sanoja ehtivä
raataa aikasa,
sytyttää lapit, raasu takasa
lissää puita hakkee rantteelta
Iltamyöhään koittaa valavua
ko olis jo maate pantava

Unikuviin

Hehkuvat mielet
      hehkuvat valon kirkkauden pielet
            purppuraa oranssin sävyt

kevyet kuin poutapilvet
      utuisen lämpimän verhon
            saattelee matkaan tuuli

kesän lempeän tuoksun
      kukkien sataisan määrän
            uneeni tule silloin

sinne pesäsi rakenna, tuo
      höyhen kevyet villat
            leteillä hiustesi laineet

kiedo kepeät rakkauden hihnat
      loihdi sulosointuiset sävelet
            puuteroi sanoin lemmen tunteet

viel on onnea, uskallusta
      kohdata kuurankukkien aika
            nähdä lumottu tuska, kauneuden taika

untuviin, unikuviin uimme

Lirkutella

Onko rummaa rakkautta
synkkää yksin puhelua
kun onkin ilo rinnassa yhtä lirkutusta

Tuhat tuhatta keltasirkkua

Eivät kaikki ole
samassa pöntössä laulamassa
on jokaisella oma kolonsa
pilvenpiirtäjässä taivaita hipovassa

Tuhat tuhatta laulua

Haluatko minua kuunnella
kun sanon, että tämä on rakkautta
joka etsinyt on kohdetta
vain saadakseen iloita
       laulaa iloisia lauluja, lirkutella

Kunhan lepäilen

Olen vain yksi yksinäinen
joukosta erillään, erilainen
tietoisesti tieni valinnut, synnynnäinen
erakko, laitapuolen kulkija vainen

Olen ohuthiuksinen menninkäinen
melkein yhtä kalju kuin teikäläinen
luonteeltani heikko, kerjäläinen
kaikkia rikkaammaksi epäilen

Vaan elämästäni nautin
kunhan tässä lepäilen
otan lungisti ja hengailen
pilanpäiten

Ulkoistettu

Ulkoistin syyllisyyden
otin sille alihankkijan, edullisen
edullisemman kuin entinen
kantamaan synnin taakkaa
vaivaisen

Kevyt olo tuli
heti parempi
kun synnit ulkoisti
olemalla mulkvisti

Se tosin kesti vain hetkisen
sain pian opetuksen
kynsilleni iskun aikamoisen
kusipääksi haukkuu nyt yks ja toinen

On kai mentävä itseensä

On kai opeteltava kantamaan vastuunsa

On kai.

Toivon valo

Huumorisi lyö korville kuin kärpäslätkä
jättää verijäljen, kasan eläneen moskaa
kertomaan olleesta ja jääneestä
jota en unohtaisi koskaan

Viuhahduksen kipeä sivalluksen jälkeen
kiipeää kipuna tajunnan yli, kyynelten virtaan
lohduttomat pienet purret ilman airoja, purjeita,
syöksyvät suunnattomaan tuskaan

Naurusi kaikuu kylmän kammioissa
ainoa lohtu on itku

Mustelma, sinelmä, ruhje, mielipaha, kirosana
epätoivoinen punnerrus uskallukseen, kohta
otan paikkani, raivaan tilani, valan oman sementtini,
muurin syvimmän ikävän yli
      loistaa toivon valo

Lasivaasissa

Kuljen kuperaa tietäni
niljakasta polkua kotiini
heinänkorsi suupielessä
romantiikan kaipuuni, kesäyössä

kukkii muurain suolla
kaunis rahkasammal vuoteena
vasten kosteaa turvetta
huokuu lämpöä, rauhaa, kesäistä

vettynyt jälki suopolulla
peilaa hetken taivaan kuvajaista
suovillan hohtavaa valkeaa, kuin
hääviittaa romantikon kutreilla

onnellista on suvea katsella
kuunnella vielä kerran käen kukunta
laskea tulevia vuosia, unelmoida
hetkistä parhaista,
savinen polun takana, kotona

heinänkorsi ikkunalla
lasivaasissa

Jokien suut

Maininkien takaa
jokien suut vuotaa
      vettä makeaa
mereen asti kuljettaa
vuoksi ja luode
      nostaa pintaan
            pohjamutaa vellovaa

Ei vielä

En minä vielä

Ethän sinäkään

tiedä, tunne, tahdo
epävarmuudesssa
tehdä ratkaisuja
joiden seurauksista
tulee paljon harmia

en minä

ethän sinäkään

Kiitollisuus armosta

Olen kulkenut taas
monet kilometrit
ja ihmetellyt aikani
rajallista kulkua

Olen ojentanut käteni
auttamaan sen tarvetta
pukea kansiin sanoja
tallentaa tarinoita

Olen oppinut paljon
elämien kulusta, halusta
nähdä ja luoda kaunista
kohdattua surua

Olen nähnyt kuin nousta
kävellä omilla jaloilla
taakan alta tahdon isota
kohti uutta aamua

Olen täynnä kiitollisuutta
lempeää rauhaa, odotusta
siitä ilosta joka syntyy
sydänten tahdosta

Olen nöyrästi iloinen
ilosta, ylpeä autettujen onnesta
kun leipäpussi kourassa
ruokin naapurin lampaita

Kiitollisuus armosta,
lahjoista suurinta on
ja kauneinta

Harakan aarre

Vinkeästi vikisyttää tuuli,
harakanpesäpuun oksaa,
asukki hopealusikka suussa
saapunut juuri, istuu oksalla puussa.

Voron lento kotiin onnistui
joskin paluu vakavasti vaarantui
kun mummon kissa vierailusta hullaantui
ja ampaisi perässä ikkunalle, riehaantui

Yritti kissa kynsillään tavoittaa
harakkaa ahnetta varasta haavoittaa
jäi mustavalkoinen sulka akkunalle
todiste mummo paralle

Miten käy jatkossa lusikalle
laittaako pesään piiloon poikiensa alle
naurahtaa harakka vielä kerran kissalle
on olo makea tuttua varkaalle

Kurkistetaanpa pesään oksien alle
tusina lusikkaa on kertynyt varkaalle
oi kun näyttävät somalle, kiiltävät,
hohtavat hopealle, lähes tuntuvat kullalle

Rauhan kappelin kellot

Sydämeni patteri hehkuu
vielä hetken jaksaa yrittää
      viimein hiljaa hiipuu
kun määränsä saavuttaa

Vienosti juhannusruusu tuoksuu
lempeää suloa kauneuttaan
      oksien kätköissä piilottaa
valkoista puhtauttaan, hohtaa

Taita oksa vuoteelleni
jätä muistoksi käynnistäsi
      kuin kiitokseksi ojennettu käsi
vapautettuna viimelentoon elämäni

Pöydälleni jäi kamerani
kuvat, poutapilvistä, kavoistani
      kertomaan ajastani
muisteloksi viime tuokioistani

Rauhan kappelin kellot soivat

Rakkaudesta

Rakkaudesta minä synnyin,
kiinnityin omaan elämääni,
katkaistu napanuora matkassani,
riensin kaikkeen mahdolliseen, kokemaani
      syöksyin
kuin kesä veteen, uin rantaani
poimimaan omat, kauneimmat lumpeenkukkani
ja katsoin ulapalle, uusiin siintäviin
metsien rajoihin sinertäviin
      sateenkaaren alla

Rakkaudesta sinä synnyit
rakkaudesta minä synnyin
      yhteiseen elämäämme

Meren äärellä

Meren äärellä
katse kauas etäällä
vaahtopäiden syleilyssä
      kesä
lapset uimaan menossa
tahtoisivat, kahlata rannassa,
rakentaa hiekkalinnoja
      Yyterissä
meren äärellä
viipyy lämpö dyyneillä
kaislikoissa tuulen suhina
      suven hyväilyssä

Kesätunnelmissa

Halstrattu silakka
kupeiltansa kirjava
mutta ah
suussa niin makoisa

Uusia pottuja
siloposkia puhtoisia
on kiva kavereina popsia
voinokare nokassa

Tai kenties sallit
smetanasilliin langeta
herkullista on aina
ei vain jouluna

Rasiallinen ahomansikoita
pieniä, sieviä, herkkuja
      mintunlehtiä otsalla
lempeällä kermavuoteella
kesähetken jälkiruokana

Poksahtava kuohuva
kevyt juoma seurana
katsella voi ulapalla
horisonttiin katoavaa purtta

Kuollut kala elävä

olenko minä se
laiskana makaava lahna
suupielessä sanainen tahma
käpälöity iho kananlihalla
sydän täytettynä vihalla
olenko

vai

olenko minä se
riemusta kiljuva rietas
ilonpirkahdus vuoteessa
ikuinen löytöretkeilijä
toiveiden tynnyrillä
melskaaja
olenko

vai

olenko se minä
olenkaan olemassa oleva
ihollaan, sydämellään tunteva
sielunkumppaninsa sylissä
lepäävä rakas, rakastettuna
itsensä tunteva
olenko

vai

olenko minä kala
suomustettuna ilman eviä
ilmaa haukkova, henkihieverissä
rannalla tai vuoteen reunalla
suuntavaistotta
odottava
olenko

vai

olenko minä muisto
jota voisi varjella, suojella
kaikelta, ehkä unelma, epätodellisesta
satumaailmasta muunnelma
hädän hetkellä käypä
viritelty hedelmä
olenko

sittenkään
mitään muuta kuin elävä
haaksirikon rikkoma kyhäelmä
selityksiä, pyrkimässä
perille

On aika

Kujalla kurja
vetää viimeisen tupakan
savut leijaavat kiehkuroina
nenänkarvojen lomitse
yli ylähuulen
kohti märkää räystästä
veden valuessa sisään
kauluksesta
kohti anusta

Kurjalla kujalla
kurja kohtalo yllä
purkutuomio taloilla
grynderien kynsissä
ei tunneta armoa

On tarjolla vain
viimeinen tupakka
hetki ennen purkua

On aika kadota

Kotiin

Kuljen kuperaa tietäni
niljakasta polkua kotiini
heinänkorsi suupielessä
romantiikan kaipuuni, kesäyössä

kukkii muurain suolla
kaunis rahkasammal vuoteena
vasten kosteaa turvetta
huokuu lämpöä, rauhaa, kesäistä

vettynyt jälki suopolulla
peilaa hetken taivaan kuvajaista
suovillan hohtavaa valkeaa, kuin
hääviittaa romantikon kutreilla

onnellista on suvea katsella
kuunnella vielä kerran käen kukunta
laskea tulevia vuosia, unelmoida
hetkistä parhaista,
savinen polun takana, kotona

heinänkorsi ikkunalla
lasivaasissa

Läikkyy

Läikkyy ylitse
vuotaa
            valuen alitse
uusi reitti valitse

Tulovesi
      menovesi
            avovesi
            soutaen paras

Vaiti piirtää

Väkevästi sanoilla piirtää
runoilija tuskansa ääret
kylvettää pahuutensa haavat
      käärii hyvyyden laastariin
sisäiset vammat, ja rammat
askeleensa kyynelin kastuvat

Surullisen sydämen raato
valuu pahan hetkien äärellä, itkee
huutaa avuksi lämpöä, läheisyyttä
      kohdatessa kylmyyttä, syvää
raakuutta, jossa sielu repeää
pirstaloituu ikeeseensä

Astuivat vieraat päällensä
angstin saappain rajusti, piilotarkoituksin
riistivät itsetunnon viimeisetkin rippeet
      hymyilivät katalasti, saapui
raatokärpästen lauma häärimään,
märehtivät lihansa rikki

Hautasivat piiloihinsa sanat
tuskan viikatteella leikatut pilkat, ivat
korulaiseisiin upottivat
      vähistä paljoa hehkuttivat
kiillottivat omia kruunujaan holtittomat
vallanhimoaan hehkuttivat, armon ohittivat

Vaiti piirtää sanojaan runoilija

Valinnat

Olisinko lempeä lemmenlinko
vai saippuanliukas Valentino
kylpemässä Gillette-partavaahdossa
mäntysuovanhajuisena suomalaisena

Katsoisiko Suomi-neito hyvällä
olisiko pyrkimysten aitoudesta jyvällä
kutuaikana sammakotkin kurnuttavat
täyttävät jälkeläisillään kaikki ojat

Kylväisinkö jalkikasvun oman?

Vaan mistä saisin kullan oman?

Ehkä jurouden paremmin ymmärtävän
haen kaukoidästä emännän
unohdan partavaahdon ja elostelijan roolin
sekoitan ihan omanlaisen boolin

Ehkä
ehkä lankeankin lystin pitoon
ehkä tyydyn yksinäisten iloon
ehkä ryhdynkin syömänautintoon
      ja alan lihoon....