Kalevalainen luonto

Pelkäisinkö yötöntä yötä
kuin turisti ikään
valvoisin ja karkaisin takaisin
etelän maiden pimeään
jossa vaeltaisin
lämmönkaapu olkapäillä
huokailevan meren äärellä
kaukana Lapin itikoista
hillasoiden hetteiköistä
turpeen tuoksusta
suopursujen varpujen kätköissä

Ihana hiljaisuus
kosken kuohun kruununa
rannalla, läsnä omaa ominta
kalevalaista luontoa

Suden ja karhun reitillä
ei kuunnella kaskaiden laulua
ei hurvitella kuppiloissa
napa paljaana nakurannalla
      ollaan vain hiljaa
      osana luontoa

Laiturilla

Valo varpaissa
      kutittaa ajatusta
liike nilkoissa
      oisko pelkkää huvitusta
hetkinen odotusta
      valo ja varjot
seuraa askellusta
      laiturin alla
veden syvyys musta
     pinnassa kimallusta

Kysyin paljonko

Kysyin, uudelleen kysyin
vastaamatta, kannassani pysyin
mietteissäni, viivyin

On huvennut tuntien määrä
minuuteiksi kutistunut
odotuksiin sisältynyt väärä

Himoitut ahneuden kohteet
ohuen lompakon laihuudessa
etukorttien viidakossa

Kysyin paljonko
      vastauksia vailla viivyn
            kusetuksen tunne ilmassa
                  pian suutun, hiillyn

Kukkaron nyöreistä hellitä
setelit, kolikot, tuhlaa, vieritä
bonusten toivo herätä
      kortit ostovimmaan viritä
           
Ei murehdita huomisesta

Sinipunaista

Ah kultaista valoa
hetkeen sukeltavaa kajoa
veden pinnalla kelluva
ui aika pieninä varjoina
hapertuvassa hämyssä
on olo täydellistä
sinipunaista
näen jo varjoissa

Kehtoa tuudittaa

Kehtoa uni tuudittaa
kesäyössä kehrääjälintu
       käärii yön hämärää
            sineä siintävää
                  hiipuva nuotio
entää nukkuva lepoonsa
syvän rauhan nautinto

ikipuinen hirsihuvila
      kantaa yllään
            satoja vuosia
levollisuuden tyyssija
pukkivuoteessa olkipatja
menneisyyden muistona
      alla kahiseva
            rukiin tuoksuisena

Tempur-patjalla tuvassa
uudessa, komeassa tiilitalossa
kuorsaa muovikulttuurin edustaja
kaiken vanhan hyvän unohtaneena
      lukee kauppakirjassa
            voidaan vanha talo purkaa
uudisrakentamisen alta
korvata puu betonilla

Kehtoa uni tuudittaa
kynttilä lepattaa akkunalla
      valvoo orpo kissa verannalla

Menneet

Näetkö unta menneestä
tänään kohdatusta eilisestä
kun kuu kurkkii ikkunasta
käy tuulen vire oven raosta
kesäyön taikaa soittaa
lehdossa mustarastas

Huhuilee huuhkaja

Hamuaa huulet rintaa
pienet kädet ihoon tarraa
ensimmäisen lapsen tuoksu
äidinmaitoinen unelma
rakkauden hedelmä
yössä valvottaa
huulet rintaa hamuaa
lutkuttaa

Älä vielä lopeta
imuttele rakkauden ipana
synnytä muistoja helliä
koskettele nännejä helliä
rakasta, rakasta äitiä

Sunnuntaina kirkossa
veisataan virsiä

Kesy

Kesy on kesäyö
hiljainen kuin kuollut kärpänen
äsken vielä äkeä ja ääniä täynnä
tunkemassa korviin ja kauluksiin
nyt lepää reporankana
elämänsä kadottaneena
kärpäslätkän alla

matkalla manan mailla

Sydämeni kultaa

Kurkista sydämeni kultaa
sen hehkua sinuun
houkutusta poski poskea vasten
lämpöä, jossa palaa
ikuisuuden tuli
kuin laava
vuotaa tulivuoreni magma
polttaa, kipunoi, riehuen
rinnoillasi hekumoi
on avoin hehkuva syli
johon sukellan
uskalluksen yli

Kosketa minua sormin
suutele hellästi huulin kostein
viettele jokainen kerta
kuin olisin ensimmäinen

Taivas huutaa ja kipunoi
ilta yöksi kääntää kylkensä
sarastukseen uinumme
hiussuortuvat sekoittuvat toisiinsa
kelluen lemmen unta
raajat toistensa lomassa

rintasi rintaani vasten

Kaunista harsoa

Kauneutta,
silmiä hivelevää suloutta,
ah tuota
      harsopitsistä keveyttä,
hennosti ympärilleni kiertyvä,
kuviopintainen unelma,
      tee minusta
onnesta hehkuva
kesämorsian
       sirosti liikkuva
keijun askelin liihottava
       pikkuprinsessa
joka astelee kohti valtaistuinta
sulhonsa rinnalla tasa-arvoisena
      itsenäisenä naisena

Yliopistonkadulla

Ypöyksin yön selässä, märkänä
sateessa vesihelmiä kalastan
vonkaleita, petokaloja
vallan haukia, yön sydämessä

Aurajoen sillalla on rauhallista
tuomiokirkon varjossa
puiden suojassa istuskella
odotella valkeutta, ahnasta valoa

Tähtitaivas kaiken kattona
pilviverhojen raoista, kurkkimassa
kuu puolikkaana, hento valo
piirtää kajoa kujalla, kirkon takana

Yliopistonkadulla, vesilätäköitä
kuvajaisia yötaivaasta katsoo
koditon kulkija, sielussa nippu
hylätyn haavoja,  vesi pisaroina otsalla

Tuhat iskua

Sade hakkasi minuun tuhat iskua
virutti hikisen otsani, teki pieniä puroja
nenäni varteen ja poskilleni satoivat
sateen kyyneleet sikin sokin seonneet
ukkosen jylistessä raskaasti pudonneet

Huuleni sanoivat sanoja
päästivät äkämysten ääniä kurkusta
kuin haukkuva koira aloin räksyttää
mukamuka vihaisesti manata sadetta
vaikka se virkistäen huuhtoi ihoani

Padot murtuvat tulvan alla
halkeavat tunteiden voimasta
ei mikään ole ikuista, edes veden valta
sekin kuihtuu ja pinnan alta pyrähtävät
kasvuunsa tuhannet versot vihertävät

Kiuru kirmaa korkeuksiinsa ja laulaa
riemunsa, ratkiriemukkaan riemunsa

Yksininen

Olen vain yksi yksinäinen
joukosta erillään, erilainen
tietoisesti tieni valinnut, synnynnäinen
erakko, laitapuolen kulkija vainen

Olen ohuthiuksinen menninkäinen
melkein yhtä kalju kuin teikäläinen
luonteeltani heikko, kerjäläinen
kaikkia rikkaammaksi epäilen

Vaan elämästäni nautin
kunhan tässä lepäilen
otan lungisti ja hengailen
pilanpäiten

Kairankävijä

Enkelkuoro ei tänään laula
on pois matkalla, saattamassa
rakkainta, muistojensa arkussa
kultaharppu kannessa, elämännuotit
siististi suljettuna kirjana, odottaa
kunnes saa avata

Ruutuvihko ja lyijykynä
piirtäen tallentaneet ovat kuvan siitä,
mitä on elämä

Satoi lunta keväällä, hangessa syvällä
on hiljaisen lämmintä, valkoista
puuterilunta hiuksissa, liekö vanhuutta

kairankävijän nuotiopaikalla enää
jäljellä vain muistojen helmiä
hiljaa loistostaan hiipuvia

Itken tahdon

Minä itken
itken sisälläni
kuin suuri koski
pauhaavat kyyneleeni
surua, jonka epätoivo
sisääni rakensi
ja toivon, toivon tykösi
yhä toivon
tykösi

Tykönäsi niitä vuosia
ilon vuosia kaipaan
kun sydän lauloi, nauroi
ilkamoi onnellisuuden
hehkua, hehkua jossa kyti
ihana elämän syli
syliisi takaisin tahdon
minä tahdon takaisin
sinut, sinut minä
tahdon

Pienet arvet

Kaiken unohdin, niin luulin
kun ikävänluuta alkoi lakaista
paljastui piilossa oleva
muistoni ajasta
josta jäi vain pieniä arpia

Ei se ollut herttaista, aikaa
kipujen raoista, löytää levon hetkiä
sidottuna vuoteessa, odottaa
ja tuntea pelkoa, ja lopulta
vaivojen rauettua, tuntea surua

Näin kaukaa, vuosien takaa
on lohdullista muistella, rakkautta
elämän saattohoitoon selvitä
laistaa kuolema ja virota, askeliin
voipuneesta palata

Pienet arvet mukana
enää kalvenneita rupia
muistona pelosta
ettei selviä vammasta
kykene ottamaan askelta

Suuri hetki syntyy oivalluksesta
olla taas mukana

Kylymä

Häpiä tunnustaa
ettei oo komiaa
ko kylymäsä kyhyjöttää
pohojosemman pohojanmaan
murteesa sanoja ehtivä
raataa aikasa,
sytyttää lapit, raasu takasa
lissää puita hakkee rantteelta
Iltamyöhään koittaa valavua
ko olis jo maate pantava

Unikuviin

Hehkuvat mielet
      hehkuvat valon kirkkauden pielet
            purppuraa oranssin sävyt

kevyet kuin poutapilvet
      utuisen lämpimän verhon
            saattelee matkaan tuuli

kesän lempeän tuoksun
      kukkien sataisan määrän
            uneeni tule silloin

sinne pesäsi rakenna, tuo
      höyhen kevyet villat
            leteillä hiustesi laineet

kiedo kepeät rakkauden hihnat
      loihdi sulosointuiset sävelet
            puuteroi sanoin lemmen tunteet

viel on onnea, uskallusta
      kohdata kuurankukkien aika
            nähdä lumottu tuska, kauneuden taika

untuviin, unikuviin uimme

Lirkutella

Onko rummaa rakkautta
synkkää yksin puhelua
kun onkin ilo rinnassa yhtä lirkutusta

Tuhat tuhatta keltasirkkua

Eivät kaikki ole
samassa pöntössä laulamassa
on jokaisella oma kolonsa
pilvenpiirtäjässä taivaita hipovassa

Tuhat tuhatta laulua

Haluatko minua kuunnella
kun sanon, että tämä on rakkautta
joka etsinyt on kohdetta
vain saadakseen iloita
       laulaa iloisia lauluja, lirkutella

Kunhan lepäilen

Olen vain yksi yksinäinen
joukosta erillään, erilainen
tietoisesti tieni valinnut, synnynnäinen
erakko, laitapuolen kulkija vainen

Olen ohuthiuksinen menninkäinen
melkein yhtä kalju kuin teikäläinen
luonteeltani heikko, kerjäläinen
kaikkia rikkaammaksi epäilen

Vaan elämästäni nautin
kunhan tässä lepäilen
otan lungisti ja hengailen
pilanpäiten

Ulkoistettu

Ulkoistin syyllisyyden
otin sille alihankkijan, edullisen
edullisemman kuin entinen
kantamaan synnin taakkaa
vaivaisen

Kevyt olo tuli
heti parempi
kun synnit ulkoisti
olemalla mulkvisti

Se tosin kesti vain hetkisen
sain pian opetuksen
kynsilleni iskun aikamoisen
kusipääksi haukkuu nyt yks ja toinen

On kai mentävä itseensä

On kai opeteltava kantamaan vastuunsa

On kai.

Toivon valo

Huumorisi lyö korville kuin kärpäslätkä
jättää verijäljen, kasan eläneen moskaa
kertomaan olleesta ja jääneestä
jota en unohtaisi koskaan

Viuhahduksen kipeä sivalluksen jälkeen
kiipeää kipuna tajunnan yli, kyynelten virtaan
lohduttomat pienet purret ilman airoja, purjeita,
syöksyvät suunnattomaan tuskaan

Naurusi kaikuu kylmän kammioissa
ainoa lohtu on itku

Mustelma, sinelmä, ruhje, mielipaha, kirosana
epätoivoinen punnerrus uskallukseen, kohta
otan paikkani, raivaan tilani, valan oman sementtini,
muurin syvimmän ikävän yli
      loistaa toivon valo

Lasivaasissa

Kuljen kuperaa tietäni
niljakasta polkua kotiini
heinänkorsi suupielessä
romantiikan kaipuuni, kesäyössä

kukkii muurain suolla
kaunis rahkasammal vuoteena
vasten kosteaa turvetta
huokuu lämpöä, rauhaa, kesäistä

vettynyt jälki suopolulla
peilaa hetken taivaan kuvajaista
suovillan hohtavaa valkeaa, kuin
hääviittaa romantikon kutreilla

onnellista on suvea katsella
kuunnella vielä kerran käen kukunta
laskea tulevia vuosia, unelmoida
hetkistä parhaista,
savinen polun takana, kotona

heinänkorsi ikkunalla
lasivaasissa

Jokien suut

Maininkien takaa
jokien suut vuotaa
      vettä makeaa
mereen asti kuljettaa
vuoksi ja luode
      nostaa pintaan
            pohjamutaa vellovaa

Ei vielä

En minä vielä

Ethän sinäkään

tiedä, tunne, tahdo
epävarmuudesssa
tehdä ratkaisuja
joiden seurauksista
tulee paljon harmia

en minä

ethän sinäkään

Kiitollisuus armosta

Olen kulkenut taas
monet kilometrit
ja ihmetellyt aikani
rajallista kulkua

Olen ojentanut käteni
auttamaan sen tarvetta
pukea kansiin sanoja
tallentaa tarinoita

Olen oppinut paljon
elämien kulusta, halusta
nähdä ja luoda kaunista
kohdattua surua

Olen nähnyt kuin nousta
kävellä omilla jaloilla
taakan alta tahdon isota
kohti uutta aamua

Olen täynnä kiitollisuutta
lempeää rauhaa, odotusta
siitä ilosta joka syntyy
sydänten tahdosta

Olen nöyrästi iloinen
ilosta, ylpeä autettujen onnesta
kun leipäpussi kourassa
ruokin naapurin lampaita

Kiitollisuus armosta,
lahjoista suurinta on
ja kauneinta

Harakan aarre

Vinkeästi vikisyttää tuuli,
harakanpesäpuun oksaa,
asukki hopealusikka suussa
saapunut juuri, istuu oksalla puussa.

Voron lento kotiin onnistui
joskin paluu vakavasti vaarantui
kun mummon kissa vierailusta hullaantui
ja ampaisi perässä ikkunalle, riehaantui

Yritti kissa kynsillään tavoittaa
harakkaa ahnetta varasta haavoittaa
jäi mustavalkoinen sulka akkunalle
todiste mummo paralle

Miten käy jatkossa lusikalle
laittaako pesään piiloon poikiensa alle
naurahtaa harakka vielä kerran kissalle
on olo makea tuttua varkaalle

Kurkistetaanpa pesään oksien alle
tusina lusikkaa on kertynyt varkaalle
oi kun näyttävät somalle, kiiltävät,
hohtavat hopealle, lähes tuntuvat kullalle

Rauhan kappelin kellot

Sydämeni patteri hehkuu
vielä hetken jaksaa yrittää
      viimein hiljaa hiipuu
kun määränsä saavuttaa

Vienosti juhannusruusu tuoksuu
lempeää suloa kauneuttaan
      oksien kätköissä piilottaa
valkoista puhtauttaan, hohtaa

Taita oksa vuoteelleni
jätä muistoksi käynnistäsi
      kuin kiitokseksi ojennettu käsi
vapautettuna viimelentoon elämäni

Pöydälleni jäi kamerani
kuvat, poutapilvistä, kavoistani
      kertomaan ajastani
muisteloksi viime tuokioistani

Rauhan kappelin kellot soivat

Rakkaudesta

Rakkaudesta minä synnyin,
kiinnityin omaan elämääni,
katkaistu napanuora matkassani,
riensin kaikkeen mahdolliseen, kokemaani
      syöksyin
kuin kesä veteen, uin rantaani
poimimaan omat, kauneimmat lumpeenkukkani
ja katsoin ulapalle, uusiin siintäviin
metsien rajoihin sinertäviin
      sateenkaaren alla

Rakkaudesta sinä synnyit
rakkaudesta minä synnyin
      yhteiseen elämäämme

Meren äärellä

Meren äärellä
katse kauas etäällä
vaahtopäiden syleilyssä
      kesä
lapset uimaan menossa
tahtoisivat, kahlata rannassa,
rakentaa hiekkalinnoja
      Yyterissä
meren äärellä
viipyy lämpö dyyneillä
kaislikoissa tuulen suhina
      suven hyväilyssä

Kesätunnelmissa

Halstrattu silakka
kupeiltansa kirjava
mutta ah
suussa niin makoisa

Uusia pottuja
siloposkia puhtoisia
on kiva kavereina popsia
voinokare nokassa

Tai kenties sallit
smetanasilliin langeta
herkullista on aina
ei vain jouluna

Rasiallinen ahomansikoita
pieniä, sieviä, herkkuja
      mintunlehtiä otsalla
lempeällä kermavuoteella
kesähetken jälkiruokana

Poksahtava kuohuva
kevyt juoma seurana
katsella voi ulapalla
horisonttiin katoavaa purtta

Kuollut kala elävä

olenko minä se
laiskana makaava lahna
suupielessä sanainen tahma
käpälöity iho kananlihalla
sydän täytettynä vihalla
olenko

vai

olenko minä se
riemusta kiljuva rietas
ilonpirkahdus vuoteessa
ikuinen löytöretkeilijä
toiveiden tynnyrillä
melskaaja
olenko

vai

olenko se minä
olenkaan olemassa oleva
ihollaan, sydämellään tunteva
sielunkumppaninsa sylissä
lepäävä rakas, rakastettuna
itsensä tunteva
olenko

vai

olenko minä kala
suomustettuna ilman eviä
ilmaa haukkova, henkihieverissä
rannalla tai vuoteen reunalla
suuntavaistotta
odottava
olenko

vai

olenko minä muisto
jota voisi varjella, suojella
kaikelta, ehkä unelma, epätodellisesta
satumaailmasta muunnelma
hädän hetkellä käypä
viritelty hedelmä
olenko

sittenkään
mitään muuta kuin elävä
haaksirikon rikkoma kyhäelmä
selityksiä, pyrkimässä
perille

On aika

Kujalla kurja
vetää viimeisen tupakan
savut leijaavat kiehkuroina
nenänkarvojen lomitse
yli ylähuulen
kohti märkää räystästä
veden valuessa sisään
kauluksesta
kohti anusta

Kurjalla kujalla
kurja kohtalo yllä
purkutuomio taloilla
grynderien kynsissä
ei tunneta armoa

On tarjolla vain
viimeinen tupakka
hetki ennen purkua

On aika kadota

Kotiin

Kuljen kuperaa tietäni
niljakasta polkua kotiini
heinänkorsi suupielessä
romantiikan kaipuuni, kesäyössä

kukkii muurain suolla
kaunis rahkasammal vuoteena
vasten kosteaa turvetta
huokuu lämpöä, rauhaa, kesäistä

vettynyt jälki suopolulla
peilaa hetken taivaan kuvajaista
suovillan hohtavaa valkeaa, kuin
hääviittaa romantikon kutreilla

onnellista on suvea katsella
kuunnella vielä kerran käen kukunta
laskea tulevia vuosia, unelmoida
hetkistä parhaista,
savinen polun takana, kotona

heinänkorsi ikkunalla
lasivaasissa

Läikkyy

Läikkyy ylitse
vuotaa
            valuen alitse
uusi reitti valitse

Tulovesi
      menovesi
            avovesi
            soutaen paras

Vaiti piirtää

Väkevästi sanoilla piirtää
runoilija tuskansa ääret
kylvettää pahuutensa haavat
      käärii hyvyyden laastariin
sisäiset vammat, ja rammat
askeleensa kyynelin kastuvat

Surullisen sydämen raato
valuu pahan hetkien äärellä, itkee
huutaa avuksi lämpöä, läheisyyttä
      kohdatessa kylmyyttä, syvää
raakuutta, jossa sielu repeää
pirstaloituu ikeeseensä

Astuivat vieraat päällensä
angstin saappain rajusti, piilotarkoituksin
riistivät itsetunnon viimeisetkin rippeet
      hymyilivät katalasti, saapui
raatokärpästen lauma häärimään,
märehtivät lihansa rikki

Hautasivat piiloihinsa sanat
tuskan viikatteella leikatut pilkat, ivat
korulaiseisiin upottivat
      vähistä paljoa hehkuttivat
kiillottivat omia kruunujaan holtittomat
vallanhimoaan hehkuttivat, armon ohittivat

Vaiti piirtää sanojaan runoilija

Valinnat

Olisinko lempeä lemmenlinko
vai saippuanliukas Valentino
kylpemässä Gillette-partavaahdossa
mäntysuovanhajuisena suomalaisena

Katsoisiko Suomi-neito hyvällä
olisiko pyrkimysten aitoudesta jyvällä
kutuaikana sammakotkin kurnuttavat
täyttävät jälkeläisillään kaikki ojat

Kylväisinkö jalkikasvun oman?

Vaan mistä saisin kullan oman?

Ehkä jurouden paremmin ymmärtävän
haen kaukoidästä emännän
unohdan partavaahdon ja elostelijan roolin
sekoitan ihan omanlaisen boolin

Ehkä
ehkä lankeankin lystin pitoon
ehkä tyydyn yksinäisten iloon
ehkä ryhdynkin syömänautintoon
      ja alan lihoon....

Kyynärpäillä

Viuhtoo kiireinen
tahtoo edelle edellisen
on muka hetkensä viimeinen
etuilla eroon joukosta muiden
kyynärpäitään käyttäen
uhossa temmeltäen

Mikä pysäyttäisi pirulaisen?

Pohojosen lumua

Kuusamon korvessa
syvällä Oulankajoen kanjonissa
tumma virta
pukeutuu juhla-asunsa kuohupitseihin
koskipaikoissa, tanssii hetken hurmiossa
pyöriskelee syvänteissä, kevyesti
liihottaen koskettaa vaaleata hiekkarantaa
rientää toistamaan pilvipeilin kuvajaista, sinistä
taivaankantta, malttamatta kohti uutta
vaeltaa

Rantatörmällä kulkevat muukalaiset
turistit reppuinensa, kuksinensa
hämmästelevät joen ikuista kauneutta
ahnaasti virtaavaa vettä ja sen leppoisia
lahdelmia, kiikkuvat tovin riippusilloilla
virran lumossa, osa pelossa

Nuotiopaikalla tuoksuu hyttysöljy
savunhajussa käryävä makkara
notkuu tikussa

Virta jatkaa kulkua
kohti uutta juhlavaa putousta

Parranajo

Raakkaamaton mehtäläisen naama
kahtoo ihtiään samiasa peilisä, josa
on hopiat kajonneet,
tullu tilalle viheriät raijjat
ja pohojan ruskia väri

Kahtoo uros naamasa raitoja
ihimeisään kokkeilee sänkiä
kovvaa kasvua turvasa
ois kai syytä partahöylällä raakata
olis siliämpää tillaa enämpi, poskisa

Ensin pittää tehä saippuavaahtua
sutilla vatkata, vettä ja saippuaa
levittää vaahtua kerros naamaasa
jotta alakaa sänki pehemetä
alakaa naama muistuttaa joulu-ukkua

Partaterrää pittää varua
ettei vejä ihhoon haavoja
veesä välillä putsata
puhtaaksi lutrata
kahtua peilistä kuvvaa, hymmyillä

Lissäis nautintua, ko lopuksi sais
savusaunasa kuumisa löylyisä istua
vettä kiukaalle viskua,
hakata ruppia vihtalla
ja puhtauvven tunteesta nauttia
ulukona vilivotella ja kahavia ootellesa
kartanolle kahtua

Punaisen houkutus

Valoosi väistän
takerrun siniseen varjoon
      tulipunaisen unikon
vierellä
      on syvä uni
            säteilevä kauneus
jota kiiruhdan koskettamaan
      luvattoman vaihdan
uskaltavaan
      rohkeaan, siirryn valosta
            varjoon
kahden sinisen taakse katoaa
orpo punainen
      säteillen

Jälkeni

Jätin jälkeni
jäivät jälkeeni jäljet, askeleeni
kertomaan kulustani
odottamaan
            paluutani

Ajatusten matka
odotuksia täynnä, seuloo
mahdollisuuksia mennä
löytöretkille
            ja sieltä palata

Ihmisen mieli
liikuttaa kehoa, houkuttaa
tutkimaan, etsimään
ominta egoa
            henkistä kotia

Ovat matkat luonnollista eloa
siirtymä toisesta toiseen
opittu viisaus mukana
koettua verrata
             uutta oppia, arvioida

Haastava tyhjyys

Yksi tyhjyys täynnä elämää
toinen väistää, sen vähänkin menettää

Pakenivat ajatukset
leijailivat pois kuin minäkin
tietämättä minne menisin

Ajopuuksi aloin
odottamaan sopivaa hetkeä, tilaisuutta
      virtaa, joka tempaa mukaansa
            tuulta, joka sieppaa, leijailemaan pilvissä
                  myrskyä kieputtamaan silmässä
kunnes saapuu sees, laskeudun, ajaudun,
uuteen olotilaan

Syntyvät kysymykset
herättelevät kommellukset
      uudet kokemukset
vastavirran voima, tuulen tuiverrukset
paikan löydön oivallukset, elämykset
      uudet tavat ja tottumukset

Oppimisen tuska ja selviytymisen riemu

424Kiitollisuus

Kesän kultaa vuolen
katseellani siivuiksi
lohkoiksi onnellisuuden
kun lämmön kääre ympärilläni
hohkaa rakkauden voimaa
kasvussa ruohon, kukkien
laulussa lintujen runsaan kuoron

Kesän ilosta kiurun laulu
korkealle kirmaavan lento
yllä peltojen, vierellä kosken pauhu
suven kauluksen nostan pystyyn
rentoudun, nauttien
pian aika vie meidät syksyyn
elovainioiden reunoissa kuljen silloin
kohti täydellistä, oloni täyttymystä
kysyn, olenko onnellisempi ollut, milloin

Tänään ei lauluja synny

Nuotit on hukassa

sanat kadoksissa

luonnokset ulkovarastossa

taitavat nuottipaperitkin 

olla jo homeessa

lastulevykomerossa

jossa ei ilma kierrä

pitää vaan katkuja niellä

ei yhtään laulata siellä 

Yritin duuriin päästä

vaan aivot kuiskii vain säästä

ja heinänuhaisesta kesästä

köhässä ei lauluja synny

ei kuulu enää edes ääntä

Kutsuin Sinua

Kutsuin sinua
kuin hiljaisuutta kutsutaan
vaiti, arkuutta kontollaan
odottaa vastausta
viestiä joskus saapuvaa

Kutsuin sinua
pyysin tyköni tulemaan
mieleni rauhoittamaan
kun viimein saavuit
otit minut kokonaan
uneen ihanaan

Kutsuin sinua
kutsuin ja uneksuin
nyt sylisi rauhassa viivyn
olet ystävä turvanain

Kotiin

Kuun yli katseeni
lipuu, virrassa venhoni
meloen, hetken soutaen
kunnes nostan purjeen
ja kiidän kohti merta
kuun valossa,
tähtien kajossa
matkaa kotirantaan

Viruvat verkot vedessä
odottamassa saalista

Yllätys

En kiellä, en käske
en, en ja en
en ennen kuin tokenen
koinhan järkytyksen suloisen
      onnen
      isyyden

Voiko olla tottakaan
sitä moni pohti tohkeissaan
luultiin, lähes tiedettiin
etten saisi lasta ollenkaan
      nyt tää mies kylvettää
      esikoistaan

Ei se tuhkamuna ollutkaan
sanotaan, yhä uudestaan

Pikkujumala

Istuin syvällä kuraojassa
vyötäisiä myöten savivellissä
      - mutakylvyssä mukamas
tuumas ohi kulkeva puuhakas
virnuileva leuakas

Hieraisi partakarvojaan
katsoin virnuilevia kasvojaan
vahingoniloaan, ei kyennyt
piilottamaan, sekös sieppaa
kuraojassa olijaa

Nousin kontalleni, komea
en ollut enkä soma, nauroi mokoma
katsoja ja sanoi
      - onpa noloa, olla ilman housuja
mutavellin kuorruttama, pikkujumala

Hahhahha

Rento jätkä

Luulen, että olen
se rento jätkä, jota ei enää ole

On jäljellä vain akka, joka tahtomatta
tekee mitä käsketään, ilman tahtoaan
päivän toisensa jälkeen monistaa

Luulee olevansa rento jätkä
osaava, joka pitää omistaan, vaan
kasvavaa vihaa kantaa sisuksissaan

Odottaa tulivuoren magma
purkautumistaan

Näin luulee, kuulee olevansa
rento jätkä, joka kiltisti kaiken kuulee
ja tekee, hyvän tuulinen, voihan vee

Tulenkatkuinen tulevaisuus odottelee
sielu kärvistelee

Luulen että rento jätkä, on se
sätkän pätkä, joka itseksensä kytee
savuaa ja tumpataan, tarpeettomaksi todetaan

Luulen että senkin jälkeen
joku veetuilee

Uskallus

Uskallanko
kurkistaa veteesi, sameaan
katsoa eteesi, merenpohjaa
keltahiekkaista, kalojesi keidasta
hapekasta, toisenlaista taivasta
paratiisilintujen lentoa, hentoa
otetta elävästä, ennen
manan majoja, tuonelan portilla
odottavaa ikuista, uutta
rajatonta, mahdollisuutta
uskallanko

vilvoitella sieluani, keventää
sydäntäni, lentää, jättää, ottaa
kiinni elämästä, sen tähteistä,
tähdistä syttyvistä, pimeästä
ohi liukuvista onnen hippusista
ja sulkea suloiset hetket syvälle
sydämeeni, kuin kullankaivaja
aarteensa, saada suurta lohtua
löydön sanomasta, sanasta
kaikkea suuremmasta

Olisiko mahdollista

Peninkulmien päässä kuljen
kotini ovien äänistä, ne suljin
kun lähdin, kipuillen koetuista vääristä
kyljet raskaina murheista, kumarassa
astuin yhteisestä portista, omani
avasin, kuin kätesi vieläkin,
sitä ohjaisi

Raju on rakkauden voima ja valta
sen tuntumalta, en karkuun pääse
ja sattumalta oivalsin, ettei se
vapauta, jos ei irrota kahleista
itsekästä tahtoa, hallita, olla aina
oikeassa

On kuljettava ahtaasta portista
kohti vapautta

Tuletko sittenkin mukana?

Olisiko se mahdollista
yhdessä kokea

Onneni tuli

Palaa
palaa onneni tuli
      sydän hehkuu kuin tulimeri
polttaa rantojen rentukat
      ja veden ääri
      on huikaisevan kaunis
onneni auer soi syvyyksien tummaa
tahtoa ottaa ja antaa
syleillä syliemme vieraat kylät kodiksi
      lopullisesti
tuntea turtaa iloa ja tuskaa, ei pelkoa
että ne allensa murskaa
      vaikka mukanaan vievät
onneni tuli palaa

Vei mukanaan

Minä
minä niin
minä niin halusin
sinä
sinäkin
niin halusit

Halusimme yhdessä
matkustaa eri suuntiin
ehkä joskus palata
niin luultiin

Vei maailma muassaan
mukanaan mukavaan
ennen kokemattomaan

Odotamme heitä

Minun mieleni
sinun kielesi, suussani
rakkauden maku

Me kaksi yhdessä
kesäyössä, tyvenessä
vedessä kalat kutee

Mekin kaksi
jäämme odottamaan
tulevaksi

Heitä, jotka maan perii

Rauha

Me kuljemme tien
sylit auki syntyin
monin askelin riennämme
etsien, löytäen, rakentaen kodin
saattaen piltit maailmalle
vaan lopulta
matka vähäänsä päätyy
kutsu käy, tulee hiljaisuus
tyven asettuu tykö

Syliisi laskeutuu suven rauha

Juhannus

Vein sinut kesän selkään
juhannustaikoja tekemään, pesemään
mäntysuopaa laiturille loiskimaan
järvivedessä rättimatot yhä
      jatkavat kelluntaa
sinä siinä, harja kourassa kontallaan
kuinka voisin näkyä unohtaa
      sain laiturin alta kurkistaa
kuvajaista, erilaista maisemaa
juhannustaikaa ikimuistoisaa

Totuus

Venytetty omatunto
haluaa nukkua pois
ohi pahan mielen kipujen
      itkun
            joka pyrkii ulos

kosteista silmistä näkyy
sameuden maisema
kuin heijastus kuparipannun kyljessä
vääristyneenä kaarelle
      katoaa
            horisontin taa

kertoisiko totuus toden

Mehtäsä kulukija

Lahua puuta o mehtäsä
isosa pinosa, unohettuna
on mukavaa kahtua, ko
ötökät pittää pinua kotina

Kusiaiset tekkee kekua
kuusen juuresa oksien varjosa
niillä on kiirusta ko kaupungisa
meno komia

Pittää varua, näin kesälä
voi polokuja pitkin luikerrella
kyy mokoma
jahtaamasa sammakkua

Ei palijain jalloin uskalla
ko uhkarohkia

Sallaa rannalla

Retkottaa rannalla ruma mies
iso maha aurinkua kohti
varpaat ojossa ähisee
ko hiki ruskiaan pintaan kohuaa

värisee varjosa pikkase kylymäki
niin ko se tyhyjä olutlasi
vahtua syrjäsä ja veen pinnasa
rannasa, sejasa vanahaa kaislikkua

repiää nauraa hohottaa
kourasa kohottaa, morjestaa
tuttua touhoa, ohi kulukevaa
nähhää kirkolla huomenna

ny otetaan aurinkua
(ja olutta) sallaa akalta
ko se ei voi sietää laiskoja
jokka makkaa rannalla

Oikiasti tapahtunu

Nitkahti ja liikahti
vähän niin ko lupasi
siirtyä, mutta tokeni.

Nyt paikalleen jämähti.

Mikä lie jarrumestari.

Mikä mahti sen pyssäytti
ko ei ois ennää kartanolle
ko yks loiva mäki.

Laina koni
puukuormaa alun hyvin veti
vaan tähä jymähti, pyssäytti.

Mäjen alle jarrumestari!

Ois ny vieny rantteelle asti!

Ootattaa, mokoma
hirnahtaa laiskasti
ko kiusalla ei vejä
mannaa suihtista vetäjä.

Keskikesän juhla

Voi rassu rakomies
tiiraileva aidan takana
keskikesän juhlassa
jää ilman rakkautta

Voi rassua
punamulta ladon seinästä
koristaa paljaita pakaroita
hyttysten armeija

Voi mittumaarin yötä
hikisten kehojen kohtaamista
tanssin pyörteissä
sekosivat askelissa

Voi grillin kuumuutta
paistumassa ostomakkara
perusmättöä seurassa
täydessä humalassa

Voi tulla ongelma
päästä pois, perille
ajon estää siiderhumala
kädet paljailla pakaroilla
      riihen nurkalla
hyttysarmeija

Keskikesä

Kepeä on kesän askel
täydeksi tekeytyy kesäyö
siirtyy kuun kuva, kuvajainen
lammen pinnalta hämärä
tyynesti valoksi
aamuksi kumoutuu

heräävät salakat ja särjet

särvintä aamiaispöytään kannetaan
kuuluvat pihalta koneiden äänet
kun heinän tekoon lähdetään
kaatuvat korret pelloillaan
ravinnoksi karjan aikanaan

määkii lammas karsinassaan

idylli katkeaa
vie kiire muassaan

Sadepilvet

Ne vain tulivat
poutapilvien tummat korvaajat
lupausta mukanaan kuljettavat
     pian sataa, saapuvat pisarat
sinuakin koskettavat, raikastavat
helteistä oloa helpottavat
     sataa, pesissään linnut nukkuvat

Autoilijan vanhuus

Ääni on kuin vaihtoon menneessä Mersussa
läkkipellin ja teräksen kiilto kateissa
ja voima
tipotiessään

Uho vei unelmia likelle
tepastelemaan valokeilassa
kuin harakan
hopealusikan korviketta esittelemään aitona

on Mersun glamour kadonnut uroosta
homepilkut ja jäkälä koristamassa pintoja
harmaa kurkkii partasängessä
lihoneet turvavyöt makkaroita vyötäisillä
luomet roikkumassa silmillä

kiillotapa tuo
ja käytä hyväksi
ehkäpä yskivä moottori
käymään suostuu hetkeksi
ainakin joskus
yritti

rollaattori
on oiva korvike
vanhan miehen Mersuksi
varustettu käsijarrulla
ei haittaa vaikka
meno raukeaa
voi sille levähtämään istahtaa
     ja muistella kiiltokuvaa Mersusta
     ja ensimmäistä polkuautoa lapsena

Kauniisti kiiltää
taittuu valo hilseisistä linsseistä
ja värjää näkymää utuista
löydös kaihista

Äijän roolissa

Äijävelvollisuudenpuku yllä
kuin surkea kesäteatterinäytelmä
ilman lavasteita
      täysin alasti
tyhjällä näyttämöllä kiihkeä ensirakastaja
elämän tunkiolla raapimassa kaarnaa
ihosta
      jota ei ole
            ei edes lihaksia
pelkkiä luita tarjoaa mielen kuolema
synkkyydenviltti ympärillä
velvollisuudet ovat syvältä, äijällä
      ikävä
            miehen mallia
kadotettua identiteettiä, olla itsenä
aidosti vain oma itsensä
      ei mikään
            näyttelijä ensirakastaja
feministien kirjoittamassa kuvitelmaroolissa

Kesäteatterin lavalla riehuu pandemia
      syvältä riistävä,
            alistava ikävä
särkyneitä sydämiä on aika itkeä
kun viiltää jään viileä kylmyys
      turruttaa
            tuntoa viimeistä
kerjäten aplodeja, kun loppuu näytelmäÄ
äijän roolissa

Kun on aika

Ajaton minua kutsuu
ajaton
      rajaton aika
ääriinsä kurkottava
      tahto
tietää
mitä on tulossa

Poutapilven matkaan
tahdon lähteä
      kirkkauteen
kevyesti lipua ja
katsella korkealta
      elämän menoa
veden kohinaa kuunnella
herkkää liplatusta
      yön tyventä
varjoja kuutamossa
luodolla
      yksinäistä
istumassa nuotiolla

Saapukoon
      sisäinen tyyneys
             ja rauha
jotta voin arjesta iloita
pystypäin kaiken kohdata
vielä
      kun on aika

Juhannus tulossa

Humina honkien latvoissa
kesätuulen leyhyvää lämpöä
kallioiden juurella
hetki suojassa, paahteelta

Tikkapari täydessä puuhassa
ruokkimassa poikasia
konkelon aukolla
kirkuvat pienokaiset, nokat ojossa

Pilvet ruokkii maahan varjojaan
tuuppaa syrjään valon, piilottaa
näkökentästä hämärään
monta pientä yksityiskohtas

Kurtturuusupensaat
vielä vailla kukintaa
lupiinitkin juhannusta odottaa
liki kukkivaa pihlajaa

Kirje pöydällä

Kirjoitit minulle kirjeen
mustalla, ohuella tussilla
ja omalla käsialallasi

Riimittelit
sanoit sanottavaasi
runomitassa

Tunkeuduit syvälle
asioiden ytimeen, sanoit
että välität
mitä minulle kuuluu
ja että rakastat
että sydämeesi sattuu

Kerroit
kaipaavasi

Vastahan me eilen nähtiin

Ens talaveksi

Pittää kutua
sukkaa ja pipua
ko tarttis pujoliivinki
ennen ko tullee talavi

Kevväällä kahtoin ojasa
oli sammakon kutua
kohta nuijapäät menosa
kohen aikuisuutta

Oomma kahen kotona
kossit ja kaks tyttyä
poisa kotua, kaukana
omisa hommisa

Aina ne muistaa hokia
ko kevväisin lammikosa
oli sammakon kutua
sammakoita myöhemmin kesällä

Kossit tarttee ens talavena
uuvvet lapaset ja sukkia
ja tyttöile kans pari pipua

Rukkoilla pittää

Kahtottu on paikat
kojettu kovat ja pehemiät
rukkoilla pittää lujasti
kahtua uskomata kahesti, ainaski
ko vuojet piirti urat naamaasi
katuaa kaunis ja komia, loputki
on ennää pelekkä hoipertelija
      nojjaamasa rollaattoriisa

Kahtottu on paikat kojetut
kuunneltu juorut, jutut hojetut
rukkoilla pittää silti lujasti
ko kahtua käskettiin perrääsi
hymmyillä ja sanua koriasti
      Päivää rovasti
      rukkoilla pittää kovasti
juuaanko kahavit lopuksi ja
syyvvään yks pipari

Miehen malli

Hyytävä miehisyysvaade
aina pystyvä ja jaksava
jatkuvasti
makaamassa sohvalla
yksin urpona oluella
surkeilemassa surkeutta

Baaritiskin reunassa luja ote
tunnin parin päästä velttona
seisova
juomanlaskija kusee housuunsa
seisoo huojuen kadulla
kuin honka tuulessa Pispalan harjulla

Katajaisen kansan kuvatus
urho vailla urheutta
totisena pohtii sotansa polkema
päässään yksi hokema

”Mies se tulee räkänokasta
vaan ei turhan naurajasta”

Kurjuus kulkee mukana
voi ahdistusta, surkeutta paeta
harrastaa, urheilla, liikkua
käymällä kuppiloissa kaljalla
ja lojua totisena krapulassa sohvalla
      on siinä miehen mallia

Ylypee

On niin ihtiään täysi
jotta alakaa
kulumakarvatki rehottaa

Rakastan tanssia

Leyhyttelit helmoillasi
suloisia sääriäsi viskelit
twistin tahtiin vikelsit
      jaloissa valkoiset tennarit

Näyttelit

Olit soman sorea varreltasi
notkean nopea liikkeissäsi
Åke Blomqvistin tanssikoulussa
     lupaava tanssin alokas

Rakastit

Jokainen solusi eläytyi
liike syttyi, syntyi ja loistonsa sai
kellohameesi ylläsi pyörähti
      kun vuorossa oli special-spagaati

Hurmiossa

Elämää tanssin pyörteissä
1900-luvun puolivälissä
Linnanmäellä, Paul Anka
      villitsi äitisi Suomessa

Reinot ja Ainot jaloissa

Nyt se näkyy historiana sinussa
vuoden 2020-luvun alkaessa
ollaan Korona-karanteenissa
      tanssitaan olohuoneen matolla

Luotolla

Pelkäsin, ettei
savuttaisi perille

Uskottelin, oitis
voittavani, paikkani

Vaan hikihän siinä tuli

todistellessa pätevyyttä
ja ryömiessä ahtaassa,
mutaisessa tunnelissa,
suossa, pitkospuiden alta

Mutanaamainen minäni
kauneushoitolassa
on sittenkin helpompi
tapa olla parempi

Kaivamalla kuvetta
korttimaksamalla todistella
luottokelpoisuutensa

Unelma

Mekkosi
revitty valkoinen ruusu
tuoksuu juhannukselta
vihreä tylli helmassa
heinäladolta, jota ei enää ole
     ja mehiläinen surraa
     kukasta kukkaan

Kesäyön kuutamo
hohtaa herkullista oranssia
yö, autereista sinistä
kuin uhmaa
vierivä kastepisara kulmakarvoilla
      sataa kasteharsoja
      nimeni on unelma

Luomakunnan elävät

Hehkuva on lemmenliesi
kuutamossa kujeilee
kurtisaanin elkein rosvot
makeinta mettä janoaa
josko, josko kohta lasket
kosken kuohut ihanimpaan

Virran syvän syövereissä
karikoilla, kepeät, koskikarat
keikkumassa, västäräkit harakat
rantojansa vartioivat, oravat
käpyjänsä piilottavat kuusten
alla, yllä tikka, molemmat
siemenistä nauttivat

Lemmenkevään tuoksinassa
suvun jatkoon pyrkimässä
luomakunnan elävät

Herkintä kesää

Herkintä kesänkynnystä
lämmin suutelee, hyväilee
hivelee, kasvuunsa komeaa
      kosteaa, pehmeää, uneensa
tuudittaa, käärii lämmön
hellimpään, piiloonsa vireää
      katoaa hämärään, usvaan
unensekaiseen, huntujaan
helmojaan nostattaa, sukeltaa
      veteen, uittamaan venhoaan
tirskuin lintu ilmaan kohoaa
ruovikosta, piilostaan

Pieni kitinä

Ruosteessa on ku
entinen heteka, vaan
nyt tarvittais sitä
joustoa
tehdä suuria päätöksiä
      pienellä
ei haittaisi pieni kitinä
tehtäis
tulevaisuutta

Pörriäinen

Riemuiten ryntään ulos
kesän vihreään, kahisevaan
lehtien ja varsien paljouteen,
jossa kukkii satoja
mehiläisten rakastamia
kesätyömaita odottaen
loputonta uurastusta
tuottaakseen hedelmää.

Säästöpossu ei laiskalla liho
ja rajoittaa rikkaankin intoa
sulloa kolikoita
muovikuoriseen tiukkuuteensa.

Vaan ei pörriäinen siitä perusta
se tykkää luonnonmehusta,
medestä ja iloitsee kesän edetessä
marjanpoimijoista metsässä.

Josko kävis lenkillä

Kaisaniemen puistossa
suuren hiekkakentän laidalla
kuunliljoja isoissa penkeissä
ja penkeillä rentona jäbät
katsoo vesisuihkuja altaassa
vasten teatterin kiviseiniä

Lippakioskilla jonotetaan
kesän ensimmäistä jätskiä
ja hämyisellä tenniskentällä
maleksii huumekuriiri
tarjoten hetken viihdettä

Legendaarinen ravintola
puiston päädyssä on tyhjä
graffiteja seinissä

soutaja Töölönlahdella meloo
vauhtia kajakkiinsa ja unelmoi
päivästä merellä

Uusi uljas kaupunki
piirtävät tuoretta siluettia
Musiikkitalo, Oodi ja Kiasma sekä
jono toimistotaloja radan varrella

pohjoisessa Finlandiatalo ja ooppera
hieman irti Manskun kupeessa
kukkulalla UKK-veistos, näkyy hotelleja

Olympiastadionin tornissa
pari turistia

Jäbä miettii penkillä
josko kävis lenkillä

Stadin aamussa

Taas kerran kuljin itäistä katua
ohi Kansallisteatterin, kujaa
vahvojen kivimuurien välissä
reunustavat koreasti maalatut
yksiväriset peltilehmät, kaupungin
karjaa, joilla kromikoristeiset puskurit
kaikilla samaan suuntaan, märehtimätön
turpa eilisen ajon jäljiltä täynnä
hyttysen raatoja

Kävelen kohti puiston vihreää
hämärää, olihan yö, tulossa
aamun tunnit, jotka herättäisivät
aamuvirkut aukomaan
talojen ikkunoita ja katsomaan helteiseen
pohjoiseen puistoon, auringon noustessa
idästä, tenniskentän takaa pilkottavan
Kruununhaan katujen verkosta,
sieltä pian Liisankatua
syöksyisivät myös ensimmäiset ratikat
pyörät kiskoilla kirskuen
kohti Hakaniemen siltaa
jonka takana, torin reunalla...

Duunareiden kuninkaiden ylväät palatsit
loistavat, toistavat  pestyn torin kiveyksiin
mainosvalojen kirjon
kuin värit kansallispukujen essujensa alla
kantavat haurasta neitsyyttään laskelmoituun
tulevaisuuteen
synnyttämään sopua ja kiivasta suun kopua
toripöytien äärellä,

lakkokevään aamuina
munkkikahvejaan hörppivien seurassa
ei ole hiljaista, puhutaan rahasta, katsovat
ay-pomot akkunasta...

Tiilet kauppahallin seinässä ovat
samat punaiset.

Horisonttiin

Kyllä ne oikenee
mutkatkin
kovassa vauhdissa

tultuaan suorituiksi
kait ne on
Pohjanmaalle vietävä

on lakeudella tilaa
tehdä virheitä
kun puuttuu mutkat kiperät

siitä vaan suoraa
horisonttiin asti
viiletät

Kasvot suojassa

Kulmalla kohdattu
kurvasi kauemmaksi
kasvomaski kasvoillaan
      astui edemmäksi
kuin pelästynyt konsanaan
      en havainnut ilmettään
kun suojaa kangas kasvojaan

olisi varmaan loikannut ojaan
niin ponnekas oli loikka
      jatkoi sitten matkaansa
kuin kuka tahansa

palasi mieleeni muistuma
pääkaupungissamme
Hesassa, stadissa
kun 1970-luvulla Espan kulmilla
nainen suojasi pelokkaana kasvojaan
sateensuojalla

oli syy toinen kuin nyt
hänellä mieli oli väsynyt

Kasvoin

Kasvoin
kirkkain

kertoi
loruili

ajatusten kannet avasi
ymmärrän, että arvasi

syrjään
sivulle

vievät
juttuni

hän hymyili arvoituksellisesti
kasvoin kirkkain kuin enkeli

merkitsevää
minulle

kasvaminen
isoksi

Eilen

Kudoin elämysten verkkoa
ristiin rastiin viiletin
keräsin monta kokemusta
mieleeni syvälle piirtelin

eilen

katsoin palokärjen lentoa
kiipeilyä puun rungolla
ihastelin punaista hilkkaa otsalla
ja kipakkaa, kirkuvaa ääntelyä
ikiaikaisessa metsässä

eilen

kuulin ettei kuolema
tulekaan palokärjen mukana
se on taikauskoa
vaikka riekkuisi lintu pihakoivussa
siinä nurkan takana

eilen

satoi valkoisia rakeita
piha täysi, liki valkoisena
kukkivat jo kielot niiden joukossa
pois sulavat rakeet,
kielot tuoksuvat

Kiintymys

Mä katson sua

kuin aina uskois en

mä näkemääni

yhä toistan uudelleen

uskoen, että sen

aidon kohtasin, sen

josta usein uneksin

mutta huomenen

jo myrskyt elon repi

ja riutuen, nään poskellasi

kyynelen, vanhuksen

elonpolkunsa kulkeneen

kasvoissa merkit vuosien

ryppyineen ja kämmenselän

sekä sormuksen, kultaisen

katson sileyttä sen

ohi mennen, ja taas kohtaan

katseen, kiintymyksen

on aika kiitoksen

On jo aika

Olisiko aika
hyväksyä itsensä
olisiko riemu
kiusata vielä enemmän
jotta itku voisi tulla
saisi puhdistaa mielensä

No tulihan se taas
kesän kiusankappale
inisemään korvani juureen
      itikka

Haa,
tuossapa ihana välikappale
purkaa kiukkunsa ja
      läpsäistä
veritahra vain jää iholle
ja pieni musta täplä
      pois pestävä
     
katosi
ininä
      kai se on pakko
      hyväksyä
ja hykerrellä ilosta

Korona-ajan kauhu

Pois, pois halusin
karkuun turhaa uutistulvaa
keinotekoista soopaa,
jonka voisi sanoa
yhdellä lauseella

Muista varoa!

Jossittelun ammattilainen
kysyy kysymästä päästyä
ei vastauksiin puhettaan linkitä
tekisi mieli huutaa välillä

Älä jankuta!

Siinä ne on taas ringissä
asiantuntijat tentissä,
hyvä jos uskaltaa hengittää
jo on ankkuri hyökkäämässä

Kuuntele ja ymmärrä!

Lunttilaput kädessä
sanaseppojen ässä
on taas tenttimässä
ruutuaikaa täyttämässä
kertoo

Mikä on tärkeintä elämässä
aikaa on vartti tässä
katsotaan pysyttekö perässä
minä olen ruudun kunkku

Minä tässä!

Yöstä heräävät

Yön syrjästä aamu
valoa kasvattaa
hämyn, hämärän
hiljalleen vaalentaa

Käki kukkuu keväästä
kesää, vieraaseen pesään
poikainsa syntymää
ulos muut sysää

Kissojen yössä
ei ole pimeää
riehassa hurjassa
peräperää viilettää

Peurat pellolla
aamulla aterioi
ohi aamun, valoisaan
laiskuri nukkui

Ajokyky

Iljanteinen tie
varoen liikuttava, liukas
kätkee pelottavan viisauden
ole varovainen

varuillasi etene, varoen
määrätietoisesti
reagoi välittömästi

Unen horteessa
tokkurassa
unohtuu valppaus
katoaa ote olevasta

Piennar kutsuu
pois kulkijoiden virrasta
nukahdus ja heräät
tien poskesta kierimästä

Oi miten hävettää
selittää
sattumusta
unen yllättävää olemusta
herpaannusta

Anonyymi

Herkimmillään kevään kasvu
ituina, versoina nousemassa
perunan varret jo kurkkii
multaisalta alustalta, yllä

Mustarastas

Käki

Tikka

Maassa kastikka

Onkiliero herättelee
kalastajaa apajille
laiturille, rantakiville
hiiskunhiljaa ongittaville

Kalat

,Vene

Kanootti

Lautta

Kumiveneessä istuu
onkihenkilö, turvassa
tunnistukselta, päässä huppu
suojana auringolta
ja vapa, ilman kohoa
matoa, lieroa

Anonyymi onkija
haluaa olla rauhassa

Kukahtaa

Kauniina näen maailmani
polut, niillä viipyvät askeleeni
      mittaavat matkaa, kotiini
tunnen uudeksi syntyväni,
      palattuani
saaneeni vastauksen unelmiini
keskentekoisiin puhiini

Iän rassaamat nivelet
matkaväsymyksestä vihlovat
      hymyn kasvoille
levossa taikovat, ah onnea
taas jaksan, huomenna

muistella polkua, suurten kuusten alla
kelojen kalliota, sammalta sen harjalla
      pehmeää alustaa
ajatuksissaan istahtaa, katsomaan alas
mustikkakankaiden kukintaa
      ja kuunnella
käen tauotonta kukuntaa
      sydämen lyöntien
levollista rytmiä, kunne nukahtaa

Ajatusten taakse

Istun ja itken
nousen itkuni matkaan
      kiipeän suruni vuorelle
katsomaan kyyneltynein silmin kauas
jotakin - ajatusten taakse
piilotettua viisautta

Älä itke sydämeni
      älä murehdi suotta
             poimi mukaan toivo
                   ota matkaasi
                         lempeyden kuorma

Katso kauemmas
nyt jo kirkkaammin silmin
kuuntele sydäntäsi
joka halajaa matkaa puhtain siivin

jää suruni,
      kiipeää kaipauksen kyytiin
            kuljettaa rakkaita muistoja
                  hymyksi murheetkin vaihtuu

Hän merkitsee

Hän painoi sormenjälkensä sydämeeni
merkitsi sen itselleen kuin kevät kesän
itämään, versomaan, kasvamaan
yhdessä täydeksi

Tuijotan tyhjää kotia, kuin lannoitesäkkiä
tyhjennettynä pellon laidalla ja ojassa
kasvavia, kukkivia, papujen varsia
muotoonsa taivutettuina koreina torilla

Jäätelökioskin  kulmilla kuljen viipyillen
sydämenjälki ilosta pomppien, pyydän
yhden lempeän nuolaisun, pallosta
vohvelikodistaan, herkusta, kesäisen

Sulan edessä sen, sekunnissa tuntien
suuren suuren rakkauden, jota syleilen
sieluni piilossa hellästi pitelen vaalien
ensirakkautta ymmällä ihmetellen

Hän painaa kiinni kioskin oven

Nyt

Itsekseni jupisen
mumisen
loitsun hiljaisen
alkukantaisen
kera epäonnisen
sanojen tulvan vaivaisen
rumia sanoja pursuilen

NYT

Kuin vasara
sanoja isken
vasaralla sormeen
ja tuskasta itken
sanojesi vasaran
voiman tunnen
mykkyyteen asti pakenen
ehkä tokenen
ja vain olen

EHKÄ

En vielä

En vielä
en ehdi, jouda
eihän ennenkään ehditty
joudettu, keritty
kuin kiertämään Keritty
rantoja kierretty
nähty, eletty, oltu
viivytty, pyritty
lankoja kerimään
keriltä kutomaan
sukat jalkaan
ja lähtemään matkaan
siis sitä, ainoastaan
patikoimaan
ja hyvin voimaan
pyritty

Onnellinen kansa

Ovatko hetket onnelliset sinisiä
kuin tuutulaulu
vaiko iloisesti rokkaavia
sateenkaaren väreissä

Ruusunpunaisia ajatuksia

Mätäkuun juttuja

Riemunkirjava villitsee aikansa
ja putoaa kuin ruskalehti
ravinnoksi tulevaansa

Uinuu hetket pakkasessa
valkoinen härmänhuntu otsallansa

herää
kuin karhu talviunestansa
kukkumaan tulevaa kesää
oksiltansa

Onnellinen kansa
ryppyjä suorii otsiltansa
kaipaa vesien äärille
saloiltansa

Kirkkaus

Kirkkaus
häikäisevä kirkkaus
ja lämpö
se täyttää sydämeni
kuin kiitos
jota sain sinulta ystäväni

Lempeys
lempeytesi kohdata
surun varjo kannoillasi
tämä päivä
ja sanoa
tahdon
nähdä kirkkauden tulevan

Kuin siipirikko lintu
ajatukseni
lentävät vaappuen
tykösi
ja yritän ymmärtää
sädekehäsi
kirkkaat suloiset
ilonkyyneleesi

Tullut on aika
laskeutua syliisi

Juhlan jälkeen

Arjessa on elämisen juhla
juhlassa raaempi arki

Jotkut väittävät ettei juhla
ole juhla ilman shampanjaa
toiset taas
ettei se ole mitään ilman kaljaa

Krapula
on kuitenkin yhteinen
juhlanjälkeinen
kipu harvoin mieleinen
vaan useimmille se tulee
toistuen

Arkiaamu karmea
krapulaisen

368Katson

Lumottua kaikki
satua ja tarinaa
asioista
joita en nähnyt
en huomannut olevan

Kiireinen kulku
vie nopeasti ohi

Rannalla pysähdyn
kun en yli pääse

Katson lähelle
ja kauas
huomatakseni
seesteen hiljaisen
laineiden kutsuvan
liplatuksen

Kaikkeus

Luettu rukous
kuin runous
muotoonsa puettu
pyhäpuku

Hivelevän kaunis
saattaa hiljaiseksi
mustavalkoinen
totuus

Rusetti
somasti solmittu
sulkee lahjaksi
piilotetun

Avaan
rakkautemme
yhteisen
kaikkeuteen

Hunajaa

Onnellisten suruton elämä
kirkas kuin kuulas päivä
viikkojen sikermä
vuosien kertymä
      on sekunneista tehty
ikiliikkuja
aikakone
      huippuunsa viritetty
täynnä pörriäisten elämää
      silkkaa hunajaa
mahlaisten koivujen juurella
humallutaan seikkailusta
sielun maisemien sokkeloissa

Kohtalonsa rakastettu

Suureksi rakastettu
paljosta kuitenkin ilman jäänyt
kun humaltuneena huomiosta
ei omaa elämäänsä elänyt

Kuuliaisesti kumarrettu
jumalaisesti kadehdittu
      sisältä rikki

Hurmionsa vei turmioonsa
ilon kukkeimmilta kukkuloilta
      kierien synkkään pimeään

Suuresti rakastettu
elämä kätkee suuren tragedian
      loppuun asti

Huojuu nyt paikallansa kesäheinä
heilimöi kirkkainta kesää
yöttömän yön uusia tuulia
     sateenkaaren alla

Ilonkiikku

Mul on suuri riekku sydämessä
ilokiikku ympär menty mennehessä
voi kun kaikki laulais sävelessä
ei kuin sonnilauma epävirehessä
vaan nuotin löyvvin, hetken tyvenessä
huohottaen mietin, rytmin löytyessä
onnen purskahdukset suuret keväimessä
koivun mahlajuomaa olen särpimässä

Mul on ilokiikku syvämmessä

Kyllä se siitä

Kun on tiukkoja asenteita
rajoja, yli vedettyjä henkseleitä
tulee kirosanoja, pettymyksiä
perkeleitä

Ole aalto
tule ja hio
hyväksy särmät
kyllä ne siliävät

Mennyt

Sinua katson
mennyt elämä
sydämiksi rispaantuneet
verhot akkunassa
tuntien
suurta rakkautta

Hymyili

Ripottele ilosi suola
herätä päiväni maku
liiasta imelästä

Viettele sitkeä luuloni
ihan vaan todeksi
kuulemaan ihana

Sillä on tuntosarvet
sillä on lempeä luonto
ja koettu elämä

Sitkas ja venyvä maltti
viehättää äkkipikaista
ärräpäiden kuningasta

Luuli että muotoonsa
on valettu olo
uuden vaihteen löysi

Otti pois pirun merrasta
lopetti karjunnan kerrasta
ja vain - hymyili

Tarvittiin vielä yksi
nurin kudottu silmukka
jotta olo tuntuisi oikealta

Saranoita

Iloani ei mikään estä
      hymyni leveä kestä
kun kuljen paita auki
keväistä katua kotia kohti
      ihoni punoittaa
aurinko helli ja poltti
jälkensä
tutkivat sormesi
      mursivat
sydämen lukituksia
tunnevirran avaimilla
      avasit lukkoja
saranoita oviin
kuljetit minussa
      teit minusta onnellista

Uhri

Vieritse kulkee
mataa ohitse
hetken kohti
väistyy pois

Lyhyt on
toiselle pitkä
pitempi lyhyt
kesken jäänyt

Nähty ja koettu
sisäistetty ulkoistus
vieroksunta
tutuksi käynyt

Hyväksi käyttö
koettu hyväksi
tavaksi polkea
alistunutta alistettua

Järjestelmän uhri
laskelmoitu riski
tarvitaan malliksi
varoitukseksi

Jäljet

Jäljet minussa
läpikuljetut
astutut
syvälle sieluni pohjaan
jäljet
loukatut tunteet
kituva itsetunto
kuihtumassa
unohdukseen
jäljet minussa
siirtyvät
sinuun
meistä ei ole enää
yhdessä
kulkemaan

Ikiuneen tuuditetut

Purkutöissä karanteenittaret
ja karanteenimiehet
pohtivat nyt
      kuinka ovat
             vahinkoja tehneet, isot sekä pienet
mediassa retostellaan
jälkiviisastellaan
      puuhastelut, sattumalta aavistellut
            virheet, erheet ennustetut
                  pieleen menneet perustellut
vaitiolovelvoitetut
pakotetut, hiljaa ovat
       jo haudatut
            uhrit ikiuneen tuuditetut

Kunpa taipuisi

Kunpa taipuisi edes sen verran
että saisi
ajatuksen noukituksi

nostaisin sen reppuselkään
roikottaisin kauas
ihan läkähdyksiin asti

hiki päässä lönkyttäisin
selkäkoukut ojentaisin
ja nuori oisin

vaan nyt on toisin

Kuutamossa kulkee

Kuutamossa kulkee
elämän marketin ostoskärry
piirtää kuvajaisia
eilisen sateenkaaren alle

Siellä kulkevat yksinäiset
pimeän turvassa siilit
kotipihojen pensaiden sivu
kompostista sivummalle

Märkä tie, märkä
märkänee, tuntuu märemmältä
yksinäisyys yksinäiseltä
kova kohtalo pimeältä

Kuutamossa kulkee
elämän marketin ostoskärry

Kunpa taipuisi

Kunpa taipuisi edes sen verran
että saisi
ajatuksen noukituksi

nostaisin sen reppuselkään
roikottaisin kauas
ihan läkähdyksiin asti

hiki päässä lönkyttäisin
selkäkoukut ojentaisin
ja nuori oisin

vaan nyt on toisin

Irvistykset?

Peilikuvasi irvistää minulle
ei katso kohti
            irvistää vinosti
kulman takaa nähty hymy
tähyily
tuotti tulosta,
          syntyi
väärä mielikuva,
          hymystä

Yksinäinen

Pitkospuut rämeellä
vettyneenä turvesuon syleilyssä
pari ränstynyttä lahoa keloa
harmaina vasten selkosta
pohjoisen laakeaa aapaa
kulkevat pilvien varjot
kuin mustat harsot tuulessa

Suon keskellä
tumman puhuvassa silmäkkeessä
tanssivat valkoreunaiset pilvet
ennusmerkit sateesta
hillasuon takana, kaukana
kuuluu
yksinäisen suden ulvonta

Yhä muistavat

Menneisyyden lystit muistot
kulkee vuosien mukana
kuin mustikkaleima
tiukasti värjätty pläntti
sian nahassa

Saivat lystit pysyvän leimansa
kiihkeät kannattajat vastustajansa
kun kuun kelmeässä valossa
kaksi alastonta uivat nurmella
rakkauttansa

Kulkivat vuodet
yhä muistavat
riettauden riemun
entiset nuoret

Hiuspehko

Hulvaton tuuli
huuhtelee päänahkaa
riepottaa hiuspehkoa
kuin pensaan jämää
kaljun aavikolla, kuumaisemassa

entisen finninaaman
nykyiset aknekraaterit
varjoisina vajoamina
vuosien kurittamassa
rypistyneessä nahassa

katosi räkäviisari
viikarin nokasta, onneksi
olisi hankala kaveri
vastatuulessa, klimppi
hiuspehkossa

Ajankuva

Repivät ruosteesta metallin hilsettä
ruskeaa, matkoja nähnyttä pintaa
koreudesta luopunutta totta
taikaa, ajan patinaa
kitisevä viiri katon harjalla
ja saranat mökin oven reuhkalla
oloa säestää, ennen kuin
laho höskä romun viereen lysähtää
sanovat
aika pysähtää

Jämistä koottu

Elämä on vertauskuvien kirjo.
Tilkkutäkki ja räsymatto,
      jämistä tehty mestariteos.
Loputon mahdollisuuksien taivaanranta,
      varpaat rantavedessä,
      hiusten hulmu tuulessa,
kun pakkanen nipistää,
      punanokkaisena jatkaa
kohti valkeaa,
      takan äärellä sulaa,
      lämpiää,
versoo vihreää,
pelargonian pistokkaita
      miettii mennessään
kevät
ennen kesän lämmintä
ennen syksyn viileää, pimeää

Reuhka

Sattumuksiin
      olen sidottu
korville lyöty huopatossu
kuin loppuun ajettu karvareuhka
      nahka
löysänä vintin orrella
      vuosia liian vanha
ikäänsä kyllästettynä
      unohdettu
pipokansan pelkäämä
      juntin nimeä kantava

Vaan
kuinka oletkaan lämmin
      ihoa vasten
pakkasella
     hyvä korvilla
ilo yhdessä meidän
     kahden olla

Tulevat taas

Tulevat taas
valoisat yöt, kesän
lumoava kauneus, mukanaan
varjoissa leikkivä lämmin
kesätuuli ja huojuva heinä
korsissa ahomansikoita

Tulevat taas
valoisat päivät, kesän
suojaisa henkäys, kutsuna
saapua rannoille, veden
äärelle ensin, kellumaan
ajatukset alastomina

Tulevat taas
poutapilvet, kesän
sininen kuulakas taivas
leivon liverrys peltojen yllä
ja pihakoivussa peipposet
pesä harva on harakalla

Tulevat taas
päivät lumoavat, kesän
runsaus, maljoja juoden
mesimarjojen hehku ja puutarhat
kotipihoille runsaina kukkaset
varjot kirsikkapuiden alla

Sinussa ja minussa

Sinussa ja minussa
virtaa vuolas
ajatusten joki

Suvannossa viipyy
hetkien syli
täynnä lumpeenkukkia

Kuinka rakastankaan
tummaa syvää vettä
valkoista vaahtoa sen pinnalla

Ja pyörrettä, syvälle uppoavaa
jossa huuhtelen hiukseni
pehmeiksi, tuulta varten

Olemme kevyt ohitus ajassa
hetkien perhonen, ilossa
kultareunaisin surusiivin

Kun lennämme pois
saapuu pian unohdus
tovi jossa sikisi lepomme

Yhä saapuvat perhoset
niiden leikkisät lennot suvessa
kastepisarat sijamme yllä
loistavat helmenkirkkaina

Yhdessä

Varvastossut ja sandaalit
avojaloin, varpaat paljaina
ajatuksissa
kesän lämpö ja omenat
sylin kaipaus ja suudelma
yö yhdessä

Luonnossa

Yksin kuljemme
yhdessä olemme kaikki
hentoja kasvuja
vesien äärellä
haipuvina ääninä
elämä luonnossa
lopulta rauhassa lepäävä

Sivupeileissä

Pimeämmällä puolella katua
sateen jälkeen lätäköissä
tummat kuvajaiset
siellä
missä varjot syövät toisensa
jää mustaa vain mustaa

jäljelle
astuu valo

ottaa pikaisen loikan
kun auton valokiila leikkaa
tummaan varjokakun reunaan
valoviirun, viiltää siivun
      häikäisevän
näkökenttää sokaisevan
valonnälän makupalan
jota aivot märehtivät
yrittävät ymmärtää

äkkivalo pimeässä
kompastumassa
kuvajaiset
sivupeileissä
auton tuulilasissa
märkiä viiruja

Vuorotellen

Olet sydämessäni
kuin eilinen
tänään
en sinua kestä
en loiskettasi kuunnella
kun lotraat suihkussa
vaahdotat permanentatut kutrisi
jo viidennen kerran
ja odotan vuoroani
tänään
en saippuoiduilla sormillani
sinua kosketa
en saa edes suudella
olen vain se eilinen
muisto
mustikkakankaalta
puiden varjossa kulkeva
entinen unelma

odotan vuoroa, suihkussa

Raita

Kuljimme kylmääviltä kaduilta
kohti pohjoista
kevättä, joka viipyy talvisena
hankien vankina

Rahisee hiekka anturoissa
askelissa maantien pöly
kevätauringossa vaellan
kilometritolkulla

Ojan pientareella rentukka
kukkii keltaisena
pohjolassa vielä kantavia
hankia ja latuja, yöpakkasia

On pohjoisen hangille
pitkä matka
jäniksellä pitkä loikka ja
kevätturkissa harmaa raita

Tylsää

Tylsää,
mälsää,
pitkästyttävää

ikävää,
      alkaisi jo hellittää
taitaa joku jo
      tukka putkella
viilettää ja
      juhlistaa
      unohtamaansa koronaa

Kuhina

Joskus likasanko
oli kaiken päätepiste
                 solokkuämpäri
ruokajätteille,
                  tähteitä sioille

Juhlan jälkeen tulee krapula
ei ole enää kodeissa possuja
ahmimassa jäteruokia
      nyt biojätekompostissa
      käy bakteerien kuhina

Yhä

Kun heräät huomeneesi

unohdettu ilta vuoteellasi

mietit yhä

      olisiko yhä

      aika koskea 

            langeta

                  

raueta ajatuksin sylissä

      ja koskea

kokea ohittunut unelma 

      tuntea

kuinka kiivaasti hakkaavat

sydänten vasarat

Lähteessä

Istun luovuudenlähteellä
katse syvällä
pinnan alla hopeinen
hukkunut puu
ja pinnalla kuvajainen
jossa sinitaivas heijastuu

Valkoinen poutapilvi
ui lähteeni kannessa
vasten tummuutta
kirkaassa vedessä
hehkuu kalvakka kuu
syvällä, korkea taivas
ja puu
joka pintaa kohden kurottuu

Hetkien taika

Hetkissä
on elämän salaisuus
taika
täynnä elämyksiä
jota eivät luo taikurit
      hetket tulevat
            ovat
                  ja katoavat
jättävät muistot pysyvät
ajan myötä haalistuvat

Mahtavaa

Mahtavaa
aivan mahtavaa
      joitakin asioita
ei ikinä voi unohtaa
vaikka vuodet
kokemuksia haalistaa
      ennen muistikatkoja
      ja dementiaa
on monta hetkeä ihanaa
      usko vaan

Kiire lepoon

Heillä oli kiire
      ohi
            etäälle tyvenellä
suojaan, luodolle
      majakkasaarelle
merellä

Heillä oli
kiire
      nyt
lepo ja rauha

Suojaisa

Ne luodot, ne
      kutsuvat
ja ranta, santa
ja kalliot
      suojaisa lahdelma
kaislikon reunassa
      kaistale
hiekkaa puhdasta
     astella, istua
            merta, katsella
joka kerta kokea
     jotakin
     ainutlaatuista
kauempana kari
lokkipari
     yli lennolla

Kevät leikkii

Tunnetko kevään kosketuksen
      lauhan tuulen hyväilyn ohimolla
ja tunteen,
kun lämpö hiipii niskapiitä pitkin
ja tuuli leikkii kiharoilla, otsakiehkuralla

Kevään kirma tuntuu kaikkialla

Vapaana

Huoli
on osani
osa elämän omenaa
haukattua
kiellettyä hedelmää
onni
jossa uin
syvällä

Onni
on hetkeni
kellua
taivaan sinessä
sen alla
sinisissä hetkissä
kevyenä
tuulessa liekkua
ja olla

syvällä
jossakin

vapaana huolista
kellua

Tule

Ilosi
tirskuu
tirskuvana kuuluu
kihertää
mieltä

Pidäkkeetön nauru
ratkennut riemuksi
villit kyyneleet
poskilla
vyöryvät alas
poskilta
kaulalle
alas
hytkyville rinnoille

suutele
ne pois
hymyile
naura
ilosta
tirsku

tule alas
alemmas

Itkeä

Menetettyjä
ovat
ohitetut
mahdolliset
hukkaan heitetyt
odotetut
mahdollisuudet
tilaisuudet
lausua
sanoa

Jää jäljelle
yksi

mahdollisuus
katua
loputtomasti
katua
menetettyä

ja itkeä
surkeasti
itkeä

Vielä on

Vielä
vielä on aikaa
vielä

Kiellä
kiellä etteivät
unohda
etteivät lankea
hyväksi
luulemaansa

Pyydä pois
pyydä tulemaan
etteivät
jää
pahoille teille
unohdu
unohdeta
iäksi

Sydämen karstaa
rapsuta
rakkaudella
aja huoletta
rakkauden vuoren
kukkeilla rinteillä
rinta
rintaa vasten

Vielä
vielä on aikaa
vielä

Tahdon olla

Olet lumoava harha
vasten auringon valoa
häikäiset
sokaistuneet tietävät
      varjoissaan elävät

Harhasta piirtyy
todellisuus,
tavallisuuden lohtu
kohdata aidosti
      elämä pilvisenäkin päivänä

Lumoutuneena varjoista
kohtaan siniset hetket
ennen aamun kajoa
sokaistumatta valosta
      häikäistyen sinusta

Olet valo
tahdon olla varjosi
      sinistyvä oranssi

Etelän puolella

Lempeitä ja lämpimiä
ovat tuulet keskikesällä
hehkuvia muurit etelän puolella
keskipäivän kuumuudessa
      hikiset kainalot
      tuntuvat ihanilta
muistutat alkuihmistä ja minä
haluan nauttien sinua koskettaa
      jatkaa nuuhkimista
rinnallasi rannalla retkottaa
pellavaisilla liinoilla koivet ojossa
      sormet haroen hiuksissa
kuunnella veden ääntä
kuohuja ihan lähellä
      tunnekuohut kehossa
kukkivat juhannusruusuja

Älä herätä unesta

Likainen, rohtunut, karhea
on sinun suudelma, poskella
huulilla, korvanipukoissa
      ja kun sormin karhein kosketat
unohdan kuumottavat suudelmat
syttyy sisäinen tuli palamaan
vaikka iho on kananlihalla

Elämä maalla
navetan kupeessa
oli yhteinen unelma
eilen lehmälle syntyi vasikka
isosilmäinen monikiloinen
      ei isää näkynyt synnytyksessä
vain eläinlääkäri oli paikalla
maailmaan saattamassa
pientä nahkatakkista

Sinun sormesi
vaeltavat iholla
      tunnen suurta onnea
olla pieni ja sun rinnalla
pieni, kuin keväinen vasikka

Tahdon vain nukkua
älä herätä mua unesta
siinä kaikki
      on niin hellää ja kaunista

Onnellinenko

Pelottavaa kuunneltavaa
moni kavahtaa
kunnes uskaltaa
silmät avata ja kohdata
vastuksensa arjessa

Pieniä ovat murheet
turhia monet askeleet
hämäystä surut piilossa
itsesäälin katveessa
syntynyttä haurautta

Käsikynkän tarvitsee
meistä jokainen
lämpimän katseen
ja sanoille kuulijan
sydämen avaimen

On hyvä tietää, muistaa
ettei kaikki kultainen
ole hamuamisen arvoinen
arvokkainta on
aidosti kokeminen

Muistathan sen kerran
kun sait ensimmäisen
itse ongitun ahvenen
ja sen, kuinka olit onnellinen
vaikka saalis oli pikkuinen

Mikään ei muutu

Nippusiteet ranteissa
ja nilkoissa köysi solmussa
päätä kiristää piikkilanka
suutarin suu piti tervata
noituu kansa
uhria roviolla

Historia
huutaa verikostoa
haavoitettu keho lepoa
sielu, rauhaa ikuista

Elämän velkaa
velkavankeutta
ei hoida velkaneuvoja

on yhtä piinaa, pelkoa
kun alkaa pankki
saataviaan velkoa

Yksi jos toinenkin ahdingossa
juoksee karkuun
pikavippiviidakossa
kiikkuu avuttomana
vaarattomuuden liaanissa

Päähän sattuu
toistuu ongelma

Pyhänä

Onnellisten aika
upporikkauksien äärellä
on hukkua yltäkylläänsä
ihmetellä kuinka kauas
kaikki luonnollinen katoaa
markkinatalouden rattaissa

Luonto on ovela
se näyttää voimansa
estää
lopullisesti tuhoamassa
omaansa

Krusifiksi kirkossa
on amatöörin veistämä
lainataltalla takoma
mestariteos
joka lyö ällikällä
ollut taito veistäjällä

Urkujen ääressä istuu soittaja
kaikuvat holvit sävelistä
tyhjässä pyhätössä
tänä pyhänä
on vain yksi
kävijä

ja ylhäällä
kirkon tornissa
soivat kellot
lähtöä

Ääniä talossa

Olen aivan hiljaa
kuulen huminaa
      en tuulta ulkona
vaan huminaa olohuoneessa
      ilmalämpöpumpun
      lämminilmapuhallusta
vaimeudessaan unettavaa
      rauhoittavaa
näin keväisenä aamuna
      runosuonta kutkuttavaa
siitäkin löytyi sanottavaa
kun tuvan lattian alta
kuuluu rapinaa
      kissat sen oivaltaa
ja oitis lattialle ponnahtaa
kuin kysyen
      olisiko taas aika metsästää
      josko hiirulainen erehtyisi reitiltään
      ja nousisi piilostaan
     meidät kohtaamaan

Ajassa

Minun katseeni
näkee historian
ajan menneessä eletyn
ajattoman

Kuulen vuosien huminan
kaiun vaimean
kutsuvan
rajojen takana

Piirsi aika kuvansa
uursi jälkensä maahani
kuljetti veljeni, siskoni
kotiin luokseni

Lempeästi aika
lähettää kutsuja
syntyä, elää, kuolla
historiaan kadota

Näytelmä

Hykerryttävää näytelmää
seuraa uusinnan tarve, ikävä,
kokea kohtaus uudestaan, tietäen
hyvin, ettei se samalta tuntuiskaan

Siitä vaan
kokemaan

Istuu tukevasti oksallaan
musta korppi hongassaan
ronkkuu rumalla äänellään
pariksensa naarastaan
matkan päästä oksaltaan

Kevään kutsu
pesimään

Katson hetken näytelmää
kuuntelen korppien ääntelyä
syvää äänen värähtelyä
tunnen ihastusta
      jatkan kävelyä

Varkaan askeleet

Laahustavat askeleet
      mieleen painuneet
            tunnelmat syntyneet
periytyneet
epäilyksen sekaiset
varoittavat
       josko voro hiippailee
            nurkkia tutkii kiertelee
niin tajunta luulottelee
vanhus tarkkailee, odottelee
      miten tässä käy,
            miten menee

Mummo jääkaapin ovella
katselee sisältöä epäluuloisena
joko taas ovat käyneet varkaissa
kun ei ole kaapissa lautasta
lihasoppaa oli siinä valmiina

En ole kenellekään antanut avainta!

Kuka kumma on ollut varkaissa?

kuulee uudelleen askeleet

Huomaa lautasen
pöydän kulmalle unohtuneen

Ei ollutkaan varkaan askeleet
mitä nyt teen?

315. Hokema

Pelkokerroin kaksi-nolla
koronatuokio tarjolla
maskit naaman suojaksi
yritystuet uusiksi

Satuilua

Oi miten reipas
onkaan pikku-Elias
aina niin puhelias
nauravainen ja avulias
apulainen puuhakas

Oi miten ihana
onkaan Inka-pullukka
aina kotona ajoissa
paikalla ruoka-aikoina
ei kuitenkaan lihava

Ovat ne niin ihanat
Inka-pullukka ja pikku-Elias
niin sanoo tutut sekä vieras
sattumalta poikennut
kulkukauppias

On kotona kaksi tenavaa
katsovat taivaskanavaa
kun odottavat vanhempiaan
ja kavahtavat kulkukauppiasta
sisään tunkevaa

Pikku-Elias ja Inka-pullukka
ovat arkoja ja peloissaan
josko vieras täti viekin mukanaan
niinkuin sadussa kerrotaan
on tuo noita varmaan

Eksynyt

Eksyneenä löytynyt
vanhus hämmentynyt
nuoruutensa toisinnosta
nuorisosta, jälkikasvusta
joka ilkkuin räkii kaduilla
jauhaa purkkaa, mässyä
huutelee lässynlässyä

Eksyneenä kadulla
yllään pelkkä pyjama
seisoo vanhus ihmeissään
kertoo ilmeillään
kun ei pysty puhumaan
ei muista sanoja ollenkaan
eksynyt on kodistaan

Eikö missään hoitajaa
täällä olekaan

Kasvussaan elävä

Minun kohtaloni
on minäni
jonka koen riemulla
ikuisella halulla
elää maltilla
tämä oleva

En ole näyttelijä
en fakiirin kyhäelmä
olen aito moukka
ailati sanoistansa tiineenä
ikuisessa synnytyksessä
syntyy sananpoikia

Pentuja isoon tarinaan
rooliinsa elämään
jossa
ei ole yhtä pelleäkään
jota voisi sanoillaan
hämätä tai kyykyttää

Isoksi kasvaa maailma
suureksi minäni kokema
yhäti suuren keskellä
olen se pieni itsensä
eläjä
kasvustaan itävä

Rajoitettua

Helmeilevää
kuoharia ja shampanjaa
aitoa kotimaista
grillimakkaraa
jauhoista, rasvaista, tihkuvaa
nautintaa

pian on Vappu, ihanaa
sepentiinejä, ilmapalloja
juhlavaa humalaa...

Hah hah haa
aprillipila otti jatkoaikaa
ei tänä vuonna ole juhlintaa

Vau mikä viuhka
ilmapalloja
täyttää saa
ilman maskia
ilmaa niihin puhaltaa
jos kaasua kavahtaa

Kontrollissa

Ironiaa
tuijotella
laihoja ja lihavia

ruhoja ja vuosia

muodin luomaa kuosia
jotakin enempi suosia

olla äimänä käkenä
muka piilossa kaikkien edessä
sinunkin näkemä

onpas olotila kätevä

lihava tai laiha
vuosien saatossa

rutistuu ja rapistuu
nuori ja vanha

muoti ja olotila
välillä ihan pilalla

korvataan ahminnalla
luomulihalla
grillaamalla
pihalla läskiä, silavaa

ja jos naapurissa
grilli savuaa
hälytetään palokunta
poliisi ja armeija

jokin roti pitää olla
naapurinkin nautinnolla

Hartaudesta

Menneessä on paljon
sellaista, jota ei muista
ja kosolti muistamista
angstiin asti, astumista
ajassa taaksepäin

Kirkon portailla on metalliritilä
johon voi pyyhkiä kenkänsä
liian kova avojaloille

Ovenkahvassa roikkuu elämä

Saarnamies kävi ovella
tarjosi elämän korvikkeena
halvalle paperille monistettua
korulausetta, kertoi
naapurissa on annettu kiitosta
sanojen kauneudesta ja siitä
ettei ole pelkoa hiilihangosta
eikä siitä, että
piru vie

Iltahartaus kuuluu radiosta

Kaivettiin tanssikengät esille

Kevät kuusikossa

Ihanassa kuusikossa

kevättuulten tuulelossa

kelossa tikanpesä piilossa

latvassa

vinkka vinha viuhumassa

oksillansa  kastepisarat kiikkumassa

Lähtee laukkaan runoratsu

sanat, virkkeet satulassa

pisteet pilkuilta piilossa

huutona merkkien takana

koivikossa

peipot pesiään rakentamassa

Kevät tullut

Löysin kevyen
ajatuksen, leijuvan, toden
mustanharmaalla asvaltilla
roudan repimän loven, kolon
renkaiden rikkojan ja pientareelta
pölykapselin, astelin
kilometrin, kaksikin
ihmettelin

On kevät tullut, sittenkin.

Rapsuta

Rapsuta hetki
rapsuta toinen
      hyvin voinen
olethan sinäkin
sen arvoinen
      oma kainaloinen

Kevään kynnyksellä
ei tarvii hyssytellä
piilosta leikkiä, näytellä
voi sanoa, äännellä
toista tovin tyynnytellä
      ajatella sydämellä

Korpeen

Korpeen tekee mieli
korpeen kuusien alle
lampien ja soiden tarpojalle
tuttu on taukotupien ovipieli

Tutumpi vielä on laavun jämä
ei saanut kuin tovin olla ehjänä
kun elintasotenavat riehuivat
pistivät palasiksi, pirstoivat

Kierrätystä harrasti joukkio
muovikassien täysi röykkiö
tölkkejä ja muovipakkauksia
nuotiopaikalla hujanhajan

      kummastuttaa vaeltajan
      muistamaan ajan, kun kääreet
      olivat voipaperia ja makulatuuria
      se aika oli ennen muovia

Luonto sentään ennallaan
jatkaa kasvuaan
vaikka kuluu, tallautuu
uuteen kasvuunsa latautuu

Muutos

Rupsahtanut
entinen reipas
kerrytti rasvalaukun
vyötärölle
menestyksen merkiksi

Kutsuvat entistä reipasta
Läski-Erkiksi
kun muuttui iän myötä
epäterveen tavaramerkiksi

Matkalla

Hiljaisuuden rytmissä
äänten raaka räjähdys,
raikaa rockin rytke
kirkuen peltien läpi

Mopoauton täysi nuorisoa
matkalla

Tien pientareella neljä
juomatölkkiä

Luonnon ihmeet

Kanervien joukossa
kasvaa mustikan varpuja
luonnon aarteita

elävien kirjoissa
avoimen taivaan alla
ilman estäviä kansia

Antaa tuulen tulla ja mennä
puhurin viileässä katson
kasvun ihmeitä

kevättä
muurahaisten pesässä

Tosimies

Hävytön
kelvoton
viehättävä

Ronski
rohkea
etevä

Tyhmä
vailla järkeä
eto epeli

Korskea
komea
kaataja

Uljas
imelä
viihdyttäjä

Kaatokännissä
surkimus
sepittäjä

Viimeisillä voimilla
itkupilli
inisijä

Tuliko selväksi
tosimiehen
elämä

Ajan runtelema

Ajan runtelema harmaa hirsi
nävertynyt laho
repsottaa viimeisillä kiinnityksillä
kivijalan kulmalla
hetkeä jolloin muoto murenee
pehmeäksi muhuksi
kun hirsi viimein murtuu
hiiren kotitaival estyy
alkaa pörriäisten elämä
toukkien möyhimä
lahopuu tarjolla

Pysy aina

Joku sanoi
älä tule vanhukseksi
pysy nuorena

Minkä mahdat,
kun tulee
vuosia

Ai niin
se tarkoitti pysymistä
nuorekkaana

Se saattaisi
onnistua

Aikaa muistella

Pentuna oli kivaa
hyppiä ruutua, tintata
kasvaa kossiksi
venyä pituutta, nuoreksi
mieheksi, jätkäksi muuttua
mopon selässä kaahata
ja likkoja katsella

Voi sitä riemua
”uimarannalla”
uimasa perse palijaana
savimontusa
kossina
ei sitte ennää isona
kehannu, uskaltanu, nakuna
ko pelekäs että joku
saattaa kahtua

Ei likat enää katsele
kasvoivat nekin pentele
aikuisille tavoille
kutsuvat toisiaan kahville
kökkäpiireihin kylille
äijät kokoontuvat kioskille
tai marketin nurkille, torille

On aikaa muistoille

Maalla

Olotila johon synnyin
elintila, josta kasvoin
      kasvoi sekin
suuruutensa ja kutistui
nykyiseen pienuuteensa
      köyhtyi materiaalisesti
mutta on muistoissa rikas
niin monelle rakas
      umpeen kasvaneet polut
metsien saartamat pellot
vesoittuivat, pajuja kasvavat
      peltojen ojat
katosivat sammakot
ja kutupaikat, nuijapäät, ensiloikat
      hiekkatiet
asvalttiin piilottuivat, routivat
savipohjasta haavoittuivat
      railot repesivät
keväisellä järvellä, ei enää siellä
uskalla kävellä, ikämies
ilman keppiä

Muuttunut maailma

Tahtovat sanoa
ole kotona

Katso ja kuuntele vanhusta
pysymällä poissa

Siinä se on ovella
hyvät ohjeet kirjoitettuna

Pysy poissa
ajattele vanhusta
älä tule edes huomenna

Muuttui maailma

Hylättynä
onkin nyt turvassa

Lapseni

Hän katsoo kauas
lapsensa askelia
luontoansa tutkii
sielunmaisemia
äiti...

leivo lapseni
löydä maailma
sen jatkumo
loputon toteuma

makuina
      tuoksuina
            muistoina

Pelivelkaa

Ahnaaksi tulivat
ahmateiksi
elintason tavoittelijat
luulivat jumaliksi
runsauden pitopöytiä
houkuttaviksi onneloiksi
muuttuivat
ansoiksi kataliksi

Sitä rataa
onni sataa
pelivelkaa

Ruletissa kovat panokset
ässäparit toisiaan etsivät
näkyy vain mustaa ja punaista
yön uhkaa murhan himoista
ei erota
pelimies oikeaa väärästä

Tappoi raha
lakkasi elämästä
toivo katosi
tästä päivästä

Pelon vintillä

Pelon vintillä on pimeä
yksinäisyys ainoa ystävä
kolkuttamassa omaa tuntoa
hukuttamassa ikuista janoa
paloa
tahdon ja uskalluksen rajalla

Kertovat kylillä mikä on hyvintä
erakon taipaleella kuilu syvintä
virtaa varten juoksutettua pyhintä
sakramenttien kermaa
vihkivettä
sinetiksi rakkauden valoja

Käy vuoteensa uuteen kulku
hymyiset, hämyiset aamut, yhdessä tultu
jaettu ykseys, onneksi luultu
raottaa eripuran pieltä, pakoa
sieltä
mikä onneksi oli maalattua, rusikoitua

Rypevät itsesäälin vuoteessa
kaksi yksinäistä muistojensa horteessa

Pelon vintillä on pimeä

Perintö

Sydämen liipasimella pisara
      kirkas, kimaltava
kyynelten meren äärellä
punainen, rakkauden väri
      veri
sukupolvilta saatu, perintö
taitoihin kuljettava rämeikkö
hangasta hankaan merkitty
metsikkö
      elämään säästetty
kasvuaan jatkaa ja odottaa
uutta tehtäväänsä
      lahopuu
tikan kotona asuu, ahmatti
uusi poikue esiin astuu

Tuulen alta

Tulen tuulen alla, alta
tuli taivasta vasten
tulee, tuli tielleni
tykö asti

Sisäinen voimani
saa voimansa sinusta
sinusta kipunoi tahtoni
syntynyt piinan alta

Väkevää on viini vanha
lauhtunut jäähtynyt olut
ei enää juonut sammalla
sekoselvä hoiperra

On nujertunut odotettu
kadonnut löydetty
jonnekin piiloon
piilotettu

Muuttui lauhaksi
lauhtui liki lampaaksi
lämminturkkiseksi
ihokkaaksi

Tullut
tuulen alta

Kansani

Syvällä kuohuvat
kansani juuret
      koskissa voima
järvien lepo, siinto
vaarojen yllä, koti
      kuusien katveessa
hiljaa, kulkeva kansa
jykevä, jäyhä, elonsa
      mäkeä vasten, ylös
yhä uskoen, väkevä
tahtonsa vie voimalla
       kohti määräänsä

Takoivat Sampoa, rautaa
ja kiveä, yöt ja päivät
ikuista aikaa,
      takoivat,
lauloivat joutsenet, kurjet
soitaan vartioivat, kultaiset
      marjat, veripunaiset
karpalot rahkasammalessa
painuneet jäljet, tulivat
      kuokat
ja Jussit, turpeen
himossa ojat, syvät
rannat kuivuivat

Ahoiksi kasvoivat syvät
kukkakedoiksi salaiset
      vesien alaiset, katosivat
lohet rajajoille uivat, pois
kutupaikoilta eksyivät
      entisen kotonsa, vieraina
maina pitivät mantunsa
kiireet jumalat, valtateitä
       ajoivat kansat, sekoittuivat
perimät, sulivat sulat, luut
       maatuivat

Kohoaa yllä ylväs yksinäisyys
huokuu kurjuus, rikkaudesta
      kypsä, mätä
joiku, haiku, soivat
itkijänaisten särkyneet äänet
      vaiti ovat
taikarummut