Himmeät ovat valot
päivien ikkunoissa
suorastaan sameat
likaisten ajatusten kujilla
ne rapaiset saappaan jäljet
vievät pois, epätoteen käyvät
lakastuvat unelmat
ja nuoruuden siloposket
kohta sammaloituvat muistoiksi
unohdettujen muistomerkillä
Kerran, kirkas valo
osuu pimeimpäänkin kolkkaan
ja silloin näet
ja silloin kuulet
ja aistit
kuinka kaunista kaikki
rumaksi sanottu voikaan olla
kun taivas repeää enkeleiksi
ja syytää pumpulipilviä
pehmikkeeksi, kun aika
heittää kuperkeikkaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti