Kun aika on
kun tekoni punnitsee
pelkojensa määrän
painaa pääni
nöyrään ikävään
En enää
siihen yllä
Muistojeni virrassa
uivat onnen purret
ohi kulkevat
ohittavat satamat
joissa liian pitkään viivyin
Ikäväksi muutuin
ikuiseksi kaipaukseksi
Kohtuusi kaipaan
pielukseeni piilotan unelman
hetket kaikki kadotan
elämäni kudelman
vuosien vyyhden
sekavan
Oi muistaisinpa
edes sen, unohduksen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti