Riemu

Kaiken sen, ihan kaiken

sulon voi kohdata, tuntea

kevyt on unelmien huntu

ja onnen tie valoisa kulkea

Siellä ne ovat tuhannet

kiehtovat, tuoksuvat kukat

odottaen poimijaansa

seppeleiksi kutreille

Kun liitää täydelliseen

kaikki soi ja helkkyy

Suo sydämesi hyräillä, iloita

tuntea riemua

Angsti

Likaista on ravinto

mielikuvituksen loka-altaassa

joka velloo kateuden puuroa

jokainen sana tarttuu 

kuin pihka

oksan tynkään

kuin vaateripustin ahdettuna

liian pieneen

ahtaassa kasvaa kamaluus

kituu peljäten lopunkin

hyvän katoavan

kierouden kurimuksessa

läpeensä ankeassa

on yksi lohtu

      toivo paremmasta

Pakolaiset

Pakolaiset naiset

Pysähdyit, ajan pysäytit

vain hetkeksi ja 

leimasit kokemuksella 

loppuiäksi

sen jälkeenpäin muistavat

useat

Seisahdit, sinä heidät

aloilleen asetit kuulemaan

tyhmyytensä todeksi

häpeäksi

jonka kaikki muistaisivat

ainati

Nyt kuljemme hitaasti

varoen satuttamasta

rampautunutta mieltä, sielua 

komeroita

josta puhuvat tuntemattomat

vastaan tulijat kaduilla

Piiloutuminen katseilta

huntujen takana maailma

niin eriarvoista, uhkana

kuolema

välittämättä ihmisarvosta

lapsista

Elämän suurta arvoitusta

varjostaa pappien valta 

pyhät sanat ja tavat

kylvävät

toisissa kulttuureissa

tuhoa

Pyöreitä vuosia

Ympyröitä, vuosikymmenet

täyttyvät, uutta alkamaan,

jatkamaan, luomaan seuraavaa

kymmentä, onnea kestävää

ei aina pelkästään, voi

saavuttaa ilman kapinaa 

kun itseänsä uudistaa, etsii

muotoa sopivaa, lempeää

katsetta tahto pinnistää, hetken

ilvettä pitää, virkistää

somempaa on kuin ennestään

juhlikoon siis kymmentään

karvaturri kyljessään, murahtaa

mietteissään, kuusi
kymmentä vierellään

Hetki onnea

Kesään kävelen

otan kukkaisaskelen

ylitse pihanurmen

piirrän sydämen

suven syleilyyn

Orvokeista sinisen

taion hetken jokaisen

ikionnellisen

Mustarastaan 

saatan matkaan

Porteilla

Pimeän portilla 

pimeät rappuset

askelmat arvoitukselliset

                harhaako vain 

valonkajastus, heijastus

aavikolla kangastus

kun näkyviin kohteen sain

seisoin hetken ymmälläin

                ymmärtäin 

harhakuvat nähdessäin

unta kaikki oli vain 

Valo kohti lankeaa, tavoittaa

pimeän ja unen pois karkottaa

Valon portilla

valoisat on rappuset

keveät kulkea askelmat

todelliset

meren äärellä

Kaiken sen näen

kaukaisuuden äären

      pilvien kuvajaiset

taivaan ja meren kepeyden

yhdessä, edessä, tyvenet

hetket, hiipivät, yksinäiset

      ja luodolla katse

kauas katsova, kaipaava, odottava

Kohtalot

Kuuntele kuinka sielusi sepalus laulaa

kurkottaa herkkujen perään, kuin nälkäänsä

      kuollut lintu rikkonaisin siivin

      joutumassa haaskaeläinten saaliiksi

olisi vironnut, jos olisi tullut ajoissa syötetyksi

nyt joutumassa syödyksi

      yksinäinen ruumis

      kuin erakko etäällä kaikesta

tässä elämän vilinässä riittää kateita ja nälkäisiä

aina joku haaskaa vainuamassa, lopulta kimpussa

      kukat haudalla

      kuihtuvat

eivätkä kaikki hautaan pääse

niin arvaamaton on armoton kuolema

Tiet

Syntymän ihmeestä 

alkaa elämä

hellyttävä

ensi hetkistään herkistävä

      ehtii nopeasti askeliksi

      omaa tietään kulkeviksi 

vanhemmuuden onni

lajiperintö ja jatkumo

isyyden ja äitiyden 

vanhemmuuden lumo

      muuttuu nopeasti huoliksi

      omaan arkeen kuuluviksi

lapsen osa on etsiä tiensä

kulkea ja kompastella

taiteilla itsensä 

herraksi

      oman tiensä kulkijaksi

Samat uudet

Samat viettelykset

samat tutut kasvot

samat tuntemukset

ja ajatukset

Pehmeä ihosi

parkkiintui vuosien viilloiksi

uriksi pisaroiden juosta

kyynelten pettymyksiä paeta

Hymysi viettelee yhä

tutut kasvosi

herättävät tuntemukset

ja saavat ajattelemaan

On karhea ihosi

vuosien koristama

täynnä historiaansa

ymmärrykseen kuorrutettu 

Syntyvät uudet ajatukset

viettelykset, tuntemukset
kaikella on
aikansa

Viimeinen huokaus

Kenen

on se nähty uni

kenen

syvä huokaus

         kuultu

         viimeinen

kenen

Kukaan meistä

ei tiedä

ei kukaan

Kisut

Yön kulkija

hiipii hämärässä

unessa syvässä

pennut kehräämässä 

pian heräämässä

pienoiset nukkujat

narukerän kierittäjät

maitotilkan latkijat

miau sanovat

Irti pakosta

Aikaan sidoin ajatukseni

sekuntien jonoon toiveeni

kaiken, kaiken vangiksi

sidotuksi, toinen toiseensa

Pirullinen on se vankila

ilman kaltereita, kitua

odotuksen piinassa

saapumatonta, vapautta

Kahlehdittu sielun maisema

kantaa tuskaa ja kipuja

luulosta kasvaneita ajatuksia

sairaita tuntoja

Päiväperhoseksi tahdon

irti suruvaipasta, ikeestä

ajatuksen kuonasta

vailla todellista merkitystä

Tahdon leyhäyttää kirjosiipiä

koristaa sateenkaaren värejä

laulaa riemuhymnejä

elämälle ylistystä

Ilman kahleita

      irrottaa raameista

            pakkomielteisistä kaavoista

                  vapauteen liidellä

Vuoksi sinun

Vuoksesi käyn, vuokseni
luoksesi petaan vuoteni,
vuoteeni käydä uneeni

Yksi inisevä hyttynen
kaiken pilasi, karkotti
väsymykseni, leponi

Kesäyötä kädessäni, kättäsi
puristan hellästi sydäntäni
ihoani ihollasi

Syttyvä tunteiden palo
heijastuu olooni, oloosi
levollisuuteeni

Etsin, etsin

ajatuksesi tahtovat hapuilla 

etsiä tuntojensa palasia, 

koota yhteen ja 

lennättää toistensa tykö

se kaikki on meissä

kummastus puolistamme, 

arvoitus, löytö ja elämys, 

tahto ja uskallus

kaikki, kaikki 

elämätön on eletyssä

ne hitusen hetket

pois karanneet kuin aikovat

iäti aikaan saamattomat

elämyksen ituset, syntymättömät

hapuilun ajat tiedostamattomat

kurkkivat ja kiusaavat

piinaavat itkujen raidat

ilon säveliä duuriin tapailevat

hymyään nauravat

Vaihtoehdot

Kelpo parempi 

kuin hylky

Kuin neitsyt

Yön harjassa korkea taivas

etäisyydessä tähtivöiden kirjo

kirkkauksien kaaret ja paljo

jossa määrätön, loputon avaruus

Kesäyön heleä sini

pohjoisen yötön iholla, liki

virtaa lämmin vesi 

kehoni kelluva

                      venho

        tuuliajolla 

kuin neitsyt

uimassa

            juhannusaamuna

Rauha

Sanaton kauneus

huokuu hiljaista tyyneyttä

      rauha

jossa ei ole kiirettä

ei itsekästä vouhkaa

materian perässä

Sisäinen rauha 

lepää levollisen rinnassa

      sydämen akkunassa

ilman  valheen verhoja

      versoo 

rehellisyyden kukkina

Kaikki ohi

Läpieletty 

loppuun kulutettu

kaikki todet

ja sadut kerrottu

Yötön yö

Tojen peräsä yritän

kulukia juhannusyönä

iliman taikoja uskua 

että piisaa valua

Pimiämpää se on luvasa

ko mennään kohti syksyä

sillon on pakko 

sytytellä takasa raasua

ja kynttilöitä pöyvvällä

jotta näkkee luuraamata

Yöttömäsä yösä

on taikasa

Tossuhaikuja

Si-ni-set tos-sut
paljaissa jaloissani
varpaat lämpimät

Punaiset tupsut
koristavat tossuja
sievät katsella

Paljon raitoja
monen monta kerrosta
koko kudelma

Villalangasta
neulon tupsutossuja
kylmä kaikkoaa

Punainen raita
harmaan värin kirkastaa
tossun piristää

Sinipunaista
neulosta arkitossuissa
ilo katsella

Jämälangoista
saa kivoja raitoja
tupsupalloja

Neulo oikeaa
joka kierros aina vaan
samaa uudestaan

Nostosilmukat
kutomatta muodostaa
pohjakuvion

Kavenna kärki
vedä silmukat yhteen
loppulangalla

Huolittelussa
parsinneula on hyvä
työvälineenä

Virkkuukoukulla
saat tupsuja paikoilleen
perin helposti

Yhtä tahdon

Kehtasin ihmetellä

viekoitella ansaan itseni

makeaan elämään upota

hilloa, hilloa, himoita

vaan tyhjän sain

lompakon ja elämän 

syyt iloon katosivat

ahneutta, ahneutta, sen ansoja

kuusilankun päässä

seitsemän ruuvia

      ristipäät jonossa

kuin pappien päivät kirkossa

      rukoilen 

anon uutta mahdollisuutta

nöyryyden paluuta

       uskallusta

vaatimaton olla

kulkea pientä metsäpolkua

kipunoivan taivaan alla

ja riemuita sydämen rauhasta

yhtä luonnon kanssa olla

Unohdus

Kun aika on

kun tekoni punnitsee

pelkojensa määrän

painaa pääni

nöyrään ikävään

      En enää 

      siihen yllä

Muistojeni virrassa

uivat onnen purret

ohi kulkevat

ohittavat satamat

joissa liian pitkään viivyin

      Ikäväksi muutuin

      ikuiseksi kaipaukseksi

Kohtuusi kaipaan 

pielukseeni piilotan unelman

hetket kaikki kadotan

elämäni kudelman

vuosien vyyhden

sekavan

      Oi muistaisinpa

      edes sen, unohduksen

Ehjä

Niin ehjä

on kesäinen tarina

täysi

pieniä hetkiä

mielen ja aistien retkiä

Veden syli

Aikani

hetki rannalla

puolisääreen vedessä

varpaat pohjamudassa

kelteinen olotilani

pinnan yllä

kuvajaisena veden kalvolla

vuosirenkaat

keinumassa aalloilla

Astun syvään

mielihyvään

kuin lumpeenlehti

kellun

vesikirppu 

veden sylissä 

Matkalla

Kannan valoasi maailma

kannan unelmaani valosta

olen onneni luo kulkija

Suvella

Kepeä tuulen puuska

tiepöly ikkunan ruudulla

tuulilasissa kesän suudelma

aina yhtä yllätyksellinen, ankara

Katso paarmaa ja ampiaista

puuhakkaita

molemmat taistelussa

kesäkuumalla

Notkelmassa päivänkakkara

hohtaa keltasta ja valkoista

valoa, kokonainen niitty

kirkkaassa valossa

Pilven varjo hiipii maisemassa

lipuu arvokkaana

apilapellon tuntumassa

kyntää syvällä puiden seassa

Nuokkuu horsma

kuin kuin juoppo

loppuhumalassa

Onko?

Minulla, minulla on

käsitys

mutta onko ymmärrystä?

Aika noloa

Ymmärsin hitusen

sitten hieman enemmän

käsitin

ymmärtämättä yhtään

mitään

Aika noloa

Onko elämä 

pelkkä vilunki, valhe

jossa vain on oltava

mukana

halusta tai haluamatta

Voi tätä arvoitusta

Pelkkää himoa

ahneutta lihasta ja rahasta

kilpaa on juostava

henkensä edestä

ja nautinnosta 

juovuttava

Lopulta kuitenkin, kuoltava

Mitä kummaa

siis olikaan tarjolla

sitä pohdin vuosia

ja yhä edelleen...

Rahtunen

Olisipa edes pieni rahtunen

lapsuuden riemusta jäljellä

siitä, jota niin moni kaipaa

ja kertoo kokeneensa hyvänä, 

mutta kadotettuna aikana

Polvenkorkuinen unelma

seisoo yhä metsätien reunassa

Se on monessa kesäyössä 

kasvunsa kokenut 

ja on hieman ymmällä 

ajan vinhasta riennosta.

Yhä on leppäkertulla pilkkunsa

kun se kiipii heinänkorrella

ja muistojen iki-ihanilla portailla.

Nytkö jo

Kerkesin tiesi puoleen

varrelle katsomaan

tyhjyyden tuomaa

Ymmälläni äänetön

huokaisin sanaton

Nytkö jo

elämä ohi on

Tahditonta

Raukeaa on vihasi

      velttoa 

            lienee myös itkusi

Ei yhtään kyyneltä

      ei ainuttakaan 

            sympatian elettä

Naurun osaat

      kirkkaasti

            kyyneliin asti

Vahingonilosta

      sikiää

            voittoisa päivä

Hiljaiseksi vetää

Hiljaisuus vaientaa

epävarman saunomiset

Vanhassa talossa

Tumma kesäyön hiljaisuus

soi rauhaa mustissa hirsissä

      tuudittaa ajatuskiikkua

      väsymyksen rajamailla

kuin kertoakseen halunsa

kuunnella untasi

      nähdä kuinka heräät aamuusi

      askareitten ääreen

      rakentumaan uudeksi

Muurin valkea pinta

hohkaa lämpöä hämärässä

      liekuttaa tuntemuksia

      muistojen paljoa somaksi

      kudelmaksi

Lumpputäkin alla 

on aika 

lempeän unen tulla

Ihastus

Heikkoon moni ihastuu

jotta voi esittää vahvaa

Valhe

Petollinen tosi 

on valkoinen valhe

Lepohetki

alla yön vällyjen 

hiljaisuuden tuudissa 

uinuu uninen

      hiipuu 

      sammuu

      liekit takkatulen 

sormet hennot puristaa

pienen pientä suortuvaa

ohimolta kihartuvaa

      hohkaa lämpö

      tiilimuurin

kuulen tovin tuhinaa

tutin ääni rauhoittaa

nukkuu, pieni suppusuu

      

Katkera

ohi mennyt elämä

elettynä 

katkeruuden mutakuopissa

elämätön

Elämätön elämä

eletään pilvilinnoissa

Ahneus

Viisaus katoaa

kun ahneus saapuu

Viharakkaus

Kun ei osaa rakastaa

on pakko alistaa

saadakseen rakkautta

Hyvän arvostus

Hyvälle harvoin

antaa arvoa

yltäkylläisyydessä

Valhe

Niin viekas on valhe

että se nappaa mukaansa

kertojansakin

Humala

Rehellisyys on

totuudesta humaltumista 

Elämän mitta

Askelten määrä

on lopulta

elämän mitta

Sama käynti

Köyhien taivaassa

on sama portti 

kuin rikkailla

Pelkovoima

Pelkoon sisältyy

kasvattava voima

joka voi myös tuhota

Vain yksi

Vain yksi on oikeasti totta

      se on totuus

Miete

Onko sillä lopulta merkitystä
onko mikään mitään.

Kesällä kerran

Sanat soivat

pauhaavat pasuunat

kilvan kirkuvat

korvissa kimakat

Lurittelen lauseissa

luikuria lasken liukkaasti

leppoisista valheista 

taion pirun keitoksia 

Juoruista moni elää

Oi, hellästi mä kuiskaan

lemmekkäästi 

lehmän häntä huiskaa

kärpästä ja paarmaa 

Astelen luoksesi joutuisasti

unohtaen, varomatta

askel liukkaasti väisti

meno uuvahti

Vahingonilosta moni elää

Liukumiinaksi sanovat

läjää laidunnurmella

johon ei kannata

vahingossakaan astella

No siinä minä kuitenkin

taas kerran nurin hurahdin

ja sinistä taivasta 

poutapilvineen katselin