Piirsin kuvani
verkkokalvoillesi harmaan hunnun
iän tuoman sokeuden
jota hyväksynnäksi kutsut
Kerrot
ettei sen niin ole väliä
josko kuorsaan päiväunilla
selität, että tiedät minun olevan tallella
Tartut
olkapäähäni ohi mennen
kuin varjo hiivit ohitseni
ehkä se on sitä, kiintymystä, rakkauttasi
Onhan se
yhteinen arkemme harmaus
kuitenkin kirkkaista säikeistä
yhdessä vanhettu
Katsot piirtynyttä kuvaa
minäkin
katson ja viehätyn
yhä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti