Kohtalo

Vihjailevasti kerroit

kuiskit salaisuuksia korviini

yllätyksiä sydämesi valitusta

       hehkeydestä

joka täyttää kehosi

keväisen koivun lailla

kerroit olevasi vuotava

       mahlaisen nuoltava runko 

elämäsi sulassa rinteessä

pitkän kylmän jälkeen

       tulikuuma 

naaras vailla estoja

Supisit onnesta

häistä juhannuksena

ja että jouluun olisi päästävä

ennen kuin 

lapsi olisi syntyvä

Mietit juhannuskoivuja

liihottavia pilviä kesätaivaalla

sanoit, on liian aikaista

kohtalonsa kohdata