Äijävelvollisuudenpuku yllä
kuin surkea kesäteatterinäytelmä
ilman lavasteita
täysin alasti
tyhjällä näyttämöllä kiihkeä ensirakastaja
elämän tunkiolla raapimassa kaarnaa
ihosta
jota ei ole
ei edes lihaksia
pelkkiä luita tarjoaa mielen kuolema
synkkyydenviltti ympärillä
velvollisuudet ovat syvältä, äijällä
ikävä
miehen mallia
kadotettua identiteettiä, olla itsenä
aidosti vain oma itsensä
ei mikään
näyttelijä ensirakastaja
feministien kirjoittamassa kuvitelmaroolissa
Kesäteatterin lavalla riehuu pandemia
syvältä riistävä,
alistava ikävä
särkyneitä sydämiä on aika itkeä
kun viiltää jään viileä kylmyys
turruttaa
tuntoa viimeistä
kerjäten aplodeja, kun loppuu näytelmäÄ
äijän roolissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti