Pakkopaita

En minä sinua omista

etkä sinä minua

vaikka yhdessä elämää kuljemme

Mutta eikö olekin suloista

jokainen päivä kokea

yhdessä iltaansa kokemuksin saatella

Ymmärrystä elämä vaatii

itsekästä itsensä unohtamista

toisaalta etujen yhteistä puolustamista

Vaan kovin usein

yhteisyys unohtuu ja

itsekkyyden minä nousee kuin kukko tunkiolle

Kuuletko kuinka se kiekuu

omaa ylemmyyttään kotkottaa

ja meidät toisistamme itsekkäästi erottaa

Ulkoistetut tunteet

sylkevät suolaa elämän haavoihin

etsimme paikkaa paikkaavalle laastarille 

Kaksi kipuilevaa toteaa

halunsa toisensa omistaa kokonaan

kuin eivät yksilöitä yhdessä olisikaan

Mihin katosi rakkaus

mihin yhteinen yhteisyys

milloin elämästä tuli vankila, pakkopaitaisuus