Hoitaja

Kuinka tyyni onkaan katseesi

ymmärrystä huokuva

kun kohtaat hoidokkejasi

      tuo pieni hymysi, 

      luo onnea

jota jokaisen soisi saada, kohdata

      välittävä hoitaja

      laitoksessa tai kodissa

jotta voisi sanoa

      ”Tapaamisiin, taas huomenna”

Vain sadussa käy näin

Peikon poika pörröpää

oven edessä kyyhöttää

kynsiään pureksii ja hokee:

”Oot raskain, 

anna mun 

tanssiin sut hakee”

Peikon poika viilettää

kohti keskilattiaa 

ja ilkamoiden kumartaa, lausahtaa:

”Oot raskain 

anna tanssiin keveään

sut johdattaa”

Peikon poika tanssahtaa

tyttö varpaillensa astahtaa

ja poika siitä parahtaa

”Oot raskain rakkain 

voisitko varpaani 

armahtaa”

Peikon poika katsahtaa

armotonta raskaintaan

ja toteaa

”On raskainta rakkain

yhteiselo aloittaa, kun on

sydän kevyt aina vaan”

Peikon pojan sydän 

lähes pakahtuu kun oottaa

vastausta, jota ei tuu

”Oi raskain, 

ei kai auta muu

kuin unelmista luopuu”

Jo raskain rakkain 

viimein kuiskaa:

”Pian meillä on

yhteinen sukupuu”

Yksi tarinaTEHTY

Et enää mahtunut

ruutukaavaan, taloon,

jossa on punaiset

pariovet ja raskas tiilikatto.

Et mahdu enää sydämeen

jota joskus koristi rakkaus

jota ikuiseksi luulimme

kuolemattomaksi

Nousit siivillesi, sanoit

ettei käenpesässä ole tilaa

kuin yksille munille

Tiedän kyllä 

Nyt tuulessa soi elämä

lupausten sinfonia ilman soraääniä

jota koristavat

askeleet metsäteillä

Suuret luulot

Panin ajatukset narikkaan 

ja kuljin pää kainalossa kanalaan

Onhan se niin 

ettei sanaa erota

kun kaikki kaakattaa

yhteen ääneen

Nousin siis tunkiolle

kuin kukkopoika kiekumolle

Ja hiljaista tuli

mitä nyt motkotusta

sitä tavallista

aina vaan

Helttani oikaisin

vielä kerran kiekaisin

Tekivät kukkopojasta
kananpojan

      broilerin

Valopuku

Valo puki minut

värien vaatteisiin

hehkui pinnalleni 

kauneuden

      hiljaa soivan 

      tyyneyden

lämmön kosketuksen

      raukeuden

näin kohtaan 

tämän huomenen

Luokkakuva

Kiristää

yhä kiristää

letit, 

      lapsuuden letit

      ja rusetit

joiden piti piristää

kaunistaa

      ei kiristää 

otsakurttuja esille

vetää suuta mutrulle

      silkkinauhalla

hiukset letillä tai ponnarilla 

oi aikoja, oi tapoja

yhä naama mutrulla

luokkakuvissa

Körökörö

Tulen taas

olen yhä pieni

      pieni kossi 

vaarin polvella

      körökirkkoon menossa

Liinatukka tuulessa

      vällyjen alla piilossa

lämpimässä turvassa

Tuvassa tuli takassa

       aika vaarin polvella

ohi mennyt

muistot tallessa

Käynti kyläkirkossa

       herättää muistoja

Voitonjuhula

Ko kostiat silimät

ilosesti väläkkyy

       on juhulava aika

       itkiä menestystä, 

ansaittua voittua

       panna käjet ristiin

       ja kiittää

märistä ja noitua

hienua tuuria nyt

        ko on oikia aika

Olenko yhä

Olenko yhä

se pieni poika

      yhä se piltti

            pieni koltiainen

joka riemuiten

konttaa kohti

      hymykasvoinen

            pirpana

jolla ei ole yhtään

      synkkää ajatusta

Olenko?

Idoli

Sydämeen piiloutui

piiloon 

sydämen mielitietty

      vaivihkaa kiinnittyi

rakastuvan matkaan

ja valtasi alansa

      tunkeutui ajatukseksi

mukana alati kulkevaksi

      hyriseväksi tunteeksi

kuin korvamatomusiikki 

soimaan salaista kaipausta

Silmät näkevät 

sen mitä sanat eivät toista

      korvissa kaikuvat

toiveet, joita hän ei tunne

      mielessä haaveet

ja festarilavalla

      IDOLI

sydämen saappaissa

Ulkoistettu

Lukollisessa ovessa 

sen takana

      on piilo, paikka 

reikelilukko sisältä sulkea

ja avata, tervetulla

niille, jotka sisälle 

on tapana haluta

Etäsuhteen loin lukolle

annan käskyn kännykällä

     avata ja sulkea

vakoilla, piilokameralla

ovelleni poikenneita

varmistaa, ettei kukaan

luvatta minua tavoita

Havut katosivat kynnykseltä

ja luuta oven pielestä

ei ovessa ole enää 

edes kahvoja

joihin avatessa tarttua

on kaikki automaattista

      kuin saduissa

Usva

Kelluu

usva

peltojen yllä

      piiloonsa 

kätkee vihreät niityt ja

kukkaan puhjenneet puut

tuomet ja pihlajan

joka nupuissaan 

hetkeään odottaa

      kasvattaa

runsasta kukkahuntuaan

vahvasti tuoksuvaa

Kelluu

usva peltojen

yllä

      piilottaa 

ensi silmäilyllä

korkeiden kuusten oksat

       näkyviiin

jäävät vain latvat

jotka taivaan rusoa kurkottavat

pilvien alta sineä vasten

piirtyvät

seuranaan

      aamu-usva

Hetkemme keinu

Puoleesi käännyn

kuin tuuli käy 

kylkeään kääntää

      puhurina tai hiljaa hönkii

vaiti olevan vierellä

Kuiskaan korvaasi

olemisen onnesta

kuljetan kättä

      lämmintä tai hieman viileää

rauhaisalla kehollasi

Huokailet tyynyysi

onhan se tuttu turvasi

alusta ajatuksille

      lempeille tai hieman kitkerille

matkalla uneen

Tunnistan toiveesi

painaudun kiinni ihoosi

lusikaksi lanteisiisi

      ehkä tai ehkä en saisi

onnesta sen teen

Untemme polsterilla

      jousien kiikussa

hetkemme keinumme

Synnyt

Synnyt

Vyötäisillä kevät

kukkii rakkauden liljoja

uuman täyden iloa 

tuskaa ja odotusta

kesän synnytystä

Maaäidin kohtu

on runsas, se kehrää eloon

untuvaisiaan 

säästelemättä itää

iduistaan uutta

Vaiti kuuntelee 

kihinää kehollansa

uumansa tuomaa uutta

joka riemuiten 

havaitsijaansa palkitsee

Talviturkkien ranta

auringon silottama lämpö

saattaa uimasille 

armaaseen syliinsä

uudet sekä vanhat

Eikä sinitaivaan alla 

ole paikkaa ilman toivoa

kun syntyvät uudet

ja tahdossaan nousevat

edesmenneiden sijoilla

Sokea

Kuin kuuro kulkija

vaeltaa sokea ruuhkassa

keppi ainoana turvana

on hukassa

kadotettu katutuntuma

seisoo ruuhkassa

keskellä katua

neuvoton kulkija

satoi eilen uutta lunta

siitä sokean ongelma

jossakin täällä

jossakin

on katukivetyksen reuna

se tuttu kivi, suuntima

ei etäällä, kotiovesta

nyt lumivallissa 

kätkössä

Auta näkevä

olen hukassa

niin lähellä

Turhaanko?

Turhaan, sanoivat

luudalla likaiset, tulevat

uudet pyryt ja pakkaset

ja heinäkuisessa suvessa

lukematon määrä

leppäkerttuja, mustia pilkkuja

silmien täysi, hurraava 

täpötäysi katsomo, kesän

juhlilla meren rannalla

lipuu ohi, ruotsinlaiva

Turhaan, sanoivat

pidät kiirettä, tulee aina

uusia päiviä, vierivät ohitse

kuin ruotsinlaivallinen

eläviä, mustia pilkkuja 

punaisen laivan kannella

savujuova, taivaan kannella

töräyttää alus 

tervehdyksensä

Turhaanko? kysyivät

pilkut rannalla

Turvaan

Rahkeeni repaleissa

viimeisillä voimillani

raahauduin pyhätön kynnykselle

makasin maassa rähmälläni

ja halasin kylmää marmorilattiaa

joka toisti kuvajaisia

hikiset kasvoni

korkeuksista heijastuvia

kaariholvia ja kynttiläkruunujen

loistetta vasten

Urut olivat vaiti

Ulkona äänteli naakka

Se oikea

Lempeän katseen alla

heltyvät ajatukset

toden tasolla syntyvät

läheisyyden kosketukset

kuin kuohuviini

kuplivat tuntemukset

Tuhoavat sen lopunkin

Kilvan he kiljuivat 

suostumusta uskallukseensa

ja märehtivät saamiaan

kylmiä kääreitä

käpertyivät itseensä

kun kaikki koettu 

kaunis kuolee

Ruman rämeessä 

sitten rähmällään 

syitä etsivät

miettivät 

mikä meni pieleen

Rakkolevä meressä

pelkkää hämäystä

kukaan ei välitä

onko se elossa

Keppi vai

Keppi ja porkkana

ovat lepovuorossa

      riehakkaasta puuhailusta

      tosi kaukana

ovat auttamassa laiskoja

luusereita ja tunareita

      jotta saavat 

      leivän päälle voita

jonka sossu heiltä kielsil

todisteeksi näytteet keräili

      saamatta selville

      onko kyseessä

roisto vaiko tomppeli

kun on noin ronkeli

      ei kelpaa keppi

      ikä varsinkaan porkkana

kun on halu

pysyä hommista kaukana

Vääntöä

Veikö ilo irtaimen

sumensi silmien sälekaihtimet

ja viimeisetkin ystävät

jotka rekillä roikkuvat

suruun vaipuvat 

Vai tuleeko ilo runsaana

pesee kasvoilta 

unohdetut asiat

ja vokottelee kaikki ystävät

luovuttamaan riettaudesta

Kumma juttu tää elämä

ilo ja surun kärhämä

jokainen mietelmä

jatkuvassa väännössä 

tasapainoa etsimässä

Rupi huulessa

irtoaa kuivuttuaan tuulessa

sateessa vettyy ja 

lahona putoaa ilman tunteita

kun aika on lopussa

Sattuuhan sitä

Eksyin itseeni

ilakoin oikeassa olemisen kirkasta hetkeä

kun kerrankin osuin suoraan maaliin

     liian usein oli tullut tolppalaukaus

     ja melkein

     osuma

Josko vielä kerran

Josko vielä kerran

Menneisyyden kolkko ovi

kitisyttää taas saeranoitaan

tänä yönä

kaikkialla on pimeää

ei valon rantuakaan maisemassa

vain nurkissa viuhuva tuuli, 

joka kertoo ikävästä

menetetystä ja eletystä

siitä, mikä ei enää palaa

Kädet hamuavat toisensa kouraa

vuosien kovettamaa ihoa

joka kaipaa rakkaan kosketusta

yhä

yhä kaipaa vaikka tietää

ettei se ole mahdollista

Huulet 

kapeina ryppyjensä keskellä

haluavat vielä pinnalleen toiset

pehmeät

toisiinsa painuvat

ja salamat jotka leiskuvat

intohimoa

vielä kerran

Aamuun tultu

Hallan huntu hartioilla

herää aamuun seutukunta

pellot soiden reunoilla

vaot suoriksi aurattuina

pakkasyön jälkeen aamulla

höyryävät auringonkilossa

Valon rusko tarttuu maisemaan

raukeana kieputtaa 

unelmia mukanaan

lämmintä päivää toivomaan

jonka saapuvaksi voi aavistaa

Hetkeen piirtyvät

pitkät varjot

valojuovat juovuttavat

katoavat hallan huurut

hunnut lämpöön hajoavat

nauravat tiellä harakat

Luulimme

Ja me luulimme

olevamme oikeassa

kun ajoimme 

väärällä kaistalla

ihmetellen 

eri mieltä olevia

vastaan tulevien säännöillä

ajavia 

Ne vilkuttelivat valoja

huutelivat rumia sanoja

meille

jotka ilosta ja riemusta

kiljuen ryntäsimme

vapauteen

mielipiteinemme

Vastavirtaan 

on joskus pakko matkata

ja avata

suljettuja teitä ja patoja

joiden takaa

hyökyaaltoina

sataa salaisuuksien pisaroita

Sattuu

Sattuu

silmiini sattuu

häikäisevä kirkkaus viiltää

ihon 

kananlihalle

Kevät

ja aurinko

HuiJari

Velmuileva mukava

ja pari muutamaa

ystäviksi alkoivat

kävivät leikisti hommiin 

talkoilla, mukamas ahkerina

palveluksia olivat kaupalla

oli ilmassa huijauksen makua

vaan eipä se niitä kiinnosta

joilla on pätäkkää maksella

vaan tuleehan se raja

vastaan kuin vankila

ryhtyy toimeen velkoja

ei loputtomasti kannata huijata

vaikka olisi kuinka taitava

kiinni jää lopulta

Seitsemän lihavaa

Villapaidassa 

seitsemän reikää

seitsemän vuotta ja

vuodenaikaa

penkoo polkujaan

mieliteonkirppu

Pitäisi uusi paita ostaa

tehdä ajan inventaari

sulkea vesihana ja

siivota kellari

kiipeää ajatus 

laiskuuden katolle

Jospa siirtäisi vuoden paikkaa

unohtuisi mieluisaan

ja jatkaisi kellumista 

ohittaisi mukatarpeen

onkohan sitte

elo onnellista

Villapaidassa 

seitsemän paikkaa

seitsemän 

ajastaikaa

Ahneus

Lempeät ovat kasvot

lempeän sammuneet

kuin kurjan tuska

täynnä elämän haavoja

      ruvettuneita kohtia

            ainaista sopeutumista

joka tahdon tuimuuden

ilmeestä tasoittaa, poistaa

Tyynenä taas odottaa

syntymää

      kuolemaa

            kiero ovela

joka kaiken 

      itselleen ahmii

perintönä 

loputtoman ahneuden 

Voimaton 

ensin

kaiken tahtoi, senkin

turhuuden, josta

vain harmiksi olisi