Kasvunvara

Kelpo kohtalon
hän otsalleni kirjoitti
sanoin sivein eteeni maalasi
raastoi tiehensä emminnän
kehotti uskaltamaan enemmän
menemään itseensä syvälle
uskomaan vaistoihin yleensä

Jossakin on se kultahuone
hyvän istuin ja täyttyvä unelma

Jossakin on enemmän
kasvunvaraa hyvän ihmisen

Mahdollisuus

Kuuntele

mene ajatusten taakse

sille tyhjälle riville

jossa on todellisuus

Jos kirjoitat havaintosi sanoiksi

ja uskallat purkaa sisällön

voit löytää vastauksen, havaita

tarkoituksen

Sanomaton

suo mahdollisuuden

Sytytän roihun

Vinhasti huokuu mieleni

tuulena saavun luoksesi

puhallan eloon

hiipuvat tunteesi

kuin tulen kipinä ne sytytän

täydelliseen roihuunsa

ja toivon, löydän sijani sinussa

Yhäti isoan, janoani tyydytän

polte rinnassa tunnustan

sua kaipaan, rakastan

Kumarrun yllesi

olen ilta-aurinko

Vannot

Istu ja ymmärrä

katso kauan, syvälle

näet kuvasi, silmissä

hänen kuvansa rinnalla

hengittämässä, yhdessä

rintarinnan, käsi kädessä

On lupa sun tuntea

on lupa kysyä ja katsella

tuntea

sormet sormien lomassa

lämmin hengitys, hiuksissa

huulilla, sydämessä

tulenpalava rakkaus

Huutaa kehosi ihmistä

laulaa sydämesi onnesta

tuntee tunteiden kuohuja

täyttymystä, kaipuuta

rauhaa, syvintä onnea

lemmen kevyitä purjeita

kylki kyljessä

Vannot

ikuista rakkautta

Sukupolvien kohtaaminen

Vielä soi maininki

hiljaista tuutuaan, vielä

hehkuu odotuksen lautta

saapuvaa matkaajaa

Innosta hehkuvin poskin

saapuu ja tulonsa kuuluttaa

      askelin pienin, lapsi

luo taattonsa askeltaa

      Rannalla pieni poni

      haikeasti hirnahtaa

Pienen käsi suuressa

askel, monta pientä rinnalla

rupatteluhetkessä tuhansia

pieniä ilon aiheita

Vielä kuuluu puhetta

kun illan verhot kiikkuvat

kun kuu piiloonsa kerkiää

ja uni kaihertaa silmiä

      Vuoteessa pieni piltti

      unessa sikeässä

Jaaritus

Sanoin

koristan päiväni, kulmiani

kurtistan, kun kohtaan ruman

näyn jota moni salaa rakastaa

usea jakaa, salaa, jatkaa, tarinaa

sanoja, joita kuiskien lausuu

ja sanottavaksi odottaa, kenties

ujouteensa piilottaa, kunnes

uskaltaa, kuunnella, vaihtaa

ajatuksia, kertoella, juttunsa

tunteittensa juurilta, sanoin

päivänsä koristella, jaaritella

kuin minä nyt

Päättynyt

Sydäntalvella

pakkasella

on jäätyneen muoto

ja hyhmäisellä lahdella

hankala soudella

Viluisena 

alaston tärisee

rikki revitty sielu

riekaleina

kuin enkeli ilman siipiä

Pelon tiara kutreilla

kesävaatteen alla 

vain surua, surua kaatamalla

ja itkunsa runsas

mielensä kasvimaalla

Sydäntalvella

kesävaatteen alla

itkuista vilua 

pelon hyhmäisellä lahdella

kasvu päättynyt

kasvimaalla

En muista

Luovuin

luovuin sanoistani

luovuin ajatellusta

annoin kaiken, mennä

Katsoin

katsoin kuinka se eteni

kaukaisuuteen katosi

annoin sen, kadota

Muistan 

muistan kuinka luovuin

muistan kuinka katsoin

katsoin kauan, perään

Nyt vain 

nyt vain, muistelen

enkä muistamaan 

kaikkea kykene

En edes sitä

mistä luovuin

enää

kysele

Maisema

Railo kalliossa 

vetää puoleensa

katseen ja kohtaa kimalluksen

aamukasteen 

veden loiskahduksen

kostean pinnan märän hohdon 

kuvajaisen

ulommaisen takana tyyni

poutapilvien alla

kauassiintoinen meri

vielä hetken

kylpee vastavalossa

Uskoton

Päämäärätön karkulainen

muassaan hukkaan heitetty tovi

portinvartijana, turhalle tärkeä

jääräpään povi, uhkumassa intoa

vailla järkeä, kun yrittää ehjää särkeä

vierailla käkenä vieraalla pesällä

Nautinto

Valo

pyyhkii maisemaa

      pesee

kuin sade ikkunaa

lakaisee varjot matkaltaan

kurkkii joka pimeään

      koskettaa

yön arkaa kulkijaa

saattaa aamun kajosta

iltaan

       aistimaan

heräävät tunnot

valon tulvasta 

       nauttimaan

Heti

Heti sitten

heti, kun

heti, heti, heti

laiska lupaili

ja kylkeään käänteli

peitteellä itsensä peitteli

piilotti, nukahti laiskuri,

unta näki, että oli käki

toisen pesään muni

kukkui, kunnes ääni

käheäksi muuttui

heti, heti, heti

heti sitten, kun
heräsi

kuin kukkopoika

käyskeli

Synty

Keritty pää, sängellä

      hiuslatvoissa 

piikkien terävyys, 

aivoissa tylsät rutiinit, 

      herättää

visaiset kysymykset, 

pakottaa unohtamaan

      valmiit vastaukset, 

kun leikkaa järki ja 

tuo oivalluksen

      sanoiksi pukee 

mietinnän tuloksen

kirjoittaa auki 

      luonnoksen

runoksi rustaa sepustuksen

Haluja

Ylväs olet ystäväni

ylväs ja kopea, komea

kaunis katsella ja koskea

himon koskia mielin laskea

kieppua kuin hiustesi kiharat

tuulten armoilla, seikkailla

kukkuloilla ja rinteillä

kompastua mielihalujen mättäillä

pehmeään unelmaan

pyllähtää

Tasapäistämistä

Piti taas kerran taivaltaa
kalmiston kapeita käytäviä
ymmärtääkseen lyhyen hetkensä
vuosisataisessa eläneiden ketjussa
     
Nähdä

kuinka arvomaailma muuttuu ja
piilottaa suurimmatkin pohatat
tasakokoisiksi hiottujen kivien alle

miten värikkäimmätkin elämät katoavat
aikamme tylsään
tasapäisyyden monistukseen

Kuitenkin kaipaa

Synkässä se kirkas

ruma

      ilkeä sivallus

sieluun piirtyvä verinaarmu

jonka historiaa edeltävät

      kymmenet samanlaiset

täynnä rupea

Sylisi ei salli 

sormesi kavahtavat

hellyyden alta karkaavat

tuimaan, tiukkaan

etäisyyteen

Ja kuitenkin 

Sydän kaipaa

      kosketusta

pakkasaamun huuruja

kastetta hiuksilla

kättä kädessä

huulia huulilla

      sormin koskea

Sulaa 

Löytää kaikki kaikesta

Voimat hiipuu

Uinuu mieleni tyyntä tuskaa

arkaa odotusta pelosta

joka hiipii, kasvaa

Vapisee varteni

irrottaa toiveistani, ravistaa

kylmän hien otsaani

Levollisuuden rauha väistää

kun saapuu kivun vuoro

tulla, mieltä raastaa

Nytkö jo

menivät terveet vuoteni

ottaa sairaus otteeseensa

Riipii, riisuu voimani 

lyhentää askeleeni

hidastaa kulkuni

Lisää minut joukkoonsa

keppikansan 

mestari

Näköalat

Kurkistus tarjoaa näköalan

      piiloutuessakaan

et sitä pakoon pääse

kun silmäsi suljet avautuvat

mielikuvien näköalat ja 

nukkuessa unien elokuvat

      villit ja vinhat, viipottavat

käänteissään kovinkin vikkelät

Urautunut ajatus toistaa yhtä ja samaa

mutta jos uskaltaa laajentaa näkökulmaa

      uusia asioita kohtaa, kokee, oivaltaa

Piilotettu salaisuus

      ah, mikä omaisuus

jännityksen näkövinkkelin tarjoilee

kateuden aiheita maalailee

kuin maisemaa, jota ei näe

       tuntee vaan 

Ja kun oikein onnessaan ryhtyy kertomaan

alkaa mielikuvitus laukkaamaan

      fantasiaratsun saa

kiiruhtamaan kohti satutarinarantaa

jossa riittää näkökulmaa

      joskus valhetta julmaa

Muistan

Muistan sinut
vielä vuosienkin jälkeen
kuin äskeisen, juuri olleen
ovat muistikuvani harhoja
saatat ajatella
kun lojuu vanhuus mun hapsilla

Harmaa pääni muistaa
yhäti tähdet taivaalla
ne yhdessä katsellut
yhdessä ihaillut
käteni kainosti  sun lanteella
siinä tunturin juurella

En tiedä vieläkään miksi
vuotemme erkanivat kahdeksi
jättivät muistot sentään tähteeksi
aarteitani ovat
tässä vuoteeni pohjalla
vuosieni kuorman alla
jaksan muistamalla

Katoava kunnia

Elämän orrella 

kunnian kukko

kiekuu

Kuuntele kuinka pöyhkeästi 

ja ylväästi lausutaan kiitoksen

maireat värssyt

Hunajassa kylvetään

hetki ”pojan” kanssa, kun voitetaan

      pian tuleva unohdus

Soita se

Soita se kevyempi

sano se vähemmän kuultu

kiitos, paljon kiitoksia

Ymmärrän kyllä

jos sen sanominen rahisee

kuin gramofonissa, silloin

ennen

Olisi kuitenkin kiva kuulla

sanojesi sointi, ilman

takakireyksiä

Kuiskaa vaikka ja kuulet

kuinka kauniisti se soi

ja jää mieleen kaikumaan

Sekin tarvitaan, kun kuunnellaan

elämän sinfonian soitantaa,

riitasointu joka soljuu

kohti huipennusta

Kiitos

Piloille mennyt

Pois huuhdeltu päivä

tunnit, minuutit ja sekunnit

kaikki täyttä sekundaa

pilalle tallattu polku ja

aika, hukkaan heitetty

surkeilun syitä täysi

pelleilyä kaikki tyyni

opin kuitenkin jotakin

kuin Helppo-Heikki tolkuton 

sanoihin uppoan

virkkeelle löytyy tilaa

kun vain haluan

korjata piloille eletyn eilisen 

Hetki sen jälkeen

Lempeät ovat tuulen kasvot

hetkellä ennen myrskyä, tovin

vaiti, 

        hiljaa, luo

                        odotusta

voimiaan kerää 

        hetkellä ennen

tuiverrusta, 

                   puhurin ujellusta

     Taipuvat puiden latvat

      kuin katuvan ajatukset

      nöyrästi etsimään uutta 

      tilaa, unohduksen kumarrusta

      Hetkessä katoaa oleva

      väistää, riepottaa, kieputtaa

      väistöön pakottaa, heikot

      kaatuvat väkevätkin varret

Viehkon

      kevyt on lento

             suloa huokuu, hento korento

                   korrella, tuulelta 

             suojassa, valolta varjossa

      kuvajainen, 

kimalluksen katveessa

             väreinä, syvän veden pinnalla

                    irronnut puun lehti 

Hetkeä ennen, pian

sen jälkeen, kaikki on

ohi

Niistä on päästävä

Kauniita ovat muistot

ja toiset, rumia

kun eloansa kulkee

ja taivaltaa, näkee unia

upeista asioista

pilvilinnoista, katsoo

ja katsoo ahnehtien kuvia

haluten enemmän

loputtomasti asioita, monet turhia

Kerran sitten istuu romuläjän päällä

ja kummastelee näkemäänsä

rohmujen virtaa ja ahneuden vuorta

kaluttuja luita, valtaisia tunkioita

särkyneitä unelmia surkutellen

meitä, eksyneitä, lausahdellen

tympeyden sanoja, sadatellen erheitä

Niistä on päästävä, hyljättävä

Valittava, pysyvä 

Ei mielenrauhaa kaupasta ostella

se on ansaittava, oivallettava

ettei omistamalla ryönää mitään saavuta

se lisää vain loputonta ahneutta

on elämän kirpparilla ostelu kallista

menee terveys ja rauha, tuulee 

kaikista ovista, hyhmäinen olo

jää jäljelle, lohduttomuus ilman lämpöä

Tule takaisin rakas elämä

anna anteeksi ruman haalinta

istuta kaikkialle sydämen kukkia

rakkautta aitoa, taitoa

vähästä iloita, nauttia

Höynäytetty

Luulin, sanoja todeksi

uskoin, luotin toiveikkaasti

      Petyin

Valheet syöksyivät yli

kuin hyökyaalto hyökäten

karahdin karille

      Minä haaksirikkoinen

Hammasta purren

nostan uskomuksen purjeet

ja käyn valheita vastaan

      Oikeutta haluan

Sormella osoitan 

uhoten oikeaa kuulutan

nousen väärää vastaan

      Ainoastaan

Tunnustaa haluan

tyhmä olin, höynäytettävä

hyväuskoinen

Vähemmällä

Vain vähän

halusin vain vähän 

juuri havaittavan, 

rahtusen

toivoa paremmasta

luullen sen olevan 

hyvää

Ei se niin ollut

Ahneempi olin

halusin paljon enemmän

kuin uskallan 

myöntää

ja todeta

sen olleen

turhaa

Vähemmälläkin olisi pärjännyt

Valmis

Minä sinulle, sinä
meille kaikille, viivasuora
tie perille

Minä sinulle

Kaappasit huomaasi 

kuin kevät, kesän kynnyksen

valolla koristaa, kuorruttaa

lämmöllä pehmeän nurmen

vihervän, kasvuun virittää

ja kylkiin kaiken tunteensa

kiinnittää, odotukset, toivomukset

sadat siementen armeijat, isoavat

tilaa, lajikumppanien kera

hengittää, toinen toisensa 

suureksi, sinä minut, sait

Olen arvoitus, juuri herännyt

herennyt herkästä levosta

kainaloosi käpertynyt

lukematon, vastaus

Etsin, etsin

Helmenkalastajako olen

hopeanhehkuvaa kipua, täynnä

ahneutta löytää, tahdon

kateudensuopaa, vaahtoavaa

sitä rantakivien koloissa on

rapujen alla piilossa, syvällä

höttöä ja hattaraa, tarraa kiinni

liimautuvaa

kun pintaan ennän, kevyesti

laineiden leikkiin riennän

ja helmet kätköihin unohdan

riemut kun vie mukanaan 

sateenkaaren päästä päähän

kulkemaan, aamusta iltaan

ja kuitenkin hamuan

helmeäsi kuin houkka

ryhdyn kätköä penkomaan

josko sittenkin, simpukkasi avaisit

ja helmesi saisin nähdä, 

maistaisin

Kuvat

Valokuva yöpöydällä
toinen piirongin päällä
viesteinä siitä ja siitä
      katsovat kuvat, tuijottavat
      mykät ilmeet vaiti, ohi

      Hymyile
      ole vaiti, hymyile
      ikuisesti, kun olet mennyt
      ja kaikki on ohi, kuvasi
      yöpöydällä ja piirongin päällä
      on, totta, läsnä

Muistojeni kellarissa
on viileää tilaa säilyttää kuviasi
katsella tylyä hymyä huulilla
ja silmien arvoituksellista pilkkaa
      jäit yksin, tänne
      yksin jäit, kuvinesi

      Otan omat kuvani, heille
      hymyttömyyden perusnaamoille
      tirkistelijöille, ruutujen äärellä
      selfiet, onnettomat sattumakuvat
      katoavat, irvikuvat

Ja yksi piirongin päällä, läsnä
aina, heille, jälkeeni jääneille

Jyrähdys

Voimansa tunnossa
luontokappale kuvittelee
olevansa voittamaton

      vaan kun ukkonen jyrähtää
      piiloon uhoaja säntää

on hetken kuin laho kanto
rauhallisuus pelon säleinä
karussa peiton alla

      on tunkkaisen pimeää
      nöyhtääkin navassa

ehtii sitä peloissaan kaivella
olla kuin kerran Tammelan torilla
toripöydän alla

      iski salamana tietoisuuteen
      omenavarkaan ongelma

keksiä nippu uskottavia valheita
ennen kuin jyrähtää ukkonen
isäukko voimansa tunnossa

Tänne jäät

Minä eksyin metsään, 

siellä könyän ja 

puita katson, 

joskus jopa halaan, 

kun sammalilta ja risukosta

hetkeksi jaloilleni kohoan

kummastelemaan 

ihmiselon lyhyyttä 

puihin verrattuna.

Tänne jää tuokin petäjä, 

joka oli jo, 

kun minuun sikisi elämä.

Tiedäthän

Oletko kuullut

      kuinka sydämeni laulaa

            kuinka se ilosta tikahtuu ja

välillä, välillä pelosta pakahtuu

            oletko kuullut

      kuinka syvästi rakastan

ja iloitsen kanssasi onnesta

      joskus itken, itken lohduttomasti

             ja liki uin, kyynelvirrassa

oletko kuullut, nähnyt

Tiedäthän

arvaan että tiedät 

      kuinka kosketustasi rakastan

             kuinka ihoni huutaa sinua

katso minuun, katso kohti 

      katso sieluni peiliin

             silmin kirkkain, sinisin

kuin viaton yhä olisin

tiedäthän minut, sinäkin

      että rakkautta janosin, sain

            ja kulutin, muistot talletin

Olemme kuulleet, tiedämme molemmat