Talvitarina

Kuin puhdas paita

valkoisena liehuvin helmoin

tuivertaa talvinen tuuli 

viskoen pyryistä lunta

liimaa kylmät juovat

ikkunoiden itkuisiin pintoihin

synnyttää jonon pisaroita

jäisiä kyyneleitä

Ilkamoiden puhuri puhkuu

viimana vinkuu

kuuraa kinoksien yli 

puiden oksille nostaa

ja timanttimeri valon noustessa

sateenkaaren sävyjä hohtaa 

Jäinen kyynel 

lasin poskella sulaa

kierii koruksi 

karmien kaulaan

Vuoden täysi

Kauniit lupaukset

ryppyotsin lausutut todet

synnytetään traditioists,

tahdosta miellyttää

       itseä

       ja muita

Taikuuttakin havitellaan

kaveriksi onnen etsintään

kun tinakengät sulatetaan

jähmeiksi varjokuvamuodoiksi

      ennuskuviksi

      alkavalle vuodelle

Aika saa

tulee ja kuluu

tunnit, päivät, viikot, kuukaudet

jonossa ohittuvat

       poistuvat 

       kerran

hyvä

Myötä elää tahdon

jakaa hetken salaa

huomaamatta kadota

kun täyttynyt on unelma

todeksi kohdattu ilo

sydämen täyttävä sointi

       Huutaa perkeleitä maailma

       lietsoo vihan enkeleitä

       kylvää kateutta ja ahdistusta

       maalattu musta 

Anna sydämesi soida

kokea ja unelmoida

hentoudestaan vahvistua

       hyvän juurilta kasvaa

suuruutensa saavuttaa

oivalluksen kirkkaus

Hyvä

hyvästä kasvaa

Olisiko

Olisiko se syli,

jossa tuudin lapsuuttani,

se syli, jossa kasvan aikuisuuteeni,

saisin niitä ituja, joista isoksi ja vahvaksi

kasvaa

Elämän myrskyjen pauke soi ovissa

humalan huuto pilkkona pimeässä

ihana hiljaisuus lopulta

ja uni, vasten tyynyä painettu poski

Unohdettu eilinen

askellus tässä

huomiseen usko sydämessä

Kissankellot kotipolulta

Olisiko. Se syli, josta kasvaa

ihmiseksi

Pehmon uhri

Kevyin tassuin hiipii

väijyy hetkittäin, odotuksen 

piiloon kätkien

saaliinsa, murtuneissa jäsenissä

voima hiipuen, elo katoaa

viimematkan tavoittaen

Kehrää elo kultaa hyräillen

kiertokulku, luonnon 

luonnollinen

Rakkaintansa muistaa jokainen

Matkaltansa palaa

tassuin pehmein, hiipien 

ihoasi halaa 

turkki lämpöinen

Elämän huulet

Elämän huulilla ahava

rohtuen sammaloituva

pehmeyttä suojakerrosta rakentaa

muureja tuulten tuomia

pienten kiusojen kulkea

huomaamatta editse

Kosteat hetket sateessa

haasteiden ämpäreissä multaa

kultaa uudelle elämälle

vuosikymmenille

vilkkaan ohi kiitäville

Huulilla hiven hymyä

sisäistä rauhaa, tyyneyttä

menneiden unelmien murtuneita patoja

hyökyjä, paloja onnen sirpaleista

ruukku vuotava, yhä kasassa

toivo tallella

Elämän rohtuneilla huulilla

sanoja, kiitollisuus tallella

Elämän tuskat

Kuljetit sormiasi taitavasti

kuin suu sanoja

kosketit hyväillen ihoa

sanoin lämpimin sydäntä

        Nyt jäät tippuvat räystäiltä

Tällaistako on elämä

pinnaltansa tyyni

alta kuohuva

jokaisessa taistelussa mukana

tulta ja tappuraa

       Ikuisuuden puukko rinnassa

Sydän vereslihalla

iho täynnä arpia

pelkoa, tuskaa ja puutetta

vailla rakkautta

       Raadollista

Lohdullista huomata

odottaa huomista

onnen paluuta

kohtaamista

sopua 

kosketusta

Ystävyys

Rako elämän pinnassa

ura, tovi rientää ja riekkua

iloita yhteisistä hetkistä

jakaa kohtalon korsia

jokunen, pieni pätkä

Vuosien kerrostumat, kierros 

lopulta uupumukseen johtava

saattelee viimeistä askelta, katsetta

jossa kaipauksen tähdet syntyvät

Sormin kosketa, tartu

kämmenlihaani hyvä 

jotten kaatuisi, katuisi

tekemätöntä hyvää

unohtaisi ystävää

Paluu arkeen

Juhlan takaa kurkkii arki

harmaaksi itseään väittää

punastellen sen tunnustaa

joulutakista luopuessaan, että

       ylen tuli syötyä

       Glögiäkin juotua

       monta herkkua siedettyä

Nyt on arjen paikka

luopua juhlavista pöydistä

tehdä kinkun jämistä 

hernerokkaa vaikka

       

Sulassa kelluvat

Kaksi

toistaan etsien

hyväillen 

kelluu eessä sen

suuren rakkauden

meren suolaisen

kyynelissä tahto

kohdata hetkisen

Valaistu

Kynttilän valo

uupumaton led

aito ja uusi aito

rauhoittaa sydämet

Valvotut yöt

Yön jälkeen

Yön jälkeen

Kumottu rauha 

hiljaisuuden ääni

katoaa kiirettä karkuun

hämäriin loukkoihin 

pimeille kujille

yö tulee kaikille

kuurupiiloa leikkii

yön sylissä riekkuvat

aamuyön viluiset tunnit

viimeiset kulkijat

koteihinsa etsivät, rientävät

tutut reittinsä kulkevat

huurusilmäinen pakkasyö

kuuraisin hiuksin

aamuun hilseensä varistaa

kimalluksen kutreihin

valo kurkkien kipuaa

loihtii sädekruunuaan

on aamu jo melkein

Viima viuhuu

Viima viuhuu

Kuin tuulispää 

kuljen ahojen laitaa

puhurina pyyhin lumen

valkoista paitaa

sen helmoja käärin

nosta korsien juurille

kinokseksi 

koivujen hiirenkorville asti

Pienen hetken levähdän

ja voimia kerään

uudelleen herään

juoksen jälkieni perään

kiikkumaan 

pisimmän korren latvaan 

aamulla varhain 

lähden taas matkaan

Kurkin ja kuiskin, tuiskuna

viuhun, riehun, huuruina kiehun

kylmiä pyörteitä keitän, heitän

viiruiksi kestohangen päälle

täytän kuopat ja montut

piilotan latu-urat, teiden sorat

Jääpuikot jo kevättä noruvat

Luvaton

Ole hiljaa, vaiti

omantuntoni ääni

kun nautin

kun haluan puskaan

panna pääni

kun pyyteettä rakastan

ja orhini laukkaa

suuntaan

luvattomaan

Ole hiljaa, 

ole vaiti

kyllä kaidalta tieltäni

palaan

Kaunis muisto

Maailman kaunein hymy,

hän sanoi

ja katsoi keimailen

vanhan naisen oikeudella

kuinka punastuin

taisi tykätä murkkuikäisistä

kiusoitella turvallisesti 

ikäperspektiivistä, sanaillen 

riemuita

aikaan saadusta hämmingistä

nyt sanasi ovat aarteeni 

säilyvät ikäni muistoissani

ja koristaa tätä runoani 

maailman kaunein hymy

Hetki

Hetki, jota odotin
hetki ohi mennyt
odotuksen palkitsee
muisteluihin sieppaa
jopa vangitsee

Onko
hintansa arvoinen

Kaikki

Niin puhun, 

niin sanojani asetan, 

kuin sydän lauluunsa vaatii, 

hyräillen, väliin karjahtelee, 

ikäväänsä lohtua etsiskelee 

puhe, laulu

tunnelmia koristelee

sopertelee

Hyväile pois 

arkuuteni kaipaus

viillä pintaani, hyvyytesi

kaikki

Ohi kiitävä

Varjoani seuraan, valoa
edessä kiitävää, autoa
joka roiskein ilakoi
märällä tiellä, kastelee
kohdalle osuneen

Oven ripa on irti
en pääse sisään

Valo on sammutettu
näkemätön eksyy pimeään

Kahvilassa

Puhtoinen kätesi

puuhista karhea, pitelee

kättäni, toista samanlaista

kuin salaa, julkisesti

sormemme suutelevat 

toisiaan pöytämme alla

Ruskea perunaleivos lautasella

kahvilan hiljaisuus, hetken

salaisuuksia täynnä

ja katseesi hehkuu 

ymmärrystä

että pian on sen aika

Puristat kämmentäni lämpimästi

hellästi hymysi herää

       ensin

kuppi kahvia

ja perunaleivos

Sisäinen intiaani

Piirsin taivaalle kysymysmerkin

savumerkein koristin 

sisäisen intiaanini

tanssimaan sotatanssin

tunnetilani, nuotion ympärillä

henkinen päänahkani, riekaleina

ei näy painona askelissa

vimma ja viha, vain voitto

väistetystä menetyksen uhasta

Tanssi neitoni, tanssi 

anna sulkasi koristeeksi otsalleni

eihän vielä ole aika luopua

toivosta

saati unelmista

Lakanat

Paino olkapäillä

onnellisten vuosien määrä

pinossa viltin päällä, sileät

lakanat ja tyynyliina, valmiit

huomiseen vaihtoon

Kirkas ääninen tenori

laulaa lurauttaa, köhii hetken

kurkkuansa karauttaa, jatkaa

kuin anteeksi pyytäen, korkealta

kumartuu kumarrukseen, viimeiseen

sointuun, liittyy hiljaisuus

epäonnisuus

Kirkkokansa 

hieman ihmeissään, mielissään toruu

tenoria, hiljaa urut huokaavat

alkavat saarnat, katoavat, molemmat

saarnastuolin taa, mieleen palaa

kaksi valkeaa, lakanaa

kotona vaihtoa odottaa

24/7

24/7

Asvalttikatujen valtaama

betonimaailma

kerros kerrallaan 

noussut 

       kohti korkeuksia

toivottaa tervetulleeksi

       enää pian 

       vain pilviä

City täynnä saasteita

pakokaasuja ja jäteastioita

juhlivis

       rottakaumoja

Pysähdyspaikoilla 

tornitalojen juurilla

       voi kuulla

              joululauluja

nähdä 

päämäärättä 

       vaeltavia ihmisiä

       

kiirettä, loputonta kiirettä

Ovat ostarin uumenet avoinna

kakskytneljäseitsemän

Suudelma pakkasessa

Huiskaisit ohi mennen

kädelläsi 

sormet kaarta tehden

korvillesi 

kaulahuiviin käärit

kaulaasi

Ulkona pakkanen 

jo odottaa

punatakseen poskiasi

nipistääkseen korvanipukoitasi

tunkien kylmää vanttuisiin

viimaa nilkkoihin 

suojaamattomiin

Tiedän

rohtuneet ovat huulesi

suudella 

niitä tahtoisin

ja nähdä 

       pakkaspoikien 

       huurupilven ympärilläsi

Suden tuoksu

Tule rakkaani

tule kainalooni

hikeni alkukantaiseen tuoksuun 

ja humallu, 

kauhistuin emmi 

kuin eksynyt metsään

Tunne kuinka susi ulvoo

kuinka se pesäänsä valvoo

ottaa sinut lämpimään

pitää lähellään

Tule siis

älä karkaa

Totut kyllä 

arvaan meidät 

yhdessä ulvomaan

onnesta

     usko vaan 

Neitseellistä

Hanki 

puhdas ja kimaltava latu, 

viekoitteleva mahdollisuus, 

kokemuksiin kulkea 

kuin neitsyt

elonsa alkumatkalla

se kuiskii rakkauttansa

Ajatuksen latu, urautunut

villin vapaa

avaa pelon hangelle uraa

sataa, 

kevyttä pakkaslunta

reitin piilottaa nähdä 

matkaa loputonta

hikipisaroita 

ylös pakko on kivuta

ja laskea viuhuen alas rinnettä

uusilla urilla

tahto kerää voimia

taikoo esiin mestaria

Arktinen rakkaus

Liikutuin 

arktista hiljaisuutta kuuntelin

lasikaton läpi

tähtitaivaalle tuijotin

pimeään

yksin

Lepattava liekki

aikani kynttilässä

luo pitkän varjon

valoon

Vereni virta 

kohisee suonissaan 

levottomuuden unta

kuin pakkanen 

se paukahtaa

pöllyttää igluni katolta

       rakkauden lunta

Ei aina sanoja

Eivät sanat

       kiitoskaan 

odottamalla tule

kun ei ole tapa

niitä ääneen lausua

Näkymättömät

näkyvät

läsnä ollen kanavoituvat

koetuksi ymmärrykseksi

ettei kaikkea 

ole sanottava

Hiljaisuuskin puhuu

kutittelee mielikuvaa

herkistää

oivalluttaa tapoihin tulkita

arjen kiitollisuus

ja sen ilmentymät

Älä huoli

murheita keksiä

odottaa tulematonta

Jos jotain

Lempeys otsallaan

hän katsoo historiaan

sanoo kuluneita sanoja 

joissa on mukana tunnetta

       suurta murhetta ja

       hieman hymyn rantuja

syrjään pantuja, salaisuuksia

Suutansa mutristaa

otsaansa kurtistaa

       muistaa

katsoa kirkkaista laseista

pihalla, naapurin touhuja

ja tokaista jotakin yliolkaista

       tarkoittamatta

sohaista

Sai sen sanotuksi

historian toistamaan itseään

ei, ei ensinkään, sittenkään

miten se nyt menikään

kun jotain antaa itsestään

edes yrittää, toivoo että joku

ymmärtää

Ajallaan

Ajan yli kuljin

piipahdin elämän puotiin

kiirehdin, maistelin

huomisista uneksin

aioin ehkä liikaakin

Pysähdyin

Katsoin yli vainioiden

ikivihreän metsän reunan 

tavoitin

ja taivaan 

pilvin kirjaillun

Aavistin

Ei tulisi kiirehtien huominen

vaan jäisin vangiksi sen

entisen

jollen soisi 

ajan tulla rauhassa

ja koettavansa tarjoilla

Eväät

Rapautunut elämäni muuri 

täynnä kurkistusaukkoja

ja niiden takana monta 

elettyä tarinaa

jokaisessa kirkas tähtensä

      osa jo sammuneena

elää muistikuvissa, yhä

Viekoittelevat vuodet

veivät mukanaan 

ja toivat minut tähän

       runooni

josta katson taakseni

ja rakkaudella eteeni

päiviin, matkojen päähän

Yhä muurissa on aukkoja

joista saatan katsella

joihin kivuta, kokea

       elämisen onnea

ja matkata, nauttia

elämän eväitä matkalla