Vääntöä

Veikö ilo irtaimen

sumensi silmien sälekaihtimet

ja viimeisetkin ystävät

jotka rekillä roikkuvat

suruun vaipuvat 

Vai tuleeko ilo runsaana

pesee kasvoilta 

unohdetut asiat

ja vokottelee kaikki ystävät

luovuttamaan riettaudesta

Kumma juttu tää elämä

ilo ja surun kärhämä

jokainen mietelmä

jatkuvassa väännössä 

tasapainoa etsimässä

Rupi huulessa

irtoaa kuivuttuaan tuulessa

sateessa vettyy ja 

lahona putoaa ilman tunteita

kun aika on lopussa