Taas kerran kuljin itäistä katua
ohi Kansallisteatterin, kujaa
vahvojen kivimuurien välissä
reunustavat koreasti maalatut
yksiväriset peltilehmät, kaupungin
karjaa, joilla kromikoristeiset puskurit
kaikilla samaan suuntaan, märehtimätön
turpa eilisen ajon jäljiltä täynnä
hyttysen raatoja
Kävelen kohti puiston vihreää
hämärää, olihan yö, tulossa
aamun tunnit, jotka herättäisivät
aamuvirkut aukomaan
talojen ikkunoita ja katsomaan helteiseen
pohjoiseen puistoon, auringon noustessa
idästä, tenniskentän takaa pilkottavan
Kruununhaan katujen verkosta,
sieltä pian Liisankatua
syöksyisivät myös ensimmäiset ratikat
pyörät kiskoilla kirskuen
kohti Hakaniemen siltaa
jonka takana, torin reunalla...
Duunareiden kuninkaiden ylväät palatsit
loistavat, toistavat pestyn torin kiveyksiin
mainosvalojen kirjon
kuin värit kansallispukujen essujensa alla
kantavat haurasta neitsyyttään laskelmoituun
tulevaisuuteen
synnyttämään sopua ja kiivasta suun kopua
toripöytien äärellä,
lakkokevään aamuina
munkkikahvejaan hörppivien seurassa
ei ole hiljaista, puhutaan rahasta, katsovat
ay-pomot akkunasta...
Tiilet kauppahallin seinässä ovat
samat punaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti