Keinominän monistus

Ruuvasi itsensä seinään kiinni
nojasi kehoonsa tikkuisen laudan
pani kovan kovaan, kylmään pakasti

oli syntynyt fiini tapa, säilöä siittiöitä
      odottamaan tahdon loppua, surkeita
heittiöitä, jotka välttelee kylvötöitä

valvottuja öitä, eivät poistaneet, pakasteet
vaikka olivat keskenään rakastelleet, kuumasti
kosteasti, sulaneet

Oli putkien vuoro valloittaa paikat
vempelein ja vehkein, saattaa vieras elo
uudeksi, syntymässä muuttumaan tutuksi
keino-omaksi omaksi, hamuamaan tuttua
rintaa, maksamaan hintaa, muuttuneena
lihaksi, väri vaan vaihtunut oli vieraaksi

Tuhina tutin imijän suussa, avuton armopala
voimana synnyinpuussa, puhtain katsein
poraa tiensä sydämeen, tuoksunsa tunkee
sydämeen ja pienet sormet, ja varpaat tajuntaan
hetkeen onnelliseen, ken uskoisi, niin lopulliseen
kietoutuu vangiksi alkukantaiseen, haluun, tahtoon
nähdä itsensä kasvu uudelleen

Välittää

Nikamien kierrossa napsahdus
      tunto pois, tunto pois
kuin sähkövirta olisi isketty läpi
ja käristetty vartalo
      valot pois, uniaikaa ois
säteilee ja vihloo pitkään, pitkään
kuin aallot huuhtoo ehtimistään
      käänny pois, käänny seinää kohti
tarviit lepäämistä, selkä on söpö

Aikasi on nyt

Taivutko kohtalon edessä
kuten puu lumikuorman alla
kumartuu nöyrästi kohtuunsa
maaemon kummun alla
syvällä juuret perimässä
ravintoa etsimässä, hiusjuurin
uutta kasvua synnyttämässä

Pienen virheenkö vuoksi
tuhlaat kalleimmat hetkesi
annat ohi kalleimmat lahjat
synkkään piiloonsa lymyät
pois lämpöä kokemasta

Ilon tuulessa riemu on suuri
kevyt, kaunis ja luojasi luoma
helkkää hyvää sun matkaasi
aika, elon mittainen uoma
katso rantoja, teitä, pientareita
niillä kukkivat elämän kukat
hetket kaikki ovat yhtä, kaikki
kaikki sisällään elon tärkeimmät jyvät

Rakasta, rakasta, on aikasi nyt
heillä toisilla, ohi mennyt

Jokaista askelta

Lumottu on maailma
ihana, ihana katsella
kuunnella sydämen lyöntejä
alusta, ensimmäisestä
matkan jatkoa, jokaista askelta
pienintä ja sitä suurta
omalla aikuisen lapsen polulla

Lumottu tunteiden leikki
rakkauden uskomaton vietti
jokaisena valvottuna yönä
unessakin aina läsnä, hyvä

Sinun matkasi matkassani kulkee
ohittaa vuosien rajat, ajat
etäiset historiaan piirtää, siirtää
sukutauluihin toden, eletyn
ja odottaa kutakin kohden

Kasvaa honka vuotensa
kohtaa olonsa ääret, kelottuu
runko ja aika, ihana lumottu
elämä, kaikki hyvän hedelmä
ikuisella retkellä

Siihen hukun

Suloonsa takerruin, humalluin
kuin kevään huumainen mahla,
runkoonsa kairattu reikä
vapauttava aavistusten virta
siihen hukun avuton
niin hyvä on

Et tainnut oppia

On aikaa säveltää se valhe
luoda sointujen kimara
duuriin tai molliin rustata
suurten valheiden kuvitelma
ja vahata liukkaaksi lattia
jolle eteensä langeta
pyytämällä pyytämään anteeksi
      ehkä hetken pellenä tanssia

tuntea, miltä tuntuu
saada luuvitonen otsaansa
ja läimäykset korvissa
vinkuvat tillikassa
kuin kännisen sian vinkuna

et tainnut tästä mitään
oppia

Odotan

Kun MINÄ ihastun
        olet SINÄ kohteeni
paljon pienemmällä kirjoitettuja
ovat kaikkien muiden nimet

Enhän MINÄ SINUA tahtoisi
jos et hiukan SINÄKIN MINUA
kainouteni puuskassa myönnän
ihastukseni

Jos MINÄ saisin SINUT uskomaan
että olen se, joka SINUA varten tehtiin
että äiti ja isä totesi niin, se vain tehtiin
POIKA SINUA varten ihan, ja että SINUT
Isäsi ja äitisi MINULLE myös, ihan

Seison bussipysäkillä.
Se on kadun varressa.
Pysäkillä ei ole katosta.
Sataa. On kylmä. Kastun.
Odotan.

Sydämeen

Korista mieleeni kauneus
luo valosi arkeen pyhä, valmis
astumaan askel edemmäksi
tulemaan tykö lähemmäksi
sydämeen asti

Rikkuri

Kuin elänyt oisi kertaalleen
saman nyt uudelleen
kuitenkin,
                 kulkee toinen rinnallaan
tuttua polkua uudeksi tallaamaan
raivaamaan metsää pelloksi
puut sahatukeiksi, selluloosaksi
kolmivuorotyössä ansioiksi
lakkokenraalien iloksi, monet
kymppitonnit kassaan vilahti
kunniansa,
                   saa kuulla lakkorikkuri
vaikka kulkeekin toinen nyt rinnalla

Böönat

Ne ilkkuvat böönat
muistelemassa menneitä
kadonneita haaveita
hekuman kuumia kääreitä
ympärillä olleita ahneita
karviaisia käsiä ja sääriä

Ne puhuvat ja ilkkuvat
kilpaa uroitaan solvaavat
unohtivat elää
hellyyden ehdoilla

Ryntäsi arki tilalle
pakkasi päivät täyteen
veti talouden tiukalle
aika päätyi vähyyteen
kääntyi vuoteessa yö ja selkä
ei taipunut enää hellyyteen

Ilkkuvat böönat
kaivaten menneitä

Ikäpeili

Ilveilen itselleni
      omakuvaani peilissä katson
suuta muikistellen tiirailen
      saunapeilin huuruisesta pinnasta

painoin kämmenkuvan kuvastimeen
      siitä kurkistavat siniharmaat silmät
vanha mies hikisin otsin
      löylynpunaiset uurteiset posket
pisarat valuvat
      kuvastimen kehyssaumoja pitkin

ajan ahava
ei säästä kulumasta
pusertaa hetket hekumasta
väsymään nuoruudesta

pilkahtaa nuoruuden muisto
      kisakuntoinen miehuus
ajatus piiloutuu raukeuden myötä
      jälkilöylyissä katoavat haaveet

      ovat vuodet nuo menneet

Iltasatu

Iltasatu
valkoiset valheet
valkoisilla lakanoilla
kun mustaa ja pimeää
tekee mieli
paeta

Omat kahvit

Kuitenkin kävi näin
sen tähden tänne
tuli hän ja
kaltaistensa lauma

Vain ohikulkumatkalla, sanovat
ovat nyt jämähtäneet paikoillensa
talven huurut ihollansa
eivät kauas uskalla, sandaaleissa

Odottavat
josko tämä kansa, kertoisi
auttavansa, ottavansa tykönsä
pelastavan heidän maailmansa

Körttikansa, kuitenkin tahtoo
elää omaa elämäänsä, juoda
kahvinsa ja viinansa kuten aina
ajallansa unohtaa muut kansat

Jää

Jää hyvästi rakkaani, jää
jään katsomaan sun jälkeesi, jään
      anna sulaa sydämesi
            jään

Jää polte mieleeni,
      muistuttamaan sinusta
            sä lähdit, sanoit hyvästi

jää
      mun sydämeeni jää
            jää ikirouta ja jää

             jättää jälkeensä ikävää
kaipuuta syvää ja viiltävää

Ulkoistettu

Löysi täyden kurjuuden oppimäärän
oppi valittamaan kaikesta, hyvästäkin
virheet poimi ollakseen esillä, huomion
kohteena katala manipuloija, joutava
vastuutaan pakoileva tärkeilijä

Luuli ettei kukaan huomaisi, taitoa
ohjata harhapoluille, väärin perustein
kyhätyille syille vastuuta siirrellä ja
piilotella omia virheitä, toisilta
vain odottaa ryhmätuloksia

Lystit hetket toistuivat
kivojen juttujen parissa
oli kiva viettää aikaa
kahvikupin ääressä
muiden rehkiessä

Koetteli teatteri mielensopukoita
langenneen suosiossa kylpevän
omaan tuntoon iski kolkutus, viimein
murtui kun loppui kieroilun mahdollisuus
saneerattiin ulos, koitti todellisuus

Oleva

Kun olevan hyväksyy, ymmärtää
ettei kaikkea tarvitse rakastaa,
enempää
kuin on kyky kantaa

Vangitsevaa

Vangitseva vapaus

Kaipaus mielen ulapalle,
jolla ajatus liitää ilman kahleita,
nousee korkeuksiin,
kohtaa täyttymyksensä ja
sukeltaa noutamaan onneaan
oivallusten merestä

Vangitseva hiljaisuus

Sydämen rauha ajatella
olla itsensä tykönä
sulassa sovussa
väliin suuntaa kysellä
metsäpolulla, sammalikossa
ja varpujen keskellä
puiden alla kuunnella
huokuvaa hiljaisuutta
lintujen laulua

Vangitseva kauneus

Valkoiset pilvet uimassa  taivaalla
ennen oranssin hehkuista auringon nousua
ja huikeaa sinisyyttä avaruudessa

Tummuva yö täyttymässä tähdistä
varjot väijymässä kuun valossa

Heräävä tuulen riehu puiden latvoissa
tanssittamaan oksia ilmavirrassa

Kuuntelen tikan koputusta puun rungolla
näen kasteen pisaroina lukin verkolla

Kaunista

Huuma

Hän kävi ylitseni kuin tuuli käy
nosti ylös ja pudotti alas
tanssi tuhannet kerrat hiuksillani

Huulet kulkivat ihoani hyväillen
mursivat hauraan panssarini
sulattivat lämpimään syliinsä

Sormet saloja tutkivat, avasivat
huuman ihanan sydämeeni toivat

Räkkää

Ookkonä tulosa vai menosa
ihimisten ilimoille

hoksasikko
roikkuu räkä nokasta

jokku voi sanua

voi kauhia,
aikusella miehellä ei oo taitua
ees ommaa nokkaa räästä siivota

Alahan joutua kotua kylille
ota völjyyn räkäliinoja
ko pysähyt
jouvvat sitte niistellä

Kastepisara

Naavakuusen kupeessa
oksiensa katveessa
kevyesti tuulen vinkka
kiikuttaa pientä kastepisaraa
kirkkautensa häikäisyssä
ihastuksen ote sydämessä
pysähtyy hetki
kauneuttaan kohtaamaan

Lasinkirkas oivallus
on hetken kosketus

Kuvajainen pinnallansa
sinitaivaan sinikansi
avaralla ulapalla hattara
kevyt harso
vihreässä piilossansa
heijastusten maailma, pisarassa
sielun peilin ikkunassa
unelma

Pakasella..

Pakasella kusiki jäätyy potasa
makisa sonta korkiaksi tapuliksi
melekeen kiinni ahterisa
ko käypi lykkäämäsä tarpeita
huonua on istua kylymäsä
ulukohuusisa miinusasteilla

Yhen hyvän tiijjän

ei vanahoista tekosista hajut
tunnu nokasa, ko on kylymä

Revontulet

Raato ko on komiat tulet
Ihan mahottoman upiat
taivahan täyvveltä
ketun häntiä

En kehtaa

Rummaa en vihti
komiaksi sanua
enkä kaunista kehua

ylypiäksi tullee

Särkillä

Komia on meri
mutta pitkästi matalaa
joutuu kahalaamaan
monta sattaa metriä
jos uimaan aattelee

Poloveen asti vettä
melekeen rannasa
pienesä montusa

Siinä voi uijja käsipohojaa

Kossit vaikka nakuna
persepylykkää tai mastua
niin ko sallaa ettei herätä
pahennusta

On se komia paikka

Särkillä piisaa hietaa
tuulella suut ja silimät täyteen

No pittääkö sitä sinne sillon mennä?
- Ei vasiten

Illan vietto Oulussa

Rotuaarilla käy talvinen vinkka
asvaltin peittää lumi ja hiekka
monta rotua muutamalla aarilla
on olusilla, viinaksilla, juomasilla
kehuskelemassa käynnistä raitilla

Ookkonä nähäny ko kännisä
kaikki näkkyy kahtena?

Oulusaki kaks tuomiokirkkua
melekosta tuhulausta, mutta
on se juhulaa ko niisä molemmisa
känniset veisaa

Hyvää kaikki

Heikon hetken hedelmä
niin tai näin, todella
halu on elää ja kokea, kaikkea
vaikka sydän karrella

Kuultu on itkuvirret monet
lämmittävät kädet ympärillä
ja kylmän tien avara laaka
lakeuden jäätävät viimat

Nautinto on lämpöinen iho, paljas
paljaana vasten omaansa, uskoa
kaikki lorut ja lupaukset, tietää
ettei toteutuisi yksikään

On täydellistä elämä, lähellä
menetyksen uhkaa, tuhlaa usein
viimeiset voimansa, uskonsa
kaikki on sittenkin hyvää

Vanha

Katkeaako juoni
mureneeko kuviteltu lujuus

kun talo huojuu
kalliokin alta sortuu

tyhjäksi käy lumottu
hyvän kurjuus

autius täynnä puhdasta
ilmaa hengittää

lopulta, ihan sama
jättää rapistuva ajalle

kiipeää laho otsalaudoissa
unohettuna maatuva

Aidosti

Vain hetki matkaa tarkoitukseen
palaseen, jossa elämä täyttyy
tuo tykönsä odotetun
lähelle kuuluvan sisällön

Rakastaako pitäisi väkisin
kun aidosti nyt teen sen

Kaste

Helmeilee kirkas virta
kimaltaa hanki
ja silta huurteinen
puron yli
täyttyy askelista

Soivat kutsukellot
sunnuntaiaamuna

Koreilee luonto valkoisena
kuin hääpukuunsa puettuna
saapuu valonvirta
nousee horisontista
piirtää pitkät varjonsa
puista ja rakennuksista

Soivat urut ilosta
tänä pyhäaamuna

Valkoisiinsa puettuna
pienen pieni lapsi
kastemaljan äärellä
kumminsa sylissä
viettää ensimmäisen juhlansa

Laulava suku paikalla
tässä pyhän juhlassa

Tee

Pelkään koskettaa
kuumaa
takkaa hehkuvaa
laavanhehkuista kaminaa
vettä kattilassa kiehuvaa

On pakko odottaa
että viilenee takan pinta
siintyy kaminan tuli
seestyy kattilassa
veden pinta

Nautitaan
kello viiden tee

Syntymä

Kussa kuljen
siinä uudesti synnyn
kohtaan uuden itsessäni
löytämällä elämäni
salaiset piilot
joista sikisi syntymäni

Silloin

Muistan
oli paljon lunta
      liikenneympyrä täynnä
ja sinä siinä keskellä
odotit linja-autoa

Muistan
kuinka kehosi nauroi
      ilakoi syntyvällä jekulla
halusit kertoa salakielellä
vain minulle

Muistan
kuinka aloit kirjoittaa ISOLLA
      meille kahdelle tuttua
rakkauden viestiä
hangella

Muistan
kuinka maailma suli
      keskellä hankea
askelistasi syntyi ROIHU
sydämessäni

siellä se kytee yhä
muistojen ytimessä

Matka jatkuu

Levotonta siltaa kuljen
levollisin askelin
ja ajatuksin
      kun eilen satoi lunta nukuin
      kun tänään heräsin oli sulaa
muistin
voin jatkaa levollisin mielin
ja odottaa
      jotta voin puhtaaseen lumeen
      nimen kirjoittaa
      ja piirtää enkelin
hänelle, joka maailmaa katsoo
ja siivin vahvoin kaartelee ylläni
kunnes
      matkaansa jatkaa

En ole, ehkä olen

En ole rikas, en
köyhä, enkä kipee
ehkä olen hieman saita
kun kalsareita koristaa
kakkaraita

Melkein kaunis

En ole

En ole paskiainen, enkä
liioin laiskiainen
saati lapamato tai
saamaton puurosaapas

olen innokas kiipijä
etujen riipijä, pakoon hiipijä
edun tavoittelija
vailla häpyä

Häpyä vailla

En ole

En ole paskiainen, enkä
liioin laiskiainen
saati lapamato tai
saamaton puurosaapas

olen innokas kiipijä
etujen riipijä, pakoon hiipijä
edun tavoittelija
vailla häpyä

En ole

En ole, olen

En ole mutiainen, enkä
kusiaisen sukulainen
vaikka ahkera olenkin,
he ehkä pakosta,
minä vapaaehtoinen

Yksinäinen

Lasiseinien takana
            ulkona
                  pimeässä
                  katuvalojen rivit
heijastuvat joen pintaan
             hiljaisuudessa
                   kaikuvat askeleet
kotiin palaavat
mukanaan rikotut unelmat
ja itku
      puristaa rintaa
            särkynyttä sydäntä
                   jäätävä kylmä
huuruisissa ikkunoissa
peilikuvat
      heijastuvat
            yönselkää tavoittavat

Toistuvaa

Toistuvaa
sitä minä kaipaan tunteitani avaamaan
muistuttamaan
      kohtaamisen tuomasta
      tuttuuden taiasta
jolla löydän uuden näkökulman
erilaisen kuin jokainen
      päiväksi syntyvä aamu

Toistuvaa
minä katson ja kuuntelen
sydämestäni rakastan

Eniten kaipaan

Huokausteni tuuli lipuu veden pintaa
jota koristavat kyyneleeni, sadepisarat
renkaita pinnalle luovat
tuovat tullessaan unelmieni lumihiutaleet
kevyesti kummuilleen laskeuvat, kuin
auringon valo suutelee päivääni
hyväilee esiin yön, kuun ja tähdet
avaruuden kultaiset tuolit joilla enkelit istuvat
hyppivät kilvan untuvapilviin ja
äärestä toiseen matkassa seilaavat

Kätesi
se jota eniten kaipaan

Löytäminen

Omansa edessä
on tiensä vaiheessa
moniselitteisen välissä, jossa
yritetään etsiä tasapainoa

      hetkin olo on voimaton
            toisinaan uho suunnaton
      koettava kaikki
jotta löytää suvannon

Et sinä, ei hän

Sinä
joka kohtelet kaltoin
ja suhtaudut ynseästi
olet varmasti
pohjimmiltasi hyvä
mutta et tiedä
miten suhtautua heihin
jotka eri tavalla ajattelevat

Tiedän
et sinä paha ole
valitsit tylyt tapasi
selviytyäksesi
kun et muuta keinoa
kuin julmuus, keksinyt

Itkusi sinäkin itket
kuten hän nyt
jota viimeksi tylytit
kerran sinäkin
kyyneleesi kuivaat
kuten hänkin nyt
kun ymmärrys on luo yltänyt

Hetkeä

Hetkeäkään en epäillyt
olit pysyväksi suunniteltu
seisomaan omilla jaloillasi
kävelemään kohti uutta kaikkea
sitäkin turhaa ajoittain tärkeää

Lempeä kauneus

Kauneuden ehdoilla elän

sisäisen kauneuden lempeydestä verson

ja jokaiseen päivään rakkauden silmuja avaan

kuin linnut siipensä, lentääkseen luokse

Mitä ne kertovatkin, ehkä saattavat matkaan.

Kuljen tietäni pitkin kotikuusen alle

sen hyväilevän syvään vihreään

pihkantuoksuisen rungon suojaan

jossa kanssani tiaiset viihtyvät

lirkuttelevat unelmistani tosia tarinoita

kukin hetken jatkaakseen sitten matkaansa.

Ihailtu

Puunattu ja pintakiilotettu
vailla ulkoisia kolhuja, ihana
otsikoitu, jumaloitu
lööppikuningatar

      sydän vereslihalla

      tuvan täysi itkuliinoja

      pimennysverhot ikkunoissa

      varmuuslukon takana
      videovalvonta

Taas salamat läiskyy, kun
hän estradille käy
loistaa kuin iltataivaan tähti
valkaistu hymy, ei virhettäkään näy
jumalatar, häntä kamera rakastaa
häntä, joka otsikoilla rahastaa

      on riekaleina sisältään

Maailman kujilta

Ensiaskelista tähän päivään

on pitkän pitkät vuodet

jotka lyhenevät aina uuden tultua

kuin olisi eletty jo

Mikä ihmeen hoppu niillä on

kasautuessa lyhetä ja vinhaan

pois kiiruhtaa, liki livahtaa

kun niitä alkaa muistella

Rakkauden kesät, niistä puhutaan

ja keväät, syksyt ja talvet unohdetaan

vaikka aina se rakkaus aiheuttaa

kaipuuta, lohtua, täyteyttä, surua

Hetkessä ajatuksesta hullaannun

kun näen sun,

      menee sekaisin pää mun ja

            menetän ajan tajun

Aika rientää

Ensiaskelista tähän päivään
on pitkän pitkät vuodet
jotka lyhenevät aina uuden tultua
kuin olisi eletty jo

Mikä ihmeen hoppu niillä on
kasautuessa lyhetä ja vinhaan
pois kiiruhtaa, liki livahtaa
kun niitä alkaa muistella

Rakkauden kesät, niistä puhutaan
ja keväät, syksyt ja talvet unohdetaan
vaikka aina se rakkaus aiheuttaa
kaipuuta, lohtua, täyteyttä, surua

Hetkessä ajatuksesta hullaannun
kun näen sun,
      menee sekaisin pää mun ja
            menetän ajan tajun

Voimasana

Mikä härdelli
kaamea kiire ja touhotus
mukamuka kiirekiire
maltin menetys

Revittyjä hiuksia
mutrussa suut
keskisormen
osoittama tulevaisuus

Ja yksi ainoa sana
jonka kaikki osaavat
yksi härski hokema
voimasana, V-sana

VITTU

ei muuta

Saanko

Saanko rakastaa sinua
elämäni vuodet, saanko
koskea syviin vesiin, sinne
tuntojen alkulähteille

Saanhan kuulla sinua
elämä, saanhan aistia
tulla tykösi sielu paljaana
iloita ja surra, kokea toivoa

Saanen aikaa, elää
ja tutkia, kuinka matkassa
kuljetan monia aarteita
kaikkia niitä saamiani taitoja

Saan matkassasi elämä, iloita
tuntea suuria tunteita, pienistä
nähdä kasvavan suurta, kokea
sisäisenä rauhana

Sain jo paljon, sain lapseni
heillä omat ovat polkunsa, matkat
joilla on suuntansa, määränsä
sukupolvien ketjussa

Saamme kokea tuulta ja myrskyä
lempeyttä ja auringon paistetta
yön hetkinä rukoilla, kohdata
hiljaisuutta, rauhaa ja lepoa

Onko mikään suurempaa
kuin itsensä tunnistaa, kohdata
kaiken kaaoksen keskellä
onnensa

Mennyttä aikaa

Kylki kyljessä kuljimme
ahtaaseen tottuneet
makasimme patjoilla yömme
vieri vieressä kamarin lattialla
tuhiseva öljykamina nurkassa
me kaikki kuin silakat purkissa
vanupeittojen alla

Hyvin mahduimme
kasvoimme isoiksi
aamupuurolla pöytämme ääressä
piti hiljaa ja siivosti olla
jos oli huttu kuumaa, sen viilensi
pohjatuuli nenän alla

Isoiksi kasvoi kenkien rivi
eteisen akkunan alla, verannalla
riippui pestynä sukkia pyykkinarulla
ja pompat odottivat nauloissa
niskalenkistään roikkumalla
talvella jääkukat akkunalasilla
ja havuja rappusella

Tuttu unohdettu

Katsoo, katsoo hän peilikuvaa
jotakin tuttua, takaisin katsovaa
      ihmettelee mistä tunnetaan
            niin tuttu on hymy ja katse
pilke silmissä jostakin muistuttaa
hymyssään on jotain somaa

miksi en muista, kuka hän on
miksi kuitenkin tunnen tuon
      joka suoraan katsoa uskaltaa
            ja hyväksyen nyökkää taas
nostaa kätensä, sormellaan osoittaa
tuon tunnen, hän minua muistuttaa

kulmakarvat hieman rehottaa
ja hiuksetkin jotenkin, hapsottaa
      kun suutaan hän supistaa
            ryppyrivi on ylähuulessaan
kuin minulla konsanaan
      vaan ihan on sileä
            kun peiliin koskettaa
                 
unohdus äskeisen piilottaa
vanhus tuoliinsa vaipuu, nukahtaa

Hyvän syli

Laula riemusta murheinen
tanssi turraksi surun tahrat
riennä ilosi luo kaihokatseinen
pilke onnen silmiisi nouda
      ole hetken kevytkenkäinen
      anna kelluvien tunteiden viedä

Lasi-ikkunan takana kauneus on
anna sydämeesi sen tulla, olla
osa sinua itseäsi edes hivenen
myötätuntoa, empatiaa, sovinnolla
      sulje apatian ovet
      avaa ukset onnellisen

Kääri itsesi onnen untuvaan
lämpöön sydämen ihanan tunteen
kellu joukossa pienten ja onnellisten
lennä kevyesti perhosten lentoon
      tarttuvat ilosi siemenet
      lähtevät runsaaseen kasvuun

Kuin kesäkukkanen kaunein oot
joukossa tuhansien muiden
hento vartesi kuitenkin on
hento ja taivasta varten, vasten
       lempeää tuulta taipuen
       myrskyt kaikkoavat ajatusten

Hetkensä elo lakastuu

Eloansa moni murehtii
riipii, raapii päästä hiuksiaan
ei millään jaksa ymmärtää
että lopulta aina yksinään
täältä joutuu lähtemään

Lohduksi kutsuu vierelleen
hän oudot ja tutut kuvitteet
sadun kertojat, taikojen osaajat
pumpuliin hänet kietovat
kuin kultamitaleihinsa voittajat

Lempeyden vuorovesi
mieltä huuhtelee, ei patoja
enää luokseen tee, vaan
vapaina aallot kulkee, lopulta
huuliaan suutelee

Sammuvat tähdet
piiloutuu täysikuu
aurinko mailleen laskeutuu
on hiljaisuus ja rauha
sijalleen hetki lakastuu

Pois

Niin kirkas
niin sininen
on taivas
ja meren välke
välissä kivien
     aallonmurtajan
kyljessä valkea pursi
kutsuu matkaansa kulkijan

Niin kirkas on meri
niin korkealla pilvet
ja lokki
ulapalla viimeinen
näkee
pois purjehtivan

Sopu

Vihan vintillä muhii vaara
tahtojen julma taistelu
turhista turhin kilpailu
hetken voittojen hamuilu
turhia raatoja synnyttävä

Eikö olisi parempi
tyyni rauhan kamari
tai salonki, palatsi, ehkä linna
jos hienostella haluaa
mutta tärkeintä on sopu rakentaa
ja oloa helpottaa
      Hyvää tavoitella

Voihan V

Viiletä vinhaan vinkuva viima
valkaiseva vaippasi vuorille vieritä
vedet vapaat vangitse
vaivoin vyöryvät virrat
valtameriin vellovat viimeksi
viikinkien venhot vartoovat
vielä vihollisveneitä vartiossa
Vaasan väljillä vesillä

Muuttuva työympäristö

Vielä joutaisin
vielä ehtisin laiskotella
maata pankolla tai ladon katolla
olla piilossa ahkerilta
ja palkkani nostamalla
muka hyvä duunari olla

Voi aikoja entisiä
renkejä ja piikoja
emäntiä ja isäntiä

Nyt on liukuhihnat ja näyttöpäätteet
ei tule hiki kun työtäsi teet
on apuna kaikenmoiset vempeleet
pian tulevat myös robotit penteleet
ja työt vievät nenäsi alta
syntyy epävarmuutta roppakaupalla

Oi aikoja tulevia
elektroniikka bosseja
tasa-arvo kermaa

Kaikki kulkee pian pilvessä
ennen niissä elettiin vain unelmissa
joku pilvellä päänsä sekoittaa
toinen tietonsa sinne siirtää
tallettaa

Yhden vain

Yhden ymmärtävän haluaisin
ja toisen ehkä vain kaveriksi
joka kulkee vaiti kanssani
marketin kassajonon ohi
      nyt kun ei ole varaa
vinguttaa luottokorttia edes salaa

Hän saisi kantaa sen tyhjän kassin
joka on toiveita täysi
      arvokkaampi kuin se täysi
geenimuunneltua lihaa
ilmaston muutoksen pelossa
      kultakimpaleita taskussa, vaiti
rikkaudesta, rakkaudesta vihaan

Ajatella

Ketterä on ajatuksen juoksu
se loikkii yli
      ja luikkii ali
löytää sujuvasti reittinsä
ennen kuin näppäryyteensä kompastuu,
liukastuu,
      kiukustuu
            nolous esiin astuu
                  uho lakastuu
vahingosta viisastuu

Ukkovuosia

Tartuit olkapäähäni elämä
hiivit niskanikamiini kumara
harmaudeksi ohimoille
riisuit paljaaksi, otsani korkeaksi

Pois ajoit liiat hiukset
kasvatit yhdet, yksinäiset harvat, karvat
joka suuntaan sojottamaan
korviin, nenään ja nenänvarteen

Ukkovuosia elän
muistaen ajan ketterän ja
kehon vetreän, moneen suuntaan
taipuvan, voimaisan

Nyt niin kovin
päiväunestaan nauttivan

Satu sateessa

Lasikaton alla, suojassa sateelta
ihana on kuulla sateen rapsetta
veden lirua pitkin majan kuvetta
rännin alla lorinaa saavissa, katsella
sen reunalla pientä oravaa
kun se kurkottaa juotavaa

Huiskauttaa tasapainoon hännällään
katsoo harakka ymmällään
nauraa, nauraa räksättää..

Musti talon nurkalla pitää vahtia
haukahtaa kuin tervehtisi kahta ystävää
pystyyn syöksähtää ja ystävykset yllättää
ne salamana pois kavahtaa

Sade hetkeksi taukoaa
pilviverhoa tuuli raottaa
hongan latvusta keikuttaa
siemenkävyn irrottaa, se
saaviin putoaa, vesi loiskahtaa

Riimussaan Musti haukahtaa
ei näy oravaa
ei harakkaa

Odotusta

Vastavirtaan soljuu jäähyhmä
pyörteen painaessa sitä kohti
rantakallion loivaa myötälettä

Massa hyräilee, väliin riisuu
lämmön tuomaa tuskaa
sulamisen ritinässä

      Oi laula pois talven kylmä
      ohita hallan panema pinta
      lupaile keväisen kermaisen ilmat

Kuin hullu keväthuumassa
riisun takkini rannassa, kosken
aroin sormin hyisiä hileitä

Ah onnen tunnetta, jäistä huumaa
unenomaista auvoa odotuksessa
vaikka vielä on talvea tallessa

Lumeton maa kallion juurella
huokuu varpujen joukosta
tulipunaiset kaunokaiset, puolukat

      Tule kosketa punapintaani
      maista pakkasen panemaa kirpeyttä
      hapanta vitamiinien paljoutta

Virtaus hyhmää pois kuljettaa
hetken vielä kiertää ympyrää
kunnes häviää, kohti kevättä

Ammuttu

Kohti ammutun oli hyväksyttävä
että kohdalle osui,
osui ja upposi

Ei ensin tehnyt edes kipeää
tuli vain kummastus
ja aavistus

Tähänkö tämä elämä

Kaino Amor ampui nuolensa
jo se päätyi syvälle
entinen on ollutta ja mennyttä

Sataa ruusun lehtiä

Lakkasi soitto

Kulmakarvani rehottavat
rintarinnan eivät rinnan
joka paljas on lähes

Ukkovuosien villit kasvut
näivettyvät lihakset ja iho
ohueksi käyvä

Valkean pinnan alla suonet
punaista täynnä sinisin
varjoin pintaan heijastuvat

Ääneni kirkas katosi möreä
muuttumassa hauraaksi
kuiskaukseksi

Tomera seisonta vapinasta
rapautui kompasteluksi
kepein tuetuksi

Katseesta terävyys katosi
kaihin harmaisiin vuosiin
kuvat kadoksiin

Kuolivat heinäsirkat
lakkasi soitto

Heräämisen raukeus

Voivatko varjot pudota
kenties kellua
      pois
      tai tykö,
olla läsnä
sinussa ja minussa
      kukkia
      kuin kevät
kevyenä harsona hiuksilla
usvasateena silmäripsillä
      uni ja
      heräämisen raukeus
ihana, heti läsnä
lähellä, kehosi lämpö
      olo käsi kädessä

Aika ja yö

Ihan pian, kohta
on keskiyö
ja pirtissä kaappikello
seisoo tanakasti
näyttämättä aikaa
pysähtynyt

Jätti tehtävänsä, vanha
unohdettiin käynnistää
käyntinsä virittää
yrittää hiiri siitä kotinsa
itsellensä valloittaa
koittaa uuden
tehtävänsä kello
aloittaa

Kissa vahtii, vaanii
saalistaan peto
ei käy kello
päättyy pian
hiiren elo

Raidalliset varjot

Luulit kai
että seeprapukusi
heijastaisi viereesi
raidallisen varjon
      luulit ja nauroit leveästi
kuin vasta pestyt ikkunat
joihin jää saippuaraitoja

Kerroit kai
kavereillesikin tarinaa Afrikasta
jossa näit nälkäänsä kurkottavia
pitkäkaulaisia otuksia
      joiden varjot nääntyivät
savannin kuivuudessa pensaikkoon
mutkikkaina kuin käärmeet

Unohdit kertoa että se oli unta
ja unestasi
ettei se ole tosi
vaikka varjot seuraavatkin
aina mukanasi
kuin sulaneet vaahtokarkit taskussasi

Lupausten rippeet

Synkässä mielessä
heppoinen toivon raita
      josko huomenna
parempi olo

Ei löydy riettaudelle tilaa
ei hekuman poskiin punaa
      nostattamaan
yhteistä halua

Synkässä virrassa ui
yhdet humalaiset
      kipuilevat
mielensä karkulaiset

Syövät aamupalaksi
katumuksen raakaa
      armottoman
itsesäälin kidutuksen

Happamat ilmeet
ja löyhkäävät lauseet
      eivät auta
saarnalta kovemmalta

Kerta toisensa jälkeen
syötyinä sanat ja
lupausten rippeet

Kevättä

Vielä hetki sitten
jääpuikot kallion raoista
valuvaa
      vettä kuljettivat
muodollaan lumosivat
kirkkaat nekut valossa
      kimalsivat

Jatkaisinko
kevään tarinaa
se ennättää yllättäen
saapuu hanget selättää
kohti kesää kuljettaa

Kuusen partaa, naavaa
koivun kyljessä
      katson haavaa
vuotavaa mahlaa
luonnon juomaa
      elinvoimaa

Kevät kesän airueena

Elä ja rakasta

Siipiensä suojaan hän
pienokaisensa, poikasensa
kätkee kuin sydämen
      salat tai täyteyden
onnenhippuset
kultaa Lemmenjoen

Hetken viipyy kevät
talvi pitempään
on yöt pitkät ja päivä
      lyhyt
kaamos pitää pihdeissään
tuo valon

Pesää he rakensivat, nekin
linnut valkeat kertoivat
jatkamme sukupolvien ketjua
      lapsia
tehkää tekin vielä
kun ehditte rakastaen vaeltaa
maisen matkanne

Sulavat jäätiköt kuin silloin
vuosituhannet sitten lepäävät
ennen kylmää kun
      aurinko
lämmittää vedet ja maan
pääset asumaan kotiisi

Turvesuolla huokuu aika
kerrosten muovauma, historia
kaikesta olleesta, vuosituhansien
      tarina
yksissä kansissa, tallella
aarteet, löydetty edustaa
kaikkea

Jäätyneet

Rummuttaa sade ikkunapeltiä
ei hetken hiljaisuutta,
      armoa,
            ei heltiä
pohjoistuulen vinkuva viima
      kuin kiima
viheltää, puhaltaa luihin asti,
      aina,
            taitavasti
suutelee laveasti, jäinen hyöky
      hyinen
            aavan puhuri

Ripsissäsi
      sateen kyyneleet
eiliset
      nyt jäätyneet

Hiipuva

Hiipuu hiillos

hetken vielä tulenpunaiset

kekäleet mustaksi muuttuvat

harmaaseen tuhkaan hukkuvat

tovin lämpöä hehkuvat

lopulta uupuvat

vaikka puhallat

sammuivat

vain ovat

Ei kuulu

Kuuletko

Ei kuulu mitään

On tyven yö, niin rauhallista

Hän nukkuu untaan

Nukkuu vaan

Kuulethan

Ei kuulu

mitään

Vahinko

Ryntäille putosi
lusikasta
saattosanat sai sanasta
ässällä alkavasta

Tahra jäi
ja muisto

Aikani loppuun

Iloa minä tallon suruksi
tai vähintään apeudeksi
      joka näivettää mieleni
muka pyhitetyin keinoin
rakennan ristiäni - suureksi
      saadakseni kumartua
alttarille
jota ei todellisuudessa ole
      on vain harha
      ja hymy, joka sammui
jo ammoin, ennen minua
kun taivas iski tulta
      ja osui
poltti pois ymmärryksen
joka jäi tuhkaan

Siinä astun nukkavieru
aikani loppuun

Kuivakausi

Kulmien alta katsovat
silmät kirkkaat uteliaat
toivoa täynnä odottavat
käsiä käsiinsä laupiaat

Epätoivo toivoksi vaihtuu
odotus päättymässä lohtuun

Joskus kai satoi täälläkin
vesi valui pois viemäriin
mutalammikot jäivät näkyviin
luurangot viittaavat kuolleisiin

Saapuivat viljaa kuljettavat autot
jakoon tulivat säilykkeet ja jauhot

Kaivoon asennettiin pumppu

Uutisissa kaukana kertovat
että jonotuksen kohteena on muoviämpäri
täällä on nälkä vuorokauden ympäri
vettä voi hakea, jos on kanisteri

Potilas

Hiljainen huone
ja varjot
yön uuvuttamat
kipujen viirut

hiirten leikki juustoloukulla
tanssiva kärpänen lampun kuvulla
surisee, surisee tuttua surinaa

Yön siniharmaa usva
kurkkii ikkunasta
estävät kivut
nukkumasta

horteessa mataa mielikuvitus
torakka vanhan matkalaukun asukas
tullut on tänne Kreikasta asti

Vihloo ja satuttaa
syvältä kaivaa,
tuntuu kirotulta
kun ei saa unta

kenkärajassa sontaraita
astunut liukumiinaan sattumalta
leyhähtää hajunsa koskematta

Purkista lääke
levitettävä ihovoide
palohaava syvä
vihmoo itkuun kyyneliä

rakkautta mieli kaipaa
kaipaa sitä kaukaista yhteistä aikaa
ja hetkiä ilman paitaa

Muisti tanssii

Katsoin sisään
ja katsoin ulos
mitä näinkään, nään
sun sulot muotos

Et sä ole langanlaiha
olet niitä kurvikkaita

Pari grammaa ehkä liikaa
mut tämä äijä ei siitä piittaa
tiedän
monet sua tsiigaa

Oispa kiva polkkaa tanssii
ja pyörähdellä valssii

Käsin sua sais kannatella
laattiaa pitkin keinahdella
kevyitä askelia tavoitella
liukua upeasti parketilla

Korot siinä kopsahtelis
hikipisaratkin putoelis

Kävis hengitys tiuhaan
verhon lailla hiuksia heiluttelis
piruetit kiperän lennokkaat
punaa poskille nostattelis

Mutta kaikki loppuu aikanaan
pohtii vaari muistojaan

Mieli enää tanssii vaan
mieli enää, mieli vaan
sekin kompastelee oloissaan
kohti dementiaa

Rukous

Katso sieltä alas,
ei se rukous minun ole,
eikä sinun

meidän aikamme
se on aikaamme
entinen sitä, jota kaipaamme
sitä, jonka kiire vei

ja rukous
ei se meidän ole
se on mammonan

se valloitti mielemme
sinun ja minun
kuin rukous ennen oli
sinun ja minun
se meidän oli
ei sinun, ei minun

Vihreä tammikuu

Ajatus hämmennykseensä sulkeutuu
kun metsäpolun sulaan askeltaa
      katso
pienet lätäköt taivasta heijastaa
ja puiden latvoissa
      tuuli omissa puuhissaan
      suhisee vapaana
kuin olisi kevättä ilmassa

sammalvuoteet polkua reunustaa
mustikanvarvuissa silmut kurkistaa
puolukat punaiset kuuluttaa
jäimme talveen ilman poimijaa
lumipeitettä odotamme vitivalkeaa
joka meidät alleen piilottaa

kuuntele kuinka tuuli keinuttaa
koivun vartta hennon vaaleaa
pientä tuohen reunaa raottaa
pyytää luokseen katsomaan
sydämen kuvaa joka pintaa koristaa
kertoo rakastavaisten herkkää historiaa

Uinuu talvi
tuloaan odotuttaa
vihreässä puvussaan

Yöhoitaja

Yön hämärät käytävät
pian luokseen taas kutsuvat
ja yövalot himmeät
huoneet lähes pimeät
aarteita elämän piilottavat
      ne lukuisat historiat
      hienon hienot tarinat

ja ah

mitkä hoitajat
kaiken kaikesta taitavat
aina ajallaan, paikallaan
taas saapuivat
kuin tunnit yössä
      valvovat
      kapaloissaan vanhukset
kuin lapsen unta nukkuvat

voi ei

on hetkin romantiikka kaukana
estetiikasta puhumatta
kun kakkataidetta puuhaavat
kädet unohdusta seiniin maalaavat
ei tohdi edes aatella
mitä kaikkea löytyy vuoteesta
      pyrkii hajut ulos
      huoneen ovesta

saapuu yöhoitaja

Lämpöä

Lämpimiä uuneja
talvisissa tuvissa
niissä asutuissa

Lämpimät patterit
ilmatut lämmittävät
kerrostaloissa

Jossakin puhaltaa
lämmin tuuli
ilmalämpöpumpusta

Sinä olet lämmin
ajatuksin ja sanoin
vierelläni

Elämän hehkussa
syttyvät
elämysten tulet

Tarvitsemme lämpöä

Synnytti

Ollapa itse piru
mieheksi ja naiseksi tehty
tasa-arvohenkilö

Olla se kehveli
sukupuoleton pelle, jolla
ei ole mitään tekemistä
sukuketjujen punonnassa
kehtoja kiikuttamassa
ovat muut ja kelvot

Ollapa se hyväksytty
tiineeksi tullut tai pannut
jollaista kansa toivoo ja huutaa
veromarkkojensa vuoksi
iltavuosiensa turvaksi

Unohtaa saa ja pitää
vain mies ja nainen itää
tai ehkä se uuden ajan kasvatti
mahoton robotti
saisi jotain arvokasta aikaan

Myyty, ei vielä

He sanoivat että olen ruma
niin tuore vielä, ettei kypsyys ole apuna
niin epäkypsä ja koikkelehtiva
kuin vasta syntynyt varsa, harha
joka luulee enemmän olevansa

He sanoivat

He sanoivat paljon rumia sanoja
kauniilla kypsillä huulillansa, jossa puna
vaihtui tiheämmin kuin aurinko ehtii nousta
ja valaista puuteroituna riippuvat lihat
allien tanssin joka askelella
ja tissit, syvään uurretuissa mekoissa
paossa kohti lantiota

He sanoivat

He sanoivat olevansa kypsiä ja kauniita
soljuvin askelin kulkevia, kuin tanssiin
lumottuja tuoreuden vastakohtia, jotka
eivät kompastu tai liukastu, kaadu
onnettomasta kohtalostaan, kun on heitä
jotka ostavat joka lauseen ja tarinan

He sanoivat
elä vielä, mokaa ja kasva, et lakkaa
kiinnostamasta
sillä jokaisen huikan jälkeen tulee krapula
ja otsikoita maalaava huulikiiltotoimittaja
joka maksaa, kun puolialastomana divaanilla
antaudut kameralle ja makaat..

He sanoivat
ja nielaisivat loput