Veroton

On aika
siirtyä ajasta toiseen

samaan

      kulkea aina vaan
            samaan suuntaan
ohi

Hän on seisonut
kadunkulmassa
viisi vuotta
aina
samalla paikalla

Seisoo yhä

Ei hän
köyhä ole
      ei
            mutta saita
tienaa enemmän huvikseen
verotonta
      kuin millä auttaisi
            läheistään
varatonta

Niinkö meinaat

Ryhdyin riitelemään itseni kanssa
moittimaan tekemätöntä turhaa tärkeää
luultua tarpeellisemmaksi
ja tuskastuin
      itseeni
tapoihini kusettaa omaatuntoani
puolivillaisia selityksiä suoltamalla
      niin kuin niihin joku uskoisi
      kun en itsekään

Olinko liian ankara?

      Joku sanoisi:
Totta Mooses, tule alas vuorelta
      ole nöyrä ja avulias
auta köyhää ja tarpeessa olevaa
      älä ryve itsesäälissä
      kyllyytesi keskellä
      ole itsellesi armelias

Ai niinkö meinaat?

Ja mitä vastaan?

      En tiedä.

Aika heittää

Himmeät ovat valot
päivien ikkunoissa
      suorastaan sameat
      likaisten ajatusten kujilla
ne rapaiset saappaan jäljet
vievät pois, epätoteen käyvät
      lakastuvat unelmat
      ja nuoruuden siloposket
kohta sammaloituvat muistoiksi
unohdettujen muistomerkillä

Kerran, kirkas valo
osuu pimeimpäänkin kolkkaan
      ja silloin näet
      ja silloin kuulet
      ja aistit
kuinka kaunista kaikki
rumaksi sanottu voikaan olla
kun taivas repeää enkeleiksi
ja syytää pumpulipilviä
pehmikkeeksi, kun aika
heittää kuperkeikkaa

Testi

Olenko älytön? En.

Ihastus

Katson, kuin aina
katson
ja tunnen, sen
avoimen, katseesi
vastaan tulevan
ihollani tutkivan, odotan
että menet
tullaksesi
kun sylini on valmis

Katson perääsi, taaksesi
sinä et

Ei vihollista

Pelosta syntyy pakko
selvitä ja etsiä ratkaisua
löytää kadotettu rakkaus
usko elämiseen
ja sen tarkoitukseen

Kun on pakko nöyrtyä
katsoa kuvitellun sijaan todellisuutta
ja ymmärtää paikkansa
alkaa kasvu
kapinankin jälkeen

Sotahaarniska riisutaan
perhosen siipien lumossa
taistelu ja pelko voitetaan
hellyyden ehdoilla rakastaen
ei ole vihollista

Juorut

Minä
Minä tässä vaan
Minä

Sinulle olen Sinä

Sinua puolikorvalla kuuntelen
utelias kun olen
huomasin, että Sinäkin

Me syyllistymme siihen

toisinaan ihan rinta rottingilla

leuhkimaan tiedoilla

jotka saa vain jos vakoillaan

Me
Sinä ja
Minä

Rojua

Määrääkö pää
vai määränpää
vai pääkö määrää annostaa

Onko ahneus kaiken mittari
ehkä kieltäytyminen vikasi
tyhjätaskuna oloosi

Valitsitko paljon paljosta
vai vähän vähästä
jotta pääsisit ahneuden hädästä

Kuormakaupalla
kaupalla kuorma rojua
tarpeetta turhaan haalittua

MINÄ

Yksinkertaistettu totuus
kulkee vähin sanoin
      ohi
kun läpeensä tyytyväiset
ja itseriittoiset sulkevat silmänsä
todelta ja pakenevat tunteitaan ja
halua ymmärtää
muuta kuin omaa näkökulmaansa

Kiitos
on kirosana

Mykkyys
kuin ylistys
joka tasapäistää
yksilöt kasvottomaksi apinalaumaksi
joka ei ymmärrä muita sanoja kuin
MINÄ

Minä haluan kaiken
MINÄ  M I N Ä.  M. I. N. Ä

Oppimassa

Elonkivellä
korkealla, kuperalla
jyrkin rintein kivuttavalla
taidot punnitaan

Korkealle kurotus
alla suuri pudotus
hetken odotus,
irrotus, pudotus
kadotus, valitus

Loukkaannuitko
sanojen vuorella
pilkun paikasta
sanojen janasta
sanasta
sanojasta

Nuoletko haavoja
sydänverta
loukkaantumista tarkoituksetonta
osumasta
heikkoon kohtaasi

Kipua takaisin
kipua säästämättä
meteliä pitämättä
vahvistu ja opi

Askelissa

Askelissasi kuljen elämä
kohti uutta, kohti, kohti, kohti
jotakin, josta vain osan aavistaa

Askelissa kuljen arkeni
tässä hetkessä, kohti seuraavaa
luottaen ja toivoen parasta

Askelia odotan tuleva
maltilla
on kaikella aikansa

Loskaa

Kujalla hyhmäinen puolisula lumi
loskana askelissa, roiskuu vettyneenä
ohi ajavien autojen renkaista
muassa likaiseksi värjäytynyt vanha viti

Olen vaiti
ryvettynyt
loskaan uitettu
vanha ukko

Kulkukoira nostaa jalkaansa
suhauttaa merkkinsä portin pieleen
keltaisen raidan vähäiseen
puhtaaseen lumeen

Olen hiljaa
ymmälläni
ja olen
sietävinäni

Räplään ryytynyttä rinnustani
loskan romppeita, märkiä
sormin siirtelen alas
alhaiseen vetiseen kotoonsa

Olen raivoissani
ymmältäni sanaton
ja olen
mykkä

Hiljaisuutta kestää tovin
kunnes ääneni avaan
mutta takellun ekaan
kirosanaan

Olen häpeissäni
kun näpeissäni
on
koiran paskaa

Hengitän syvään

Se oli sitten siinä

Runoni

Runoni laulaa
loruilee sulle
tarinaa kertoo
tarinaa toistaa
kuinka tähdet
taivaalla loistaa

Runoni nauraa
kikattaa sulle
vitsiä taikoo
vitsiä vääntää
kuinka puurosta
mantelin onnekas löytää

Huipulla tuulee

Vielä kuuluu
”ja mitävieläihmettely”
kun vallan huipulla
jatkuu kompastelu
kun klanipäät vaihtuivat
tuuheisiin tukkiin
ja naiset ryhtyivät
vetohommiin
pääsevätkö maaliin vai
meneekö yritys pommiin

Kuinka pitkään
seuraa epäilys
että se vanha kaava toistuu yhä
ei ongelmista päästä ikinä
on vain suljettu ympyrä
ja hyrrät siinä pyörimässä
ulospääsyä etsimässä
ja loputtomasti kompastumassa

Sora politiikan rattaissa
narskuu kuin askel pakkasessa

Älä

Älä poraa
itkusi kuuluu
tänne asti

Betoniseinässä
on reikä
porattu taitavasti

Hylkäsi lintu poikasensa
kun vieras
siihen koski

Sai pesää
korjata koko vuoden
betonilähiössä

Älä itse
ei se
kannata

Suojassa

Kävelin
kuin hullu
etsien piiloja
kurkkien laatikkokasoja
      pahvista
      tekisin majan
pakkasen ajan kodin
suuren kuusen alle
      sateelta suojaan
      sivummalle

Ehkä maja kestäisi koossa
      lumisateessa
      lumi kasautuisi
oksilla
korkealla
      yläpuolella
      minä juurella
      piilossa
oksien suojassa
juurella
rungon kupeessa
      katsomassa
      raoista
yötaivaan kirkkaita tähtiä

Kauneinta

Rumuuden ylistys olen

syntymäni jälkeen

kuolemani

jälkeen, kaunis kuin enkeli

Siroteltu tuhkani ravitsee

kedon kukkaset, kissankellot

hiljaa soivat 

kasvuunsa ryhtyvät 

Katso silloin, kuinka sievä olen

varteni hento ja sininen

silmieni

heijastus taivasta vasten

Sen kaikkeuden lakeuden alla

syvin olemukseni 

avautuu sinulle

valkenee kirkkaudeksi 

Häikäisty onnesi edessä

sokeutesi väistä, iloitse

lintujen laulusta

konsertista, metsän puissa

Kyyhkynä kujerran

kuusen oksalla istuen, onnesta

elämän kerron

ja näytän sen kauneimman, lennon

Unelmista totta

Uneksun
uneksun ajasta menneestä
      sen oppiensa vuoksi
yrittämättä unohtaa se kipu
jota kasvu edellyttää
      on saavutus
saada nenilleen ja
      yrittää alusta uudelleen
malttia menettämättä

Uneksin
uneksin ajasta paremmasta
      kai huomasit
      etten luovuta
unelmaani tehdä todeksi
vaikka elämän taikina
      on sitko vaikea vaivata
saada nousuun suotuisaksi
      kypsyvään tilaansa
      sopivaksi

Sen oppiensa vuoksi
on saavutus
yrittää alusta uudelleen
kai huomasit
etten luovuta
on sitko vaikea vaivata
kypsyvään tilaansa
sopivaksi

Satamakaupungissa

Ryhtyi ajatus villiksi vaeltajaksi
haluksi, kurkkia aitojen ylitse
vihreämpää nurmea kokea
olla hetken sokea
ja aistein tuntea
kulkea
nekin pimeät kulmat
joilla köyhimmät surkeat asuvat
kokevat omanlaista onnea
lavereittensa naristessa
oven auetessa askel
pois kotoa

Höyhentyynyllä painauma
pään paikka valmiina
unohtuneet
tuhmat ajatukset
piinaavat
syntyvät, kuolevat, vilkkuvat
mainosvalot
riettauden huvit kutsuvat

nurmikolla keltavihreää
yöpakkasten kulottamaa
ei auta unohtamaan
viettivaunun matkaa
kuumia shotteja
puheen sorina humalluttaa

Ajatusten vaunu kuljettaa
mielikuvituksen matkaa surkeaa
muistin lokeroista pujahtaa
Marseille ja Ranskan maa
se miten pullea madame verkkosukissa
villakoiraansa yössä kuljettaa
näkee hetken
katuvalojen vilkuntaa, lankeaa
korkokengän korot katkeaa
voihkintaa, pian
ambulanssin sireenit säestää

Ironiaa

Niin kaunis
niin suloinen
niin ihanan pehmeä
nainen

Vaan sielunsa kova
muotonsa julma
tahto olla
tuomitsevainen

Hempeän hymyn loihtii
vampiksi ryhtyy
yön selkään lähtee
yhtyy

Kuiskauksin täyttää kuulosi
hellyydellä turruttaa luulosi
nitistää pienuutesi
itsetuntosi

Katosi
halusi
tahtosi
taipui
alisti

Kaunis ja aulis
surkea hauis
ei kykene suusi
herttaa sanomaan

Olet palvottu ruumis
kertakäyttötuote
naissoturin
muovin kaltainen jäte

Niin kaunis ja suloinen

Laitapuolet

Meillä on,
meillä on koti ja lämmin,
peitto korvilla peittävämmin,
ettemme kuulisi,
ettemme näkisi,
heitä,
joilla on ikävämmin
heitä, joilla on
huurteinen muovi päänsä alla
ja yllä, kylmän katto
kirkas yötaivas havujen yllä
ainoa ratto
sammunut hiilloksen jäännös
mustien kivien hiipunut lämpö
ja hiipivä vilu
kaverin
kylmennyt keho
ei aamuunsa enää herää, katso

Katoava jumalainen

Jumalainen vartalosi
kauniiksi viritetty lihasi
silmin syötäväksi

Adonis
ylvään komea
muotovalion muodossa

Herkin kyynelin itkee
impensä rinnoilla
kun sydämeen koskee

Lyhyet hekuman vuodet
lyhyt kauneuden aika
katoava

Pyöreys tilalle tullut
ihra vyötäisillä, menetys
jumaluuden alttarilla

Kuorsaava kömpelys
jo kaljuksi käynyt
höperys

Peilikuvaansa
kaihoten
katsoo

Salakavalaa

Pyhiä ajatukset
suomukalat ja ruutanat
mutalammissa lymyävät
joillekin herkut mahtavat
kissoille tuskin kelpaavat
      urbaani legenda
      kuivamuonaa haluava

Koskemattomuus pelastaa
alamittaisten joukon
tihutöistä palkitsee, heikon
vain hetken hairahdus
vie leivättömän pöydän ääreen
      urbaani legenda
      vangitun nälkä

Ihania ruusuja
on sulo haistella
varomatta ampiaista
kärsiä piikkien pistoista

Katumusta

Pehmeä pettäjän polku
silmäke suota kulkevan
      pelko upota
      petokseen itseensä
löytyä kesken tekosensa
ääreltä hunajan, makean
      kitkeräksi muuttuvan
      katumuksen

On elon syli lämmin
joskus myös viluinen
      yös
      yksinäinen silloin
tyhjä tila vierelläsi
vain mennyt kokemustasi
      uuden uneksunta

Yksin palaan

Piirsin pimpin kuvan
sanat viereen kuin sohvasi
jolle kipuavat muistoni
murrosiän kiimaksi

Kaiversin sitten sydämen
pihakoivusi pintaan
muuttui koettu todeksi
liittyi muistojen pirtaan

Kasvoi tuohi kaarnaksi
umpeutui kuvieni haudaksi
arpena paksuksi kuoreksi
unohtui sinne vuosiksi

Sinä kaiversit sydämeeni merkin
jätit asukiksi ikuisen kaipuun
kaatui pihapuu, sahattiin lankuiksi
pois, muistojen arkun kanneksi

Vuosikymmenten jälkeen
kannolla laholla istun
täytit silloin ensi kokemukseni
siks muistojeni perään läksin

Yksin

Tule päiväni

Yöni rappusilta portaat
vilun vintille vievät
uniin uivat valvekuvat
pikku erheiden vaiheet
sanoiksi soljuu ajatusten virta
puheeksi muotoutuu huulilta
      on ilta

Yön rappusilla seison
viluisena kaipaan takkatulta
sähköpatterin kyljessä
muistan retkeni kummulta
kun ylös korkeuteen katsoin
sammuvat tähdet taivaalla
      on aamu

Unohdun hetkiksi rapuille
yökasteen huurtamaan katson
sumuverhon takana arvoitus
päivän kajo vielä aavistus
vilu viiltää ihoni pintaa
jään hetkeksi kysymättä hintaa
      tule jo päiväni

Asetu iloksi rintaan

Tahdon

Ehtisinkö ennen perille
nopeammin kuin ajatus
olisinko siten onnellisempi
tyytyväisempi itseeni

Voittaako aina tahdon
hävittyänikin
ulkopuolelta sieluuni katson
kuten sinäkin

Lempeää hymyä etsin
sydämen rakastetun
katsetta hellää toivon
palatessa retkiltä raivon

Hereää naurua kuuntelen
herkeämättä, kyllästymättä
ennen kuin itku kyynelin tulee
murhe raskaaksi sieluni pukee

Hetken tanssia tahdon
syli syliä vasten
huultesi huuma kaulallani kuulen
kun sanon, tahdon

Hamstraaja

Vielä hetki odota
on kiire kaikkein pahinta
      ahneutta
 perhana
      ota ihan rauhassa,
anna ajan kulua
      turha varrota,
      kirosanoja
suoltaa hikipäässä jonottaja
      perso
muoviämpärien hamstraaja
kellarinsa, pursuu saaduista
      tavaroista
      tarpeettomista
on niin kiva kaikenlaista omistaa

Kevyet mullat

Elämän supermarket
täynnä tarjouksia
halpamyyntiä vain harvoille
kuljettava on kassan kautta
kohti kotia, sitä lopullista
ilman hintalappua
ja kuittia
on kohdattava kevyet mullat

Vähän nautinto

Pelkästään
vain sen vuoksi
kohtuu on riittävä

runsaudella
houkutellaan syrjäpoluille
pilataan vähän nautinto

usein lähes tyhjä
on visuaalisesti kauneinta
henkisesti antoisinta

en siitä tahtoisi luopua

Etäisyys

Parisuhteessa

etäisyys on usein kovin lähellä
ja sieltä on vaikea palata

syntyy ongelma
yksi tai useampia

eletään etäisyyden ehdoilla
lähellä, mutta niin kaukana

Tuhlaus

Arjen kurjuus ja nurjat ajatukset
yltäkyllän puutteessa valheen raita
kaiken keskellä tuhansien vaateet
kerskan loputon tuhluu tyhjin aivoin

Virta

Rajoillensa kulkee
          äyskäröi ja kulkee
                   elonvenho kulkee
ylitse
         syntyjen syvän virran
         pyhän
uomassaan harras harmaus

Etsin

Onko sanasi kaiku jostakin, 

vaiko piilotettu entinen

mielikuvissani päivä oli helteinen

Kutsuu sanasi tuntematon yhä, 

ristii nimeni vuorien ylle

kuin vuona kulkee yksin, 

silloinkin - sylityksin

sulaa hyvään, 

hamuaa omaa

lymyää yhä, takana taakka, 

kevyt kuin höyhen

lentonsa tähden, 

mielikuvat painottomat 

tästä nähden

Kiirii tahtoni löytämään, 

kaiuksi kasvaa pienin, 

ääntää tuskin osaa 

vaikka yrittää, olla korean kaunis

värisiipinen liki ihoa, 

pinnalta hauras, 

lumon kirkas

yhäti sanaasi etsin

Humalluttava tuoksu

Vielä kukkii se jokin

hiljaisuuden taakka piikikäs

hän, kuin kaktus ikivihreä

yön tunteina luo kauneimmat kukkansa

avaa suloisimmat nuppunsa

humalluttavaan loistoonsa

tuoksunsa

on juovuttava

Yksi liikaa

Monessa on yksi liikaa

yltäkylläinen yksinäisyyden taakka

jolle ei löydy armahtajaa

kasvaa erakoiden armeija

asumassa yksin

yksiöissään

loppuun saakka

Syyntakeettomat

Täydellisten epätäydellinen tunneli,
syvälle porattu luulo, se minut kietoo,
sen kuulo, pako loppuun palaneiden luota,
paenneet kaiken tietävät, lienevät ne,
pelkäävät syyntakeettomat,
tyhmyydessään ylpeät

Loppuun asti

Kuljin tieni
itseni unohduksen upoksiin
hautasin kaiken, luulin
olevani vapaa, vapaa, en vanki

      mielitekojeni ansa lauennut

      kätesi kylkiä, kupeita kulki
      kurotti korvia, kyynärpäät
      kantapäitä kohti

      väylä
laveampi himojen luiskiin paeta
tuhannen ja sadan tieltä, sieltä
tarjonnan mäen laelta,
      laskea

      katsoa
      hiljaisuuden ääntä
      kuunnella ollutta, mennyttä
      kaivata, särkynyttä sydäntä
      yksinäistä

Yksi näistä
kulkijoista on minä
yksi, riemun tuoja ja voitto
tieni, loppuun asti

Tekee mieli

Maaninen marketjonossa
käsinojassa kulunut tahra
pikeä kengän kantapäässä
kuin kuluma lonkassa kipeässä
kihti ulottuu varpaisiin asti
      ja kahvia tekee mieli

Kermakakkua kinuskikuorella
pinnalla monta kirsikkaa, punaista
suloista, on huuliaan lopuksi nuolaista
katsoa syvälle silmiin, tulkita
viestiä salaista
      oi kuinka viereesi tekee mieli

Olisiko kaikki keveää pehmeää
vaiko vain harhaa kelmeää, pimeää
en kanssasi pelkäisi lainkaan

Ahmisinko annista elämän, enemmän
vaiko vain hieman, mitä saankaan
kanssamme aikaan

Unelmoin

Runsaita ovat kiitokseni
sydämeni suuret laulut
pienin sävelin koristellut
hyminät, hyrinä hetkeksi laannut

Keveät ovat tunnelmat
ilon orsilta kerätyt aarteet
sanoiksi puettuina korskeat
kylläisinä kaatuneet

Vaan onneni onkin vaatimattomuus
rauha ja viihtyvä yksinäisyys
polut kankailla puiden alla
pehmeä sammal koettu istumalla

Se kaunis lintu katsoi kohti
uteliaasti mieleeni sadun loihti
ei laulaa osannut, kertoi vain
rääkäisi ja kavahti pois päin

Vaan jätti suloisen muiston
kuinka kauniit ovatkaan sulat
kuin piirretyt jumalten kuvat
Olympoksen vuorella juhlat

Viittani valkea pienin tahroin
putipuhtaaksi sateessa pesty
piraroin
sataa kultaista unta, unelmoin

Kujavalo

Elämäni kuja
kiitollisuuden kukkia täysi
      riemun liljoja valkoisina öinä
      punaisia ruusuja tuoksuja täynnä
      murattien vihreää tanssia puiden rungoilla
puukengät
      portaan pielessä, taloni edessä
      yksi ainoa lyhty odottamassa
että palaisin, takaisin
oven kotiin avaisin, sulkisin kuin kirjeen
suudelmin sinulle, jonka ikuisesti olen tuntenut
en koskaan tavannut
      valo elämän kujan päässä
      sammunut

Honka

Tanakasti seisoo honka
tukeva varsi, juuret syvällä
hiekkaharjun uumenissa

Kevyesti huojuvat oksat
punaoranssia hehkuen
vihreä neulastakki yllään

Pitkinä ulottuvat oksakädet
auringonsäteiden kultaamina
eteläisen rinteen suuntaan

Yksinäinen leppäkerttu
taivaltaa rinteessä tietä
askelilleen paikkaa etsien

Pää pyörällä

Minun rattaani pyörivät
myötäpäivään, aamusta iltaan
lepäävät välillä ja pyörivät
väliin villisti pääni pyörälle
kuin humalaan, jota en ottanut

en krapulaakaan
vaikka pahoin voin
ja oksensin
oli pääni niin sekaisin
että vatsaani velloi
ja itseni tyhjensin

merisairas kuivalla maalla
karusellissa oppilaana
viikinkilaivassa
olin sen ainoan kerran
enkä muista kamalampaa

Poloneesi

Ryhdyin ystäväksi
                              ryhtymättä
yhtymättä puuhiinsa,
                                   tietämättä
                            että,
       murskaisin sydämettä
                       käymällä kyvyttä
turmion tietä
                       kohti syvyyttä
kaipaamaan hyvyyttä

Sain kurkistaa naurun kamariin
tirskuviin hymyihin ja vekkuliin
elämänmyönteiseen leikkiin
takkutukkaisten tyynysotiin
keskeytettyihin uniin, joista ja
joihin maruitta yhdyttiin
olin onnellinen niin
kun esiin iloisuus taiottiin
piirileikkiä tanssittiin

yhdyin poloneesiin, kun
Turunlinnan käytävillä
nuoruudessa kohdattiin
ryhtymättä ystäväksi
yhtymällä tanssiin

Berliinin yö

Kulman takana
vaaleaksi rapatulla seinällä
räikeät markiisit ja
sykähtelevä loistevalo
      muiskivat tulipunaiset huulet
            keskellä ikkunaa tyhjä tuoli..

Et ole vielä tullut

Berliinin yössä yksin kulkijat
taivaltavat, kuten joka yö
täyttävät tyhjät katukäytävät
hermostuneilla varjoillaan
joka yö
      jossakin aukeaa ovi
            toisensa jälkeen moni
                  sulkeutuu

Sataa
Kuvajaiset toistavat valot hämärään
peilaa odottavan kasvot ikkunaan
jossa tyhjä tuoli odottaa

Tänä yönä hän ei tullut

Kahleeton

Särmän takana pehmeä
kitukasvuinen pieni lihallinen
kaksineuvoinen
pakkasessa jäätynyt
umpeen liki pohjaansa asti

Muisto vain
on kahleeton vapaus

Onnen huumassa

Tanssii, tanssii, tanssii
sydän leikkii, kieppuu kanssasi
sekoittaa askeleeni, tunteeni
huuma ihastuksen koskessa
      kuohuvat ja kuplivat
      unelmien juovuttavat
      humalat
enkä rantoja katsele
      huomaa salakareja
            surusilmäistä vaanimassa
                  joka onneni haluaa rikkoa
tanssii sydän
tanssii mieli
laulaa satakieli

Kevyet onnenverhot

Katso kuinka kevyet
ovat onnenverhot
      kuinka hennot ja
      herkästi hapertuvat
riettauden unet
aamuun herätetyt
      syvissä vesissä
      monin kerroin

Hilpeästi soivat muistot
pimeän turviin piilotetut
      unilaulut
      sulosointuiset
ja kädet toisiaan hapuilevat
suudelmat tulikuumat
      kaipauksessaan
      polttavat

Sylisi valmis
sylini valmis
      yhdessä virtaansa ui

Ennen minua

Ennen minua ja jälkeen
geeniketjussa kierteet
historian jäänteet, jalostuneet

Ruiskaunokki olen ollut
ruusunpunaiseksi haluaisin
rintapieleesi kuten leppäkerttu
pisteet oikeilla paikoilla

Anteeksi kirjoitusvirheet
se on tuo nykytekniikka, ihmeellistä
osaamaan uusiosanoja
keksimään höpöhöpöjuttuja

Ennen ja jälkeen, aina
suuri ongelma, arvoitusten
suma ja purkauma

Hän hymyili

Ehkä hän ymmärsi
kääntyi kohti
ja hymyili
      katsoi silmiin
ja hymyili
      sitten puhui
ja vaikeni

Punastuiko hän vuokseni

Ojensi suuren kätensä
vain koskettaakseen hellästi
kevyesti kuin huomaamatta
läheni, liki, hymyili

Tiesin sillä hetkellä
hän ja minä
olemme retkellä, paikkaan
jossa ajatellaan sydämellä

Sitä se on

Kiskaisin kaljan kitusiini
livoin kielellä huuliani
sitten sinun

Huomasin kyllä nautintosi
ja omani, senkin että
sammalsit

Olihan se kohtalon väijy
joka malttoi odottaa ja
korvaani supsuttaa

Sitten kuiskimme toisillemme
koko illan, josko, ehkä, kenties,
miksei, miksei kyllä, kyllä, kyllä

Sitä kai se onni on tai rakkaus
että haluaa
niin paljon, että sanoo ja rakastaa

Ehkä, kenties, miksei, kyllä

Varhain

Äärellä hiljaisuus
katseen pitkä matka
kadoten kauas
mielikuvin horisontin taa

Herkkä heijastus
valon hento kajo
peilautuu jäätyneen
veden ylle, lipuva usva

Heräävän aamun
pilvien leikki, kiri
halki taivaan kannen
heräävä maa, heräävät linnut

Kaiku kiirii saloilla
kurkien tanssi alkamassa
kuullun matka ajatuksiin
muistoihin piirtyvä, syvä rauha

Yhäti askel pysähtynyt
keskittynyt, havainnoi hahmo
sinisyyden suojassa
nouseva oranssi, valon hehku

Huolet

Itkenyt on mieleni
katkerasti
            purkanut huoliansa
riisunut,
            kumisaappaat
eteiseen,
            päästäkseen
tuvan ja kamarin puolelle
takkuisen
            kehrätyn villan
lämmittämät
            varpaat ojossa
odottamaan
pellavaista käärinliinaa
            huoliensa viitaksi

Turha

Olenko turha, turhaan
ylös nostettu kapistus
jolla ei ole käyttöä

Siinä hyllyn päällä
on vierelläni paksu pölykerros
juova jääneenä tyhjän tilalle

Pois on viety mahdollisuus
tutustua liian myöhään
kun tilaisuutta ei tullut

Kylkeni ruostuu kuin kielitaito
kun unohtuu nekin opitut
sanat, ei mitään tarkoittavat

Kapistus unohtuu säälistä
pysyäkseen paikallaan vaikka ajan hammas
syö pintaa ruosteisin hampain

Olen kuitenkin sen pinnan alla

Sillä puolen

Sillä puolen ei aurinko laske
se vain katoaa, ja
tuo harmaan tyyneyden tullessaan

Sillä puolen on aamun valo
tuore toivo muassaan
se herättää aina uudestaan

Sillä puolen
on kaikki se

Sillä puolen on rakkauden sydämet
sillä puolen on kaikki se
minkä tarvitset

Unelmista vapaa

Ovat lentäviä unelmat
kahleista vapaita
kuin pääskyset, jotka ohi viuhahtavat
ja aseista katsojan riisuvat

hämmästyksen pukuun pukevat
liidon kirmaa katsovat
unelmissaan kutevat haihattelijat
ne luulossa itseään isommat

olisiko sittenkin parempi
olla se hieman huonompi
pienempi parempi
kuin voitokas haaveksiva tolvana

Ovat vapaita
unelmat

Keskonen

Ripakinttu, niin kutsuivat
”riisitautista” lasta, hentoa
maailmaan tulokasta, keskosta
jolla ulkoinen olemus kalpea
kalvakka

VOI JEESUS!

Nukkuu lapsi sievästi kehdossaan
taivasteluaan jatkaa joukko vaan
kun repaleista riepuaan, lapsi
pitää jo aarteenaan

VOI HERRANEN AIKA!

Eihän nyt sovi laisinkaan, että
lasta selällään nukutetaan
tukehtuu kun kantaa riepuaan
eikä se lämmitä ollenkaan

VOI TAIVAHAN VALLAT!

.....ja perhanat
tarraa tissiin kädet terhakat
imee maitoa posket lommolla
tuhisee kuin siiliarmeija, pian
röyhtäisyä vailla on kakara

Vasten multaa

Sanojen kultaa,
on
sävelten kultamaille matkalla
hopeahapsisten armeija

Virttyneet vanttuut
kauhtuneet takin liepeet
hajurako kohtuuton
venyttää joukossa etäisyyden

Ainot ja Reinot laahustaa
tupsut tossuissa suhistaa
aina vaan varhemmin
harvenee joukko kulkijoiden

Sinistä taivasta vasten
valkoinen
pilvilinna odottaa hetken
matkaa maallisten lasten

Sanojen kultaa
multaa vasten

Toivotti onnea

On vain pelkkä, voi
pyhä yksinkertaisuus,
hokema
neuvottomuuden edessä
kun ei tiedä, miten edetä
mitä katsoa

Sanoi
ei tuolta lohkea
vaikka olisi kuinka notkea
saattaa vain mielikuvituksissa
lakanat sotkea, jos
on rohkea

Toivoi silti
toivotti onnea
yksinkertaisesti vain
onnea

Varjot

Varjoani katson
iltaani kohti pitenevää, matkaa
jäljelle jäävää, on vaikea ennustaa

aamukasteessa kylpevä, sukeltaa
hyiseen veteen, pitää kotinaan
kaukokaipuuta, sanatonta ikävää

lapsuutensa maisemaan, kulkevat
askeleet, varjot mukanaan

Häikäisee valo, aamu valkenee
puhtaat kasvot, kalvenneet
muistot, vieraan kohdanneet

lempeät kosketukset, sulaa
sydän, täyteensä varjot raukeaa

Kummallista

Taas kerran, nyt
olen itseeni kyllästynyt, murheinen
kun vinoon kasvaneista ajatuksista
syntyi lähes pakanallisen kavala mieltymys
kokea kyyn myrkkyhampaan purema
tainnuttava, lamaannuttava, halu kurkistaa
miltä näyttää hetki lähdön nuolema

Tarua taas kerran, nyt
olen usein ennenkin, ihmetellyt
kuinka kasvaa ehjänä kierouden pesässä
seurana satoja myrkkyhampaita
ja seurata sopulina saamattomia lampaita
villojensa seassa määkimässä, tietämättä
mitään elämästä

Totta taas kerran, nyt
mielikuvituksen laukka alkanut, mittoihinsa
yllättäen kasvaneet,
some-kansan välien selvittelyt
ja ihmettelyt, kun kukaan ei nyt, eikä koskaan
jää kiinni rötöksistään, ei mistään
herrahissin töppäyksistä

Kummallista, kerrassaan, nyt
ja aina

Tammen alla

Silloin, kuljin illoin
syrjään ja takaisin
      hämärän tultua piiloni
oli tyhjä puiston penkki
suuren tammen juurella

sen kaarnakuoren tuoksussa
sulin osaksi luontoa ja aamulla
      sinä aamuna
      minut herätti orava

sen pudottamaa tammen terhoa
äimistelin hetken
      vieri pois, on piilossa,
sekin ehti, ennen minua,
kadota

katson, auringonnousua
veden takana, Tallinna, sen satama
ja laivat, odottavat
      ehkä matkustan, huomenna
ja näen sinut, laululavalla

Kohtalo

Vääjäämätöntä
on kohdata kohtalo
ja kantaa sen jakama taakka
yksin tai yhdessä
nyt ja loppuun saakka

Kirkkaan taivaan
peittävät joskus pilvet
seilaten tuulten mukana
kuin ihmismieli
jonka liikkeitä ei aina voi ennakoida

Puhdistava itku
on kuin virkistävä sade
joka alkuun ikävästi kastelee
saa ihon viileäksi ja kananlihalle
kunnes lämpenee

Kärsivätkö ihmiset todella
vai rypevätkö itsesäälissä
kun mukavuuksien keskellä
on aikaa
mukamukatehtäviä luetella
      ja esittää onnetonta

Huipulla

Uransa huipulla
pieni kivi hiekkakasassa
      suurin ja komein
      murujen joukossa
punakka, pinkeä, kova
      kuin graniittia
ennen lohkomista

Menetti sydämensä
murusten joukossa
ajan myötä hiertyi
murusiksi itsekin

kova, pinkeä, punakka

Olen taas

Olen taas
eilisen ovella
ja kuikuilen menneeseen
jota ei ehtinyt tulla

Olen taas
turhautunut ja avuton
kun tilaisuus tehdä
ehti mennä, ohi on

Olen taas
tässä tänään
kuikuilemassa menneeseen
jota ei ehtinyt tulla

Halpis

Ole
kuten aina
täysin pihalla
kunnolla kuutamolla

Et
joudu tilille
kun olet täysi nolla
ihan sovinnolla

Liian
ylivoimaista minulle
on olla vastus sinulle
tyhmälle saappaalle

Et ole Nokia
et Hai, etkä merkillinen
muuten vaan halpistuote
edullinen

Luottokortille kelvollinen
pieni bonuksen kerääjä
silmänlumetta sekin
olen siihen joskus heräävä

Tyhmä kuin saapas
on kohtaloni
halpiksen elämä

Puolikas

Heijastus
      kasvojen puolikas
      kahvikupin juomassa
toispuolinen
yksisilmäinen
      sänkinen poski
      velttolihainen
      kaukana nuoruusvuosista
rypyt silmäpoimuina
roikkuu luomella
      kiiltää kaihin verho
      tihruisella verkkokalvolla

Kuvajaisena
kahvijuoman pinnalla
puolet
naamasta

Laitapuolen kulkija

Sen viheliäisen vietin vallassa
taivaltaa harmaita katuja
synkeän syksyn pimeinä öinä
sataa, ei näy valoja
      askelilla mitattu matka
      jatkuu vailla tavoitetta
      ottaa sattuman
      kohdalle osuvan
pysähtyy löytääksen jonkin kolosen
jossa viivähtää hetken pikkasen
      lymytäkseen kanssa vätyksen
      saadakseen ryypyn ja selityksen
ja jälleen vailla tavoitetta
taivaltaa koditon
vailla osoitetta

askelilla mitattu matka
jatkuu vailla tavoitetta
ottaa sattuman
kohdalle osuvan
lymytäkseen kanssa vätyksen
saadakseen ryypyn ja selityksen

Yksin

En uskaltanut
luoksesi tulla
vaikka kaipaus
veti mua puoleensa
sinua kohti

Vain ajatuksin siihen rohkenin
kuljin matkaa peninkulmin
tuntitolkulla ajatuksissa
yön pimeässä kaipasin
ja itkin

Aamulla aina yksin
uuden päivän kynnyksellä
sama arkuus jäytää kysymyksin
miksi en rohkene
kuin kaivata

Kaivata
aina yksin

LEIKIT

Lystin vuoksi vain
ihan sen tähden
poikkesin pitkäripaisen sijaan
pitkäpiimäisen himaan

istahdin lokoisasti sohvalle

panin tyynyn pakaroiden alle
ja autuaasti mielessäni jo nauttien
kyljelleni kierähdin ja nukahdin
kesken kaiken
turhan odotuksen

näin unessa vetten valtakuntaan

kuinka Ahti otti atraimen
ja sai saaliiksi merenneitosen
pullean, isomahaisen
makeaan veteen eksyneen
humaltuneen, kuin tilhen
pihlajanmarjoja syöneen

keskeytyi uni pitkäpiimäisen sohvalla
sanoi venytellen:

alahan mennä
soitellaan aamulla
poikkea ennen sitä
keskikaljaa kyläkaupasta
ja unohda
leikit kotisohvalla

ONNENI

Vuotaa onneni kuiviin
nuukahtaa kuin kylvetty vasta
jättää muiston vain jäljelle
kun lakkaa rupeamasta

Lauloivat sirkut ja peipot
nyt käki käheänä kukkuu
on lempeät tuulet paossa
päivä pelkoonsa hukkuu

Mutta kehrä toivon valoa
kurkkii sieluni akkunasta
ei hylännyt se vielä minua
ei kieltäytynyt saapumasta

Vire tyynessä illassa hetken
lupaus kauniista päättyvän retken
syli täyteen kasvaa ilon kukkia
tuoksuen puhkeavat loistoonsa

Taas päivä käy iltaansa
pukeutuu juhlan viittaan
ja vielä ennen aamua
peittelee uneen rakkaan

SYDÄNVERELLÄ

On povesi runsas
ja sylisi ahnas
      elämä
on lämmin ja
houkuttava
      hukuttava
kohtusi pimeä

Kiedottu otteesi
taiasta tehty
lumpioiden kolkkeessa
läpi eletty
      ihana
vapaus vie vankisi
vankina edellä
      sydänverellä
kirjoitettu kertomus
piirretty pahuus
ihanuus

VIATTOMAT RYPÄLEET

Viinitarhan katveessa
köynnösten lomassa
hento kätesi
poimi poikuuteni
viattomat rypäleet

Maistoin viiniä
häkeltyen sen mausta
ehkä hetken irvistin
pian nautin, sekosin
sammalsin ja ristiaskelin
tulin takaisin

Hento kätesi, sormesi
maistoin taitosi, huulesi
vaeltaneet ovat jo pilviin
taivaisiin vieneet usean
ja aina
tulen takaisin
köynnöksistä sekaisin
takkuiset hiukset suoristin

KEVYTKENKÄINEN

Keveä mieli
raskas ajatusten jälki
jäi jälkeen lähtönsä
jätti vain kysymyksen
mitä teki mielensä

Annoin ajatuksen leijua
leikkiä kevyttä
ehyttä tavoitella
aikansa versoa

Enpä viisaammaksi tullut
en levollisemmaksi
vaikka oloni onkin keveä
on sänkyni leveä
yksin maata
kylmäkin

Niinpä kuvittelen
olet entinen nykyinen
ajatusteni arvoinen
ehkä hieman
kevytkenkäinen...

Voittoon uskova

Sepitetty on totuus
väännetty kauniiksi kuin koru
houkuttamaan loruihin uskovia
noitumaan uskovaksi, epäileviä
      hurmokseen halajavat
polvistuvat kaiken edessä
pelkästä tyhjästä

Joku veivasi
auton sivuikkunan auki
      soitti torvea
ja ajoi pois

Mikä jumalainen näky

Lottovoiton saanut
lunastaa voittonsa
R-kioskilla
ja juo kertakäyttömuillisen
          Juhlamokkaa

Inhorealismia

Pelkäsinkö sinua vai häntä

joka todeksi minut lausuu

ja nimittelee 

perkeleen huoran penikaksi

      äitini ainoan lapsen

joka ilman rakkautta tehtiin

kun lihan himossa maattiin

rock, rauha ja rakkaus

Onneni hetket

Arjessani kulkee ylpeys
kovan pinnan alla piilevät surut
menetettyjen suhteiden synkkyys
pauhaa mielessä katkeruuden urut
sanoistani paistaa äksy jyrkkyys
kadonneet ovat onnen murut

Ei

Sisimpäni on vallannut rauha
harmooninen ja sees
askeleistani on kadonnut paino
tilalle tullut riemukas keveys
onnellissuuttako tunnen
lempeää riemua kenties

ei ole tieni ollut suora
se on mutkista tehty
niin on kuitenkin parempi
sain elää onnellisesti vuoteni
lähes perille asti

katsella luonnon kauneutta
riemuita lintujen laulusta
katsella kuuta ja tähtiä
iloita, nauraa ja itkeä
tulla kotiin ja lähteä

Oi onneni hetkiä

Tanssi

Kauneus
ohi kiitävä mielenavaruus
      kevyt kepeän hetki
leijuva onnellisuus
kuin valssi,
      tanssillisuuden retki
kepeä taipuisuus
painottomuuden tuntu
      liito parketin yllä kuin huntu
suloisen soljuva liikkeen kieli
raisu rytmien vaade
      tahto tuoda ja viedä
pyörteisiin, piruetteihin
vauhdin hurmalla hurmata

Otteessa ylväys
tahtojen voima
askelten yhteys
kehojen rytmi soiva
viehkous oiva

Urho

Käyn rinnallasi
      viereesi
            kylkeesi käperryn
avoin avointa vasten
      etsien
            syli syliä lempien
hiuskiehkuroita
      väistelen
käärien sinut käsieni ihoon
sormieni pauloihin
      ratsastan
urho
      pehmoksi sulan

Tulee ottamaan

Retkelläni on tuhat polkua
risteystä ja tienhaaraa
löytää kuviteltu todeksi

      kuin satua se on
elämysten loputon virta

äänet, tuoksut ja maut

jotka tuntoni herättävät
kiireisiksi askeliksi tykösi

      halustani

ei mikään väistämätön katoa
ehkä lymyää piiloonsa
mutta tulee varmasti

      ottamaan omansa

Haukattu

Raivasin rytööni polun
askelilleni reitin tarhaani
paljaat kivet suutelin
rakastin
alasti sieluuni asti
kävi viimein tyyni tuuli
ja rauhoituin

Mehukas elämä
juonen käänteitä täysi
viritetty jousi
pingotettu ääriinsä
lopulta odotettu osuma
tuo tyydytyksen
kun putoaa polulle

      haukattu omena

Huomenna
olen yksin

En voi

En heleämpää ääntä
en raisumpaa käännettä
voi matkaani vangita

En kirkkaampaa taivasta
en äksympää luonnetta
voi ymmärtää vaivatta

En hyväksi tulla
en kauniiksi kasvaa
tunkion pimeimmällä reunalla

En ystävyyttä hallita
en uskollisuutta kahlita
ilman mielen vaivoja

En saisi aina valittaa
en soveliaisuuden rimaa alittaa
se on epävarmuutta

Ja miksen sai
miksi en uskaltaisi
kysyn vaan

Peluri

Riippuu, roikkuu, ripustautuu
roikottaa riippuvuuden hirressä
riipustaa liekaa aivoihin
pelivelkaa kukkaron tyhjäksi

Sampo ottaa armotta
kaiva, kaiva kuvetta

Ilon säie

Huokausten takana ilon säie
ohuen kirkas toivon pilkahdus
huomiseen uskova ovenripa
uksi heleästi kirskuvilla saranoilla

Laulat hiljaa hyräillen
sanoja tapaillen
minäkin sinuun katson

Astumme hymyn portista
silmissämme ilon valo
jaettuna kahteen
kosketuksen tahtoon

Yhä
sydän hyrisee
laulaa

Lommolla

Kerran kolhaistulla
lommo itsetunnossa
alta lipan sohaistuna
kipeä tunne muistona

Harmin puna
vaihtuu vihan purppuraan
on kolhaistu vimmoissaan
kun perusteetta moititaan

Hikihelmet otsalla

Maailmalla

Lähdin matkalle
jo vuosia sitten pois
tekemään tilaa ajatuksille

Avara maailma tarjosi vastakaiun
sanoille pedin
vapauden ja levollisuuden

Yhäti kuljen sanottavani kanssa
leikin leikkejäni

Hän tahtoi

Hän
hän kylkeeni liimautui
hän tahtoi niin
niin hän sanoi, puhuttiin
niin paljon sanoja sanottiin
paljon koettiin
yhtä oltiin

Sumu hälveni
tuona aamuna hitaasti
hennosti  pehmeän
kostea kuivasi
kuin sateen jälkeen, poskeni
ripseni, huuleni
olet rakkaani
HÄN

Jotain

Leveä on tie
mairea onnekkaan ilme
kevät versoo jotakin uutta,
kasvua, kipua, kumppanuutta

turmion matalapaine
sammuva vangin katse
kun riistetty on vapaus

verso luumupuussa lähtee kasvuun
kukkii aikansa, ajatus muotoutuu
osaamisen hedelmiksi

kirahtavat porttien saranat väljään syksyyn,
revitty sydän on kylmään vielä hauras

mehevä liha hedelmässä
kova kivi sydämessä
tunteet jäätymässä
hymy häviämässä

Odotan huomista

Hauras on sylini, sydämeni
raihnas, iskujen upottama
tunteiden vankila, elämäni
kyllin kiireistä kulkua

Seisahduin, katsomaan taakseni
ohi eilisen kuljin uudesti
synnytetty tietoisuus mukana
sydän jyskyttäin rinnassa

Odotan huomista

Raadollista

Miljonäärin elämä
onneako kosolti tyrkyllä
tuhannet kateet jonossa
ahneet kädet ojossa

Pahat puheet
kateuden kylvökoneet
jauhavat yötä päivää
ei rikas mitään muka pelkää

Irvileuat lausuvat
muka parhaat osumat
vihaa piilostaan vispovat
kermaa kumminkin kuorivat

heti kun paikalle osuvat

unohtuvat
rikkaiden moitinnat
kun omaan pussiinsa
mammonaa haalivat

Ei sijaa epäilylle

Kauneuden selässä ratsastan
rumuutta pakoon
kunnes toisenlaisen totuuden oivallan
rumuuden kauneuden

Särö pinnassa
ruttuinen ikäiho
säkenöi arvailuja
elonpirrasta

Niin kauniisti silmät loistavat
niin herkkä ja kaunis hymy
kaiken rumuutensa syövereissä
kauneinta mitä on nähty

Avautuu sielun peili
uksi sydämen hyvälle
tuokio elon iloa
ei jää sijaa epäilylle

Unohdettu

Hento on voipunut kehoni
raskaan työn uuvuttama
hiljaa hapertuvat voimani
katosi uuttera tarmoni

Voimani tunnossa uhosin
raadoin, ahersin aikani
hukkasin hetket kanssasi
työn vankina kun ruhoni taivalsi

Ei lompakkoni tuosta lihonut
ei onneni juurikaan isonnut
tuhlasin aikaa ja suhteeni
alas ahneuteen olin vajonnut

Nyt minulla olisi aikaa kosolti
vaan eihän kukaan osaa luokseni
kun yksin päätin astella matkaani
jäi unohdus ainoaksi saaliiksi

Kehoni kuiskaa ikävää
kaipaa jokaista mennyttä ystävää
käy hiljaisuus ikuista ympyrää
päättää elo yhtä elämää

Sun sydämessä

Tähdeksi synnyin
iltataivaan koristeeksi
hetkeksi maailmankaikkeuteen
lohduksi lohduttomuuteen

Surkea on valoni
aurinkojen rinnalla
mutta tiedän paikkani
ohjata sua matkalla

Minua katsot usein illalla
hämärän laskeuduttua
kun ei näy kuuta, aurinkoa
iltaisella taivaalla

Näet hennon tuikkeeni
kuulet lauluni avaruudessa
hiljaisen joi’un
jolla ohjaan sua kotiisi

Siinä takkatulen äärellä
istut turvassa lopulta
et muistele enää koivua ja tähteä
et elämää menneessä

Olen sun sydämessä

Sinut

Sinun kanssa
olen sinut
      kaiken ikääni
ikääni miettinyt
ja vanhennut
      vanhakin jo nyt
peilikuvalle hymyillyt
ja ihmetellyt
      kehitellyt
teorioita näkemästä
pääsemättä
      näkymästä
peilin täysi ikää
ikään kuin
      aina vähän lisää
ikääntyvää ikää
ei voi mitään

Jos vesilintu olisin

Kalman kalpea
kesän unohtanut talvi
kuparinruskea sula
lämpäre keskellä hankia

Siihen istuisin
jos vesilintu olisin
sulaan kellumaan
olosta nauttimaan

Autohaveri

Vaalean sininen oli perheen lempiväri, 

sen jälkeen kun ostettiin Fiat Mirafiori.

Puettiin vaalean siniset oloasut lapsille,

siistit istua takapenkille.

Oli se niin kaunista, tyylikästä nuorelle parille

kun vaalean sinisellä autolla vietiin lapsia näytille.

Vaan kerran sattui niin kummasti

isä töissä nuhaisena niiskutti

sai passituksen kotimatkalle

ja istahti Fiatin etupenkille.

Suitsi aurinkolasit silmille.

Matka eteni Keimolaan, saavutti moottoritietyömaan

oli nopeusrajoitus kuusikymppiä,

tie kierteli mutkia, nousi ja laski töyssyjä

nuhanenä rattiin torkahti

Kun kulku ojan ylitti, autonpohja reunaan tömähti

kuski heräsi

Oli edessä aita keltaoranssi

johan nuhainen säikähti

ja rattia vinhasti käänsi, törmäyksen vältti

Nousi autosta ja jälkiä katseli

oli aidasta yksi lauta poikki, sen paikoilleen asetteli

ympärille katsahti, odotti edessä puskutrakrori

jonka vierellä kaksi ukkoa nauraa hohotti

Nolotti

Oli vaalean sinisen unelman kylki rutussa

ja ovissa keltaoranssia, raitoina ruttupinnassa

Kuski ratin taakse vääntäytyy 

vanhalta tiepohjalta kohti kotia kääntyy

Kotipihassa tenavat

autoa kummastelevat

Yllään vaaleansiniset asut

romuna kuvitelmat isin ajotaidosta

Hulluutta

Hulluuden nurjaa
neulon
kuin oikeaa
ei lainkaan olisi

pakenen ristipistoihin ja
saan pintani täyteen neuloja
joilla ei kivuutta ommella
ei tyynnytellä
tuutilaululla

perässä vedetty kuorma
on vaikea todeta
vielä hankalampi huomata
tuleva

hulluus
korjaa satonsa

Liekö sattuma

Liekö vahinko, vaiko sattuma
avoin akkuna, sielun kamarissa
vailla verhoja, ilman piiloa, paljaana
sanoillesi avoinna, kuulolla
janoan kai, sympatiaa ja rakkautta
hetken huumaa, ikuista, onnea
jonka huomaa aina, jopa vihan
puuskissa, vahingossa, tai
sattumalta

Sua varten

En vielä
ole opetellut, oppinut

en tiedä
en osaa olla kuin opetetut

olen vain
olen omassani

hyvä
hyvä että huomaat mut

sua varten
sua varten elämä, olen kasvanut

Solun jokaisen

Yön ystävä
rauha, tumma, viipyvä
lämmin tuulahdus olosta
      ikuisuuden helmassa
kuin unenkuva, unelma
siinto seesteisistä rannoista
hienon hiekan pinnalla, katoava
       meriveden suudelma,
hetken vailla
uuden odotusta, saapuu
       hyöky, tunneaallon harjalla
unelmien saattama

      Tuhat kättä koskettaa
      sormet pintaa notkeaa
      huulilta juo suolaa ja makeaa
      huokaa sydän, ihanaa

Vei matkaan suloinen
kuljetti kupeella luottavainen
      täyttää solun jokaisen

Taimen vesi

Heiveröinen keho
saa monesta voimansa
sinnittelyn ja sitkeyden
varmaankin perimästä

Onhan nuo saappaat komiat
maata myöten kasvaneen jaloissa
kun kulkee nelikutosissa
on harvoin latu kadoksissa

Pääkin melko korkealla
otsaa oikein ottamalla
karanneen hiusrajan avulla
on kiitotie kärpästen suvulla

Ei se pörrää, matki kärpäsiä
vettä litkii joka suvannolla
pitkäsiima löysällä, vuoroin kireällä
taimenta yrittää narraamalla

Tukevasti joen uomassa
ukko ajatuksiaan huopaa vastavirtaan
muistaa tuvassa odottavaa rakkaintaan
häntä - joka parsi kintaan

Ilta jo yrittää
täytynee lopettaa

Ei ilman meitä

Ystävyys
enemmän
vähemmän
ja paljon muuta

Viehkous
viehätys
ilman sensuuria
ja piilottelua

Sydänkäpy
yhdessä
käsi kädessä
polte sydämessä

Sinua on ikävä
sinua
minua
meitä

Ilman ei ole enkeleitä

Se satuttaa

Yritä ymmärtää
ei ole yhtä ikävää
ei sinelmää
joka pitäisi kestää
kun se satuttaa

Unohtumaton

Yksi on hiljaisuus
tyvenen hetki
luonaan aikansa tyyni
runollisuus
ja se unohtumaton
sanojen retki

Odotusta oikeaa

Avaraa, aavaa, alavaa
pitkien peltojen päässä
hohtavat havut hopeaa
kuin kultaa koivut konsanaan
runsaimmin risukot repsottaa
sarat, sammalet suon silmäkkeessä
musta mutainen multavesi
kuvajaisena kauneus kannoillaan
säihkyy sineä sinitaivas
purppuran pauloissa pilvet punottaa
valoisuus väistyy, varjoihin vajoaa
yön yli ypöyksin ystävä ystävää
odottaa onneensa oikeaa
nuori notkea noutajaa

Sydän sydäntä

Haavani avoimet, kipeät
rupea kasvattavat, suojaa eheät
eivät niin kaipaa, repeävät,
arvet, eilisen tuskan ikkunat
viiltävät sanojen särmät, nyrkit
kovat, armottomat, takovat
rautaa esille, raivoisat

Sydän pakahtua tahtoo
vimmaisesti takoo, vartoo, aikoo
rakkaimman piiloja avata, penkoa
ottaa selkoa, raivojen taustoista
auttaa poloista, päästä irti, vihan pauloista

Katu märkyyttä peilaa, kuvaa
hiljaisuuden syvää, ikävää, pimeyttä
kaamoksen synkkyyttä, ei enää
yhtään valoa, piilossa, kynttilä
ja hetken lepattaa, liekki

Hellyyden kyydissä, haihtuva ikävä
kuihtuva huuma, pintaliidosta, irrota
ja kietoutua, syliin, iho ihoa vasten
sormin sormia koskea, pintaa herkkää
tunnustella, iloa, tuntea, syke sydämen
sydäntä vasten

Pesästään lintunen lentää

Pelkojen pelkäämä raivo
runneltu kesä, yö yötöntä paossa
itku herkässä, hennossa kehossa
puhti karussa, poissa

Sielu on kipeä, kireä toivon sanoista
halusta auttaa, unohtaa, toivoa,
uuteen kurkottaa, lyö vanhan tuskan
kärpäslätkä

Pyyhi kyynel, virta poskilta kuivaa
ehkä hän palaa, ehkä karkaa, salaa
tuskansa, riemunsa, raivoisat ääret
kipunsa äänet

Pesästään lintunen lentää

Katsoo kauas, lähellä pysyy sentään

Tule hetki

Sydämen sirmakka soittaa, laulaa
musiikkina soi
kuin kevyet harsot tuulessa ui
unelmat herkät, kepeät, kipeät
kokemuksen pelot, kasvot lempeät
ristiriidasta tietoinen lapsonen, orpo
untansa uinui
sinelmä huulillaan lausui
tule rakkaus, tule laupeus, tule lahjani
ikuinen uupumus ja hetki
hyvyyden lumoava hetki

Tuokio

Pieni töpsähtävä ääni
kun lemmikki pudottautuu
uunin pankolta
alas lattialle

Ja sitten hiljaisuus
hiipivä tietoisuus
se on läsnä
pimeässä

ja odottaa
väijyy, mahdollista saalistaan

Pienet ympyrät

Kurjistettu todellisuus
kutistuu pieniksi ympyröiksi
omissa nurkissa olemiseksi
näköalattomuudeksi
jopa laiskuudeksi

Janoinen

Ryppyisissä lakanoissa

makaan väsymystäni

loitonnan uupumusta

josta tuli retkikumppani

työssä ahertaessa

Pyyhin silmäkulmiani

sumeita hikikarpaloita

nestehukkaan helpotusta

hörppään vesipullostani

sievoisia siemauksia

Jäljelle jäi muutama pisara

huokaisen helpotuksesta

Sattumus

Lipesin sanoiksi

kampesin kiroksi, ne kiivaimmat

nilkka nyrjähtänyt, säteilee

kivuksi, pettänyt

entä nyt, turvalleen tuuskahtanut

tuskastunut, kiroa toistan nyt

että pitikin, likipitäen

yhden penteleen, osua kohdalleen

ehti se 

itse väistää

Ajatusketju

Riepoteltu on
ja odotettu tyyntymistä
kun vellovat ilot ja murheet
elon venhon lahoavia laitoja vasten

Puuskissa on
itketty ja iloittu
ritirinnan pieluksilla
toisiamme himoittu ja hiottu
särmiä tuntemuksiamme varten

Tyynessä on
kelluttu onnesta
ja liekuteltu kehtoa lasten
huomista ajateltu ja tulevaisuutta
kansojen, kansalaisten, aikuisten ja lasten

Puuttunut on
avaruudellinen näkökulma
uhkakuva, tuntemattomuuden julma
asteroidisateen epätodelta tuntuva
mahdollinen toteutuma

Ryhdytty on
Pohdittu on
Kysytty on
      onko mahdollista mahdoton

Ennen loppuhuipennusta

Mää
ja sää
on jännää
yhdessä elää
ja kokea elämää

mikä estäisi näkemästä
kun ollaan päätetty yhdessä
olla, mennä tai olla menemättä
päivä kerrallaan elellä empimättä
hulluuden kiilto silmissä kuin filmissä
hetket ennen loppuhuipennusta the endiä

Ehkö

Kirjoitinko arvoituksen

pienen kujeilevan epäilyksen

siemenen itusen

miettiä

josko

Ehkä

Taiteilija

Hän - väriensä pauloissa

taitonsa kulmakivillä maalaa 

katsottavaksi

hän

ne tahtoo

ennen kuin kriitikot

pilkkakirveitä heittää

Vanhat

Rumensin reunaehtonsa 

ainoan toivonsa löytää kauneus

kun

      silmäpako vuosissa 

            löyhkää hälyttävästi 

Vain yksi vilahdus

ja kaikki on ohi

ja nekin

      syntisäkin nyörit kirpoavat

            purkamaan piilotettuja

Onhan se kumma

ettei mikään saa olla missään

ja kuitenkin 

on

pihan täysi rumia 

yskiviä vanhoja pieruja

Ohitse onni kulki

Lempeä on lihasi

hempeä kuin vihasi

ruusunpunaisena yönä

kun hairahduimme uskomaan

loputtomaan tarinaan

Pelkojemme ovi

oli raollaan

kun petos astui sijaltaan

tuli julki piilostaan

unelmilta tien sulki

Ohitse onni kulki

Pelastunko?

Kuun kuva ohimolla

yön poski polvellaan

hän piirtää sydänverellään

      rakkauden sanoja

      kuulaaseen ihoonsa

mustelmien viereen 

       synkän varjon

       tummista ajatuksistaan

sadattelun ääninauha

soi loputonta molliaan

       hautaa epätoivoaan 

       lohduttomaan

rumaan ja riettaaseen

vielä voimaa kun saisi

       ja uskaltaisi

       vastustaa 

ylivoimaista uhkaajaa, 

nujertajaa ja itsensä pelastaa

Kylmästä herännyt

Siipiensä suojassa 

vilun väreet

       kylmät kyljet

       kuuraa kukkivat 

värjöttäen silmät

       tyhjään katsoo

hytisten hetkeen hiljenee

       vaikenee 

jää hengityksen huuru

Lämmön hehkuun havahtuu

uusi aamu kun avautuu

       kylmäänsä 

       pieni ravistaa 

laulun lahjan saanut

lirkutus viriää laannut

Kylmät kyljet
kuuraa kukkivat
tyhjään katsoo
vaikenee
kylmäänsä
pieni ravistaa
lirkutus viriää
laannut

Rytmi veressä

kevyet askeleet

tanssin jo lähes unohtaneet

      herkästi yhä

      rytmiä 

ajatuksin tavoittavat

      liikkeeksi hetkin leijuvat

perhoina, keijuina liitävät

      siipensä hennot avaavat

aamut, päivät, illat ja yön hämärät 

       sydämen rytmissä hengität

       ruusujen tuoksuun 

vielä ennätät

Faktoja

Tarinassa
yksi värssy
pimeässä

Elämässä
kaikki aika
menee rämpiessä

Lakana

Ripustettu
ryvettynyt lakana

Sillä on kaunis historia

Lapset leikkivät haamuja
uutukaisella satiinikankaalla
joka lojui vuoteella
yön jälkeen vapaana

Huu, huhuu, kummitus puhuu

Pikkuveijarit nurkan takana
kankaan alla piilossa
kikattavat
malttamattomina

Ssshhhh, naapurin täti tulossa

Säntäävät kummajaiset esille

Rapa lentää
ja mukkelis makkelis
valkea kummitus
rähmällään on lätäkössä

Ryvettynyt lakana
täynnä tahroja
nyt riippumassa narulla

Mennyt

Ajaton on askelteni alla

      eletyn historia 

kulkuni hitunen virtaa

sukupolvien ketjussa

tuskani, iloni ruskaan kylvän

pienen, haikean oloni jyvän

      siintää, siintyy hetkeni

herkeää kiireinen, kerkeää

syväksi rauhaksi mennyt kiireinen

Kypsät hetket

Katson

valo leikkii kanssani

      kiusoittelee varjoilla

värien loiston pukiessa

hehkuaan kukkien varsilla

      kuiskaan 

hyvästelen sinut matkaasi

ilon ja sävyn mestari

      syys

melankolian taituri, taikuri

kypsien hetkien rajalla

Pakolainen

Elämän syvyys

kuvajaisena lätäkössä

lammessa jääkannen alla 

hiljaisuuden retriitissä 

kädet ristimällä

Yksinäinen ahven

monen kiisken seurassa

ei ole lähisukua, on

omaa lajia paossa

määräsi kohtalo

Raukka

erilainen joukossa

heimosotaa paossa

huntu kasvoilla

kuin ”ahvena”

talvisodassa

Onko elämällä tarkoitus

kuurupiiloa leikkiä

pitää kaikkea pyhää pilkkana

ampua lajitovereita

kuin oravia, entisaikoina