Elokuun yö

Pimeys syö kesäyön valkeuden

taivuttaa syksyä kohti suven

loihtii taivaalle kuun kelmeän

elokuisen yön lämpimän 

Kellastuvat ohrapelloilla korret

kuivuudesta kielivät keltaiset lehdet

kun sydänsuvi hiljalleen väistyy

odotus ruska-aikaan jo siirtyy

Päivän kirkkaus piirtää korkeat pilvet

avaruuteen yltävän huikean sinen

varjoina kulkevat pilvien kuvat 

varjoina pelloilla metsissä peilautuvat

Maan povi lämpöä hehkuu

Sun kätesi pehmeä känsäistä vasten

työn jälkeen, kun olemme kahden

saapuu ilta ja hetket raukeat

katson varjoas kuutamme vasten

Sydän lämpöä hehkuu

Viatonta?

Se viaton suudelma

      huules hetken mun huulilla

      on nyt kuuminta hottia

Juoruna ämmien huulilla

Kertoo jo tarina

      hurjia juttuja

      

Mitä olemmekaan puuhailleet

      ihan kylän keskellä 

      tässä kesällä

pussailleet ja halailleet

Oi kauheaa, kamalaa

Voro

Kupeessa himo kihelmöi

silmissä synti säkenöi

kun turmion tulet palavat

valtaavat ajatukset katalat

      Tuo on saatava, saatana!

Pukeutuu petos kauniiseen

kätkee rumuuden sisälleen

koristaa olonsa vaurauteen

puhtauden uskomukseen

      Hekuman hetket edessä!

Voro varkautta valmistaa

syvin miettein jakaa jo saalistaan

mihin ajopelin voi piilottaa

jos kiire tulee, alkaako pelottaa

      Kylmyys käy sieluun, uskokaa 

Ei piilota vakan alle kynttilää

hännystelee kaveriympyrää

punoo juonia kun ylistää

kehuu kehnoja, toisaalla kiristää

      Tuo on saatava, saatana!

On petollinen ovela

Vierailu

Lauloivat kilpaa

ilokseen

toinen toistaan tukeakseen

ilovirren itkusta taikoivat

kyyneleet silmissä

Istuivat illaksi

toistensa seuraksi

kättelivät vieraat, saapuvat

pian poistuvat

kyyneleet poskiltaan

pyyhkivät

Kävivät levolle

toistensa vierelle

hyväilivät, lämpimät

raukeiksi kehonsa, kätensä

rinnoilleen ristivät 

ystävät

Näin nukkuivat pois

nukkuivat unensa, toisensa 

viereltä nousivat

hymyilivät hyvästit

toinen toisilleen kiitoksen

jättivät itketyn

lämpönsä

Mitta

Sanojensa mittainen

usein enemmän kuin 

tekojensa arvoinen

Miksi nyt

Pyysin.

Tovin odotin.

Osalle syytä selitin.

Utelivat sittenkin

Miksi nyt

      miksei myöhemmin.

Aika ajaa ohi

aina joku myöhästyy

selittely

      itsekkyyttä lähestyy

Miksei nyt

      miksi myöhemmin

Aina joku myöhästyy

kuitenkin

Inhimillisyys

Kylmä harkinta
ei poista lämpimiä tunteita

Voitontahto

Vahvuuden viitta hartioilla

ylväästi kulkee 

harteikas

Uumoilee pilkan seutuvilla

luopua kruunusta

niljakas

Voitontahto kuljettaa mukanaan

heiluttaa hurman lippua

peijakas

Hurmoksessa joukossa kiljutaan

yksi osuma kuohuttaa

riemukas

On haltioissaan maailma

pallo pyörii maalissa

voitokas

Lyhyt elämä

Vielä hetken huutaa 

yö haavojaan

pimeyden turvin luikkii varas

saalis mukanaan

Arvas rotta 

lyhyeksi elonmatka jää

      päin kiitää

asfaltille raato jää

Riitti hetken

elämää

Kohtaaminen

Kadehdittava ominaisuus

tuo salaperäinen omituisuus

joka saa kysymään

      

Miten hän noin kykenee elämään?

            Hiljainen huokaus

            on ainoa vastaus

Lopulta, onko merkitystä laisinkaan

mitä hän vastaisi, lausuisikaan

kun onnelliselta näyttää olotilassaan

      

Hän ylhäinen on lajissaan

            Pieni hymy huulillaan

            katsoo silmiin, kun kohdataan

Kun mörököllin metsästys aloitetaan

on kohde heti paikallaan

lausumatta sanaakaan

rientää halaamaan

Tivolissa

Riekkuu, riekkuu

vauhti vaan kovenee

maailma sekoilee

katse harhailee

tasapaino pakenee

pimenee

Kukkuu

Herää

Taisit pyörtyä

Suviyössä

Heljät ovat äänet

kevyet kuulaassa yössä

kuunsillan lumottu taika

valloittanut sydämet työssä

Kelluu ajatus 

kuin puinen venho

airot kyljillä levossa 

tuhdolla soutaja hento

Käsi kättä tapailee

koskettaa hennosti arka

empii tohtia, hetken halailee

pian rohkeus luokseen karkaa

Lipuu venho etäämmäksi ulapalla

lähettää rantaan pieniä laineita

kantaa mukanaan unelmia

toiveita unen kaltaisia

Purppuroi horisontin 

laskeva aurinko

Karhea ote

Vyötäisillä kätten kääty

kahdet karvaiset 

työn likaamat kämmenet

sormet

      aukomassa nappeja

Hiljaisessa hämärässä

kaksi hahmoa

yön tummaamassa hämyssä

aika

      kiiruhtaa, liian nopea

Uteliaina toisistaan

he toisiaan

tutkivat ensi kertaa innoissaan

häkellys

      seuraa kannoillaan, jännitys

Käsi karhea

vasten ihon siloa

Hetken

Kuljettu on
koluttu kulmakuntaa
      ahnaasti
kuin koira luuta
löytämäänsä kaluaa
      piilottaa, eksyy
välillä askeliinsa
minä yksin
      kulkemiini
puron takana
välissä kuvajainen
      yksin
virtaavaa vettä vasten

Suuren kuusen alla
hyttyset tanssivat
inisevät
sateelta piiloutuvat
     näen kaiken
kuulen kaiken
     sen hetken

Mansikoita

Matka jonnekin

on kuin taas, tulisi

uuden ääreen, menisi

jotta palaisi, takaisin 

tänne ja olisi

kuin ennenkin.

Mietin suuntaa

sen merkitystä, jälkeä

elämän päivissä, lohtua

jonka kokemus tuo, nälkää

jonka se jättää, löytää

etsiä etsimistään, sitä

omaa tietään, yhä

jatkuvaa, mutkiensa

summaa, odotusta

Kun on kotona, ovat

ajatukset kaukana, etsivät

jo kulkua seuraavaa, unelmaa

jota jokainen sisällään kantaa

ajatellen, että huomenna

on oikea aika, kokea

vaikka pettyä, saamattomuuteensa

ja ostaa torilta, mansikoita

hetken lohtuna, laiskuudesta

joka esti ne itse poimimasta

Ihastus

Hengästynyt 

sinusta.

Tolkuttomasti ihastunut,

pää ihan sekaisin.

Suuntavaisto

on nyt vain yhteen suuntaan.

Sinuun.

Entä sitten.

Kuinka löydän

takaisin, jos ihastukseni

onkin vauhtisokeutta

ja etenin liian pitkälle,

jotta itsenäinen olisin,

jotta itsenäisyyden säilyttäisin.

Ymmälläni olen.

Ihastuksesta.

Ah onnea

Ah onnea

kunne kesä kuljettaa

aavaa auerta 

pilvet veteen heijastaa

kuviaan peilaa yhä uudestaan

paikallaan

vapa odottaa, saalistaan

kalastaja ehtii jo hetken uinahtaa

kauas 

katseensa kantaa

Yökulkija

Yö saapui piiloista

kaikki on hyvin salaista

sipsutellaan varpailla

ollaan aikavarkaita

kohtuuttomuuden rajoilla

käärii voro hihoja 

löisikö vaikka halolla

kun ei led-valolla

voi tietänsä rosmo valaista

voi hyvää päivää ja huomenta

kaikki on silmänlumetta

eihän se ookaan varkaissa

kävelee polo unissa

Vain me

Uinun unessani

minä ja rakkaani

höyhenen kevyt

on oloni nyt

Kellun levollinen

niin onnellinen

kesäpäiväni kaunis

meille molemmille valmis

Kosketa, kosketa hellästi

kutsu tykö, luoksesi 

hivele, hivele hennosti

jotta tunnen hengityksesi

Olemme kahden, kahden

liki lämmintä käy kulku

vieno on sydämen kutsu

olemme kahden, kahden

Kuin yksi on puu

taivas, tähdet ja kuu

yllämme avaruus pihlajapuu

marjoin punaisin kaareutuu

Aamu

Kuni verho

kevyesti yllesi käyn

peitän 

kauniin ja hauraan

huntuni herkän levitän

aamuni harmaan 

kosteuden suojaan

Pian päivä 

askelin kultaisin

saapuu

piilottaa yön hopean

hälventää usvan

ja pois pimeän

uinuvat hetket 

heräävän

Vaanii aikaansa

Hyljätty ajatus

hetken unelman

karu kääntöpuoli

pelästynyt mieli

puskee tuskanhiki

pintaan kauhun

kuolema lipoo huuliaan 

vaan ei vielä haukkaa

kaappaa mukaansa

jättää kitumaan

odottamaan lopullista

aikaansa

Voihan vitsi

Makaa horsmien seassa

vaaka-asennossa

      kuin vatupassi

vedet silmissä tirskuen

nauruaan pidättää

      tuskin uskaltaa hengittää

ettei lirahda

      kuset housuihin

Oli kuullut kännykästä vitsin

AHKERASTA MIEHESTÄ

makaa mies

      horsmien seassa

ja pelkää, 

että menettää 

      pidätyskykynsä

ja oppii nauramaan
TYÖSTÄ KÄVISI SEKIN

Tarpeeksi

Hiphei ja hurraa!

      - vieläkö muuta?

Kesän leikki

Kesytön, synkkä yö  

pilkkaa pimeää

valon viimeisenkin syö

ei vilauta edes himmeää

Tihkuu taivas vettä

suven kosteaa, tiivistä

pisaroita, vesinoroja

kuin kyyneleitä poskilla

Harmaan hamosen puki

pelloille aamun usva

se hitaasti pois suli

nousevan auringon tullessa

Leikkii valo puiden latvoissa

kurkkii ja kirmaa kummuilla

paljastaa ohrapelloilla keltaisen

tähkien vihneet yllä korsien 

Tuulenvire säntää kisailuun

valon perässä tuuleksi nousee

puhurina kulkee yli peltojen

kaukana vaarojen rinteitä koskee

Pilvet repsuen riekaleina

sinistä avaruutta yrittää piilottaa

eivät ne tuulen teillä

tehtäväänsä voi saavuttaa

Ihastellen katson

kuinka puiden lehdet kieppuvat 

oksissaan taipuvat, lepattavat

hamuavat mukaansa värien loiston

Sinun

Kesy on sydämeni

hiljainen sen lyönti

vaiti kulkee ajatukseni

etäälle ikävänsä työnti

Hykerryttää eloni

sydämeni vaito, väräjävä

ääni yllä pelkoni

tunne kylmä, jäätävä

Lempoon uskon

taikuuden voimaan

matkustaa tahdon

kauas luo armaan

Sylini syliinsä sulkea

katsella silmäin loistetta

yhdessä rannoilla kulkea

aistia päivän paistetta

Käsi kädessä astella

sormin sormia hivellä

ajatuksin sydämeen sulkea

kaikki hetket retkellä

Ohi toden

Petopunkin lailla tartuit

lahkeeni täyteen

kirkuvan punaisin kynsin

      huusit ihmisverta

kuumenemaan sen verran

ettei yö menisi hukkaan

      voisit kehua

      puhjenneesi kukkaan

kaktusten piikki ahterin alla 

      ja kuinka

täyteyden punaviini

niisti himomme häpeän

      kun rehvakkaat lihamme

      liittyivät yhteen 

      kokemaan kosteiden pintojen ihmeet,

      taivaat

hetkiksi mehustuneet, 

      ja kuinka 

      kiihkeät käpälöinnit 

raukeuteen laukesivat

Sitä vain mietin, miksi?

       Satu ei saanut prinssiä eikä prinsessaa

Heikkous

Ei ole ahneudella mitään rajaa

kun lähinnä on oma napa

Rajuilma

Piirsivät perkeleet 

taivaalle horon kuvia

huutelivat rumia sanoja

ja urputtivat pahaa oloa

Oli pyhäpäivän aamu

kun rauhankyyhky lensi

päin saarnastuolia kirkossa

ja pappi sanoi aamenen

Soittivat kirkonkelloja

kevyttä ääntä cd-levyltä

kun sadalla penkillä kymmenen

teki ristinmerkkejä

Iski salama julmana

sinkosi sähköisiä viestejä

pirstoi koivun kirkonmäellä

ja uurasti lähimetsissä

Kaatuivat hongat ryskyen

lakosivat kuin puolikypsä vilja

sateen alla vajoten

kalliorinteillensä

Raikui ukkosen jylinä

pauhasi tuuli kuin raivoisa koski 

viimein vaikeni ja

täysin hiljeni, oli vaiti

Rauhaisa on olo sateenkaaren alla

ei enää huutele perkeleet

eivät herjaa hekumalla

on rauha kaikkialla

Vielä on kalliorinteellä

pari honkapuuta pystyssä

muistoina ikimetsästä

      ei ole entisensä

Parketilta poimittu

Veikeä ilme,

      hiton hauskaa,

      joskaan

      en tiedä miksi.

Hanurista,

      iloiset sävelet

      tanssiaskeleet

      ja pian tanssahtelet.

Vonkaaja

      kiusankappale lattialla

      heti saatille pyrkimässä

      vain yksi aatos mielessä 

Kaksimielinen

      kotimainen kaksikielinen

      vai tumma latino

      tämän yön palkinto

Odottajat

Kurjet saapuivat

      aamuvarhain 

peltoaukean laitaan

viestimään huudoillaan

      täällä ollaan

Horisontissa

kaupungin talojen haamut

       harmaina etäisyydessä

seisovat vakaina

       metsän takana

Istuva tuvassaan

tuijottaa akkunaan

       odottaa

Kerrostalossa heräillään

pian on kiiruhdettava tehtävään

       vanhusta auttamaan 

Kohtaamista molemmat odottaa

Hän toteaa

Monta mutkaa

      ei niitä millään 

            suoriksi saa

täytyy vaan kurveissa 

      oivaltaa

            vauhtia pudottaa 

Puulusikka

Vain sen tahdon, 

niin ja sen, tuon ja

tuonkin itselleni

jos saisin, niin ja tuon....

Tyydynkö mihinkään,

sittenkään

vaikka kaiken saisin?

Loputon on

haluamisen määrä.

Mihin piilottaisin

tuon hamuamisen harakan,

joka kaiken kiiltävän

luulee olevan

omistamisen arvoinen.

Mihin?

Kadotin sen ainoan aidon

      puulusikan

joka jaksoi tehtävänsä

vuodesta toiseen,

tyytyi paikkaansa,

rooliinsa kuttaperkkasukupolven

kiemuroissa.